torstai, lokakuu 29, 2020

Kategoria:

Pohjois-Amerikka

Pohjois-Amerikassa on oikeastaan ainoastaan kolme valtiota, Kanada, USA ja Meksiko, joten sen erottaminen omaksi kategoriakseen on vähän tarpeetonta. Kuitenkin näillä ruokakulttuureilla on enemmän erottavia kuin yhdistäviä tekijöitä, mutta maantieteellisen selkeyden vuoksi olkoon näin. (Maantieteellisistä syistä tähän pitäisi lisätä myös Grönlanti, sillä se sijaitsee maantieteensä puolesta Pohjois-Amerikan puolella. Lisään sen jos kirjoitan joskus Grönlannin keittiöstä.) Meksikon haluaisin muuten siirtää Latinalaisen Amerikan puolelle, mutta Meksikon pohjoisrajalla tapahtuu kulinaarisesti paljon mielenkiintoista. Lähinnä kyse on meksikolaisen ruokakulttuurin vuotamisesta USA:n puolelle ja sen mutatoitumisesta täysin uudenlaiseksi, mutta sekin on mielenkiintoista tutkittavaa.

Yhdistäviä piirteitä näiden kolmen maan (ja yhden jäisen saaren) keittiöissä on oikeastaan ainoastaan se että alkuperäisväestön ruokakulttuuri on sulautunut siirtolaisten mukana tulleeseen Euroopasta lähteneeseen fuusiokeittiöön jota nykyisin voidaan kutsua angloamerikkalaiseksi. Pohjois-Amerikkalainen ruokakulttuuri on suhteellisen homogeenista.

Siellä täällä on näkyvissä pieni eristyneitä taskuja, joissa mielenkiintoinen intiaani- ja inuiittikulttuuri on pitänyt pintansa eikä ole täysin hukkunut valtavirtaan. Niitä nostan esille parhaan kykyni mukaan. Samoin paikoitellen historialliset virtaukset ovat saattaneet yhteen ruokakulttuureita eri puolilta maailmaa muodostaen yllättäviä fuusioita. Pohjois-Amerikan manner on täynnä tällaisia kiinnostavia yksittäistapauksia. Niiden löytäminen ja sijoittaminen laajempaan viitekehykseen on vaan hieman muita paikkoja vaikeampaa.

Pohjois-Amerikka

Reseptejä Pohjois-Amerikasta

Texmexiä Teksasista: Seven layer dip.

Rehellisesti on myönnettävä että olen paljon innostuneempi Meksikon puoleisista ruuista niiden pitkän kulttuurihistorian ansiosta, mutta kyllä Teksasin perinnöstäkin on jotain hyviä ideoita...

Gastrodontin Texmex-tuoresalsa

Tässä lisää asioita joita voi tehdä kotona yhtä hyvin kuin ostaa kaupasta texmex-hyllystä. Tämä on hillittömän paljon parempaa kuin valmiit purkkisalsat. Tällä...

Gastrodontin Texmex -maustesekoitus

Valmiita texmex-maustesekoituksia ei kannata ostaa kaupasta. Maksaa ihan hirveästi eivätkä useimmiten ole mitenkään kovin erikoisen makuisia. Lähinnä suolaa ja natriumglutamaattia joita on...

Havaijinpata ja suuri eineshuijaus.

Tehdään pieni sivuliike Meksikosta Tyynen meren puolelle. Löysin vanhasta blogistani vielä yhden artikkelin jota en ollut toimittanut uuteen blogiin, joten tässä teille...

Huevos rancheros – Meksikon isännän aamupala

Eilinen Frijoles refritos -resepti oli kohdallaan osittain siitä syystä että pääsen kirjoittamaan auki muutaman reseptin mihin ne sopivat niin hyvin. Yksi niistä...

Pico de Gallo – ”Se oikea” meksikolainen salsa

Vielä yksi olennainen palanen meksikolaisesta keittiöstä. Siinä missä texmex nojaa vahvasti salsapurkista saatavaan kastikkeeseen, meksikossa se on tuoretta. Salsa on espanjaa ja...

Frijoles refritos – Miten niin uudelleenpaistettuja papuja?

Tässä on ruokalaji joka ei ole kovin vahvasti vielä juurtunut Meksikosta Suomeen. Sekä meksikolaisessa keittiössä että tex-mexissä sillä on vakiintunut asema tacojen...

Adobo. Hapanta ja tulista herkkua meksikolaiseen tapaan.

Adobo. Hapanta ja tulista herkkua meksikolaiseen tapaan. Adobo on tapa valmistaa ruokaa joka on levinnyt kautta espanjan siirtomaiden...

Guacamole ja Cinco de Mayo

Guacamole, eli asteekkien keksimä ahuaca-molli on tapa jolla asteekit söivät avokadonsa jo tuhannen vuotta sitten. Espanjalaisten vallattua asteekkien maat, siihen tehtiin pientä...

Escabeche de Cebolla

Etikkaista, mausteista ja ihanaa lisuketta Meksikosta ja vieläkin kauempaa. Sen verran hapanta kirjoitettavaa on löytöretkien historia, että täytyy...

Havaijinpata ja suuri eineshuijaus.

Tehdään pieni sivuliike Meksikosta Tyynen meren puolelle. Löysin vanhasta blogistani vielä yhden artikkelin jota en ollut toimittanut uuteen blogiin, joten tässä teille...

Burrito. Legenda aasista ja Texmex-rullasta

Burrito on taas yksi niistä ruuista jonka todellista syntytarinaa on vaikea jäljittää, sillä tarinoita on useampia. Melkein jokaiseen kuitenkin liittyy jollain tavalla...

Meksikon keittiö – Yleistä harhaoppia ja syväluotaavaa tutkiskelua

Meksikon keittiön juuret ovat tuhansien vuosien syvyydellä. Samalla tavalla kuin monessa muussa keittiöperinteessä joiden evoluutio voidaan jäljittää kauas historiaan, myös meksikolaisessa keittiössä...

Hernan Cortésin legenda ja asteekkien tuhon historia.

Varoitus. Sisältää epämiellyttävää luettavaa ihmisen synkemmästä puolesta. Ei herkimmille. Raavasta miestäkin ahdistaa tämän artikkelin jälkeen. Takaisin Kuubaan ja...

Tie Meksikoon – Asteekeista Uuteen Espanjaan.

Aiemmassa artikkelissa mainitsin että matka pitää aloittaa Teksasista että pääsemme Meksikoon maantieteellisesti helpointa reittiä pitkin. Yhdysvaltojen Teksasin osavaltio kuitenkin oli aiemmin Meksikoa....