Miksi espanjalaisilla oli hinku Etelä-Amerikkaan? Oliko pakko lähteä merta edemmäs kalaan? Asia on sullottava historialliseen kontekstiin että siihen saa järkeä.
Kirjoitin lyhyesti espanjalaisista ’conquistadoreista’ eli konkistadoreista jo aiemmin mutta varmaan pitäisi kirjoittaa myös siitä ketä he oikein olivat. Kysymykseen mikä heistä teki valloittajia ja miksi he olivat niin menestyksekkäitä on monta syytä jotka kaikki eivät ole täysin historiallisia. Tai pikemminkin ovat, mutta siinä mielessä että voittajat kirjoittavat historian. Laajemmin ottaen termiä käytetään kaikista löytöretkien ajan espanjalaisista ja portugalilaisista ritareista, sotilaista ja löytöretkeilijöistä jotka raivasivat miekoillaan Espanjalle ja Portugalille merentakaiset imperiumit Etelä-Amerikkaan, Oseaniaan, Afrikkaan ja Aasiaan. Tarkempana ilmaisuna sitä käytetään yleensä nimenomaan Etelä-Amerikan valloittajien nimityksenä.
Al Andalus ja Iberian Reconquista eli Espanjan uudelleenvaltaus
Iberian niemimaalla käytiin sotaa keskiajalla. 1000-luvun alkupuolelta löytöretkien aikaan saakka Iberian niemimaan katolisilla oli hommaa häätää maurit Gibraltarin salmen eteläpuolelle. Siihen aikaan alueella oli oikeastaan vain keskenään samansukuisia kieliä puhuvia pieniä kuningaskuntia eikä Espanjaa ja Portugalia vielä ollut kansakuntina. Ne taottiin kokoon käyttäen Al Andalusin (eli islamilaisen Espanjan) maureja alasimena.
Siinä sivussa Asturian, Galician, Kastilian, Aragonian, Navarran, Portugalin ja Frankkien armeijat sotivat välillä vähän keskenään, harjoittivat kuumapäistä salamurhapolitiikkaa niinkuin keskiajalla oli tapana tuolla päin. Ei mennä sen tarkemmin Reconquistan (kylläkin hillittömän mielenkiintoiseen) historiaan, mutta todetaan että Portugalin valtakunta pääsi ensimmäisenä tavoitteeseensa vallattuaan Algarven vuonna 1250. Urakka oli sinänsä muita helpompi, sillä heillä oli sodittavanaan lähinnä alavaa maata ja Atlantti suojaamassa läntistä selustaa, siinä missä muiden ’reconquistadorien’ piti hyökätä Sierra Morenan vuoriston yli joka toimi Andalusian luonnollisena puolustusmuurina pohjoisesta tulevaa uhkaa vastaan.
Andalusian islamilainen valta kesti kuitenkin vielä vuoteen 1492 kun Granada antautui Aragonian kuningas Ferdinandille ja Kastilian kuningatar Isabellalle, joiden avioliitosta vuonna 1474 katsotaan Espanjan valtakunnan alkaneen.
Al Andalusin vaikutus espanjalaiseen ruokaan on vähintäänkin yhtä suuri kuin löytöretkien, mutta koska tarkoitus on käsitellä Meksikoa, ei mennä Espanjaan sen pidemmälle. Kirjoitin pidemmin maurien ja löytöretkien vaikutuksesta espanjalaiseen ruokakulttuuriin tapas-viikon Espanja ja tapakset-artikkelissa, sieltäkin voi käydä herkuttelemassa.
Koska Espanjalaisilla oli kiireitä oman reconquistansa kanssa, portugalilaiset pääsivät ensimmäisenä löytöretkien makuun. He aloittivat sen valtaamalla Ceutan nykyisen Marokon rannikolla vuonna 1415. Ceutasta tuli tärkeä kaupan keskus, josta käsin portugalilaiset kävivät lähinnä Afrikkaan kohdistunutta kauppaa (lähinnä afrikkalaisia orjia) koko 1400-luvun.
Samana vuonna kun Kolumbus löysi Amerikan alkoi tapahtua. Espanja sai kyykytettyä Granadan maurit Marokkoon ja yhtäkkiä Espanjalla oli uskonnollisesti fanaattinen soturiaateli jolla ei ollut juurikaan mitään tekemistä. Uusi manner sattui sopivasti. Löytöretket polkaistiin tosissaan käyntiin.
Tordesillasin sopimus.
Espanjalla ja Portugalilla oli vielä ongelma ratkaistavana sen jälkeen kun Kolumbus palasi Amerikoista. Kolumbus, joka seilasi Espanjan (tai oikeastaan siihen aikaan vielä Kastilian) kruunun rahoittamalla reissulla, palasi Eurooppaan Portugalin kautta. Ensimmäiseksi hän kertoi löytämistään maista Portugalin kuninkaalle ennenkuin jatkoi matkaansa Kastilian hoviin.
Tässä vaiheessa Portugalin kuningas ilmoitti yksipuoleisesti että kaikki vastalöydetyt maat kuuluvat sitten Portugalille. Sekös espanjalaisia syletti, sillä Portugali oli tuohon aikaan merin kiistaton sotilasmahti ja halutessaan Portugali olisi voinut todellakin estää muiden maiden löytöretket.
Tuohon aikaan Vatikaania istui Paavi Aleksanteri VI eli legendaarinen Rodrigo Borgia. Hän oli espanjalaisyntyinen paavi joka oli kipeimpiä renessanssiajan paaveja. Hänellä oli lukuisia rakastajattaria ja lapsia näiden kanssa. Rodrigo Borgia järjesti Vatikaanissa orgioita ja jakeli korkeita virkoja sukulaisilleen.
Hänen hallintoaikanaan Vatikaani salli käytäntönä alkuasukkaiden orjuutuksen uskonnon nimissä ja siirtomaiden suoranaisen ryöstön kristinuskon varjolla. Eri vekkuli. Oman aikansa Donald Trump. Borgia-suvun mukana Paavinistuimeen kylvämä korruptoituneisuus on yksi syy sille että valistuksen aika ja uskonpuhdistukset alkoivat myöhemmin kun ihmiset kyllästyivät katolisen kirkon mädännäisyyteen.
Koska myös Espanja halusi osalliseksi aarteista, paavi Aleksanteri VI antoi vuonna 1494 Espanjan aatelisten toiveesta paavillisen julistuksen eli bullan Inter caetera jonka mukaan puolet kuuluu Espanjalle. Tordesillasin kylässä allekirjoitetun sopimuksen mukaan kaikki ”uudet maat” 47°:ltä läntiseltä pituuspiiriltä itään kuuluivat Portugalille ja länteen Espanjalle. Toisin sanoen maailma puoliksi. Alkuperäinen ajatus oli, että Espanja saisi Amerikat ja Portugali saisi Aasian ja Afrikan, mutta vielä ei tiedetty että 47:s pituuspiiri kulkee myös Etelä-Amerikan itäosien eli nykyisen Brasilian läpi. Tästä muuten johtuu se, että Brasiliassa puhutaan portugalia, mutta muualla Etelä-Amerikassa Espanjaa.
paavin kaveri. Espanjalle 47° W:ltä länteen keltaiset alueet ja Portugalille 47° W:ltä itään eli vihreät alueet
Euroopan muilla siirtomaavalloilla oli vielä sanansa sanottavana koko Tordesillasin sopimukseen, sillä heiltä ei oltu kysytty. Englanti, Ranska, Hollanti muiden muassa halusivat osansa uuden maailman kakusta ja liittyivät peliin. Paljon on verta vuodatettu tämänkin sopimuksen nojalla. Ei mennä niin pitkälle kuitenkaan tässä vaiheessa.
Vuonna 1498 portugalilainen Vasco da Gama kiersi Hyväntoivonniemen ja löysi meritien Intiaan mitä Kolumbuskin oli ollut etsimässä. Sen jälkeen Portugalilaisten retket suuntautuivat pääosin Intian suuntaan ja Aasiaan. Portugalilaiset perustivat Aasiaan useita kauppa-asemia. Espanjalaiset keskittyivät Karibialle ja Etelä-Amerikan rannikoille. Vuonna 1519 Espanjan leivissä seilannut löytöretkeilijä Fernão de Magalhães etsi Etelä-Amerikan eteläpuolelta Tyynen meren yli tietä Maustesaarille eli Molukeille tarkoituksenaan vaatia saaria Espanjalle ottaakseen haltuun maailman muskottikaupan, sillä Molukit olivat ainut paikka mistä muskottia sai tuohon aikaan.
Puolittain epähuomiossa de Magalhães tuli kiertäneeksi maapallon (tai oikeastaan hänen laivansa, hän itse kuoli jo Filippiineillä). Kuitenkin pallon kiertämisen seurauksena maailma kutistui ja sen keittiöt avautuivat meille. Oltiin siirrytty löytöretkien ajasta siirtomaa-aikaan.
Encomienda-järjestelmä ja konkistadorien kansanmurha.
Espanja oli alistanut 1510 Kuuban hallintaansa valloittaja Diego Velázquez de Cuéllarin johdolla. Encomienda-järjestelmän (sananmukaisesti ’takavarikointi’) avulla hänestä tuli myös Kuuban tosiasiallinen hallitsija. Encomienda oli perinteistä siirtomaaisäntien organisoitua mielivaltaista perseilyä alkuperäisasukkaita kohtaan, jolla Espanja hankki siirtomaita itselleen. Merten takaisen encomiendan takapiruna vaikutti luonnollisestikin Paavi Aleksanteri VI. Tästä Kuuban tukikohdasta käsin Espanjalaiset aloittivat Latinalaisen Amerikan valtauksen. Meksikon vuoro tuli vuonna 1519. Tästä kerron seuraavassa historia-artikkelissa. (Tämän artikkelin piti alunperin olla vain lyhyt pohjustus Hernan Cortésia käsittelevässä artikkelissa, mutta tapani mukaan jutut lähtevät käsistä).
Alunperin encomienda-järjestelmä oli luotu maureilta vallattujen maiden hallinnon organisoimiseen niin, että kunkin alueen vallannut hidalgo, eli espanjalainen aatelinen joka oli kustantanut alueen valtaamiseen tarvitut sotavoimat, sai kruunun alaisuudessa vastuun alueen asukkaista, sen puolustamisesta, veronkannosta ja käännyttämisestä katolisen kirkon uskoon.
Hidalgot saivat värvätä tietyn määrän väestöstä sotavoimia ja maatöitä varten kruunun suostumuksella, kunhan maaherra toimitti kruunulle vuosittain sille määrätyt verot ja hoiti käännytystehtävän mallikkaasti. Espanjassa veroja kerättiin alueen alkuperäisiltä asukkailta, mutta yhtälailla myös alueelle muuttaneilta kristityiltä. Niin kauan kun oltiin Iberian niemimaalla Espanjassa, systeemi toimi jotenkin sillä inkvisitio oli lähellä ja ylilyönnit verrattain harvinaisia.
Konkistadorit kuitenkin huomasivat että sama systeemi toimii myös Uudessa maailmassa, eikä tällä kertaa ketään ole valvomassa. Päin vastoin, heillä oli Paavi Aleksanteri VI:n siunaus encomiendan käytölle uudessa maailmassa. Karibialla käytäntö oli se, että se joka valloitti alueet, sai ”omistukseensa” tietyn määrän alueen intiaaneista. Kruunua ei oikeastaan kiinnostanut se, kuinka verot on tuotettu, joten todellisuudessa konkistadorit pakko-ottivat intiaaneja orjiksi ja pakottivat heidät plantaaseille ja kaivoksiin keräämään kokoon kruunun vaatimaa veroa.
Sitä mukaa kun intiaaneja kuoli kammottavissa oloissa, encomenderot eli alueen takavarikoineet sotapäälliköt tulkitsivat, että heillä on oikeus ottaa uusia orjia väestöstä. Käännytystehtävä jäi hivenen toisarvoiseksi, sillä tehtävään määrätyt munkkiveljet olivat aseettomia omia etujaan ajavien encomenderojen ja kruunun edustajien sorron edessä. Vaikka konkistadoreilla oli kruunulta lähetystehtävä, parinsadan ensimmäisen vuoden ajan intiaanit nähtiin ensisijaisesti ilmaisena työvoimana eikä potentiaalisina kristittyinä.
On arvioitu että yhdessä tautien kanssa encomiendoissa työskentely aiheutti intiaanin kuoleman keskimäärin puolessa vuodessa. Minne vaan konkistadorit menivät, alkuperäisasukkaiden väkiluvut romahtivat, eivätkä enää koskaan palautuneet. Hispaniolassa, johon Kolumbus perusti ensimmäisen tukikohdan Karibialla, Taino-intiaanien väkiluku romahti vuosien 1492 ja 1514 välisenä aikana rankimpien arvioiden mukaan yli miljoonasta asukkaasta 32000 asukkaaseen. Se on 96% pudotus väkiluvussa. Luvut ovat pysäyttäviä.
Yalen poliittisen historian professori Rudolph Rummel arvioi että espanjalaisten valloitukset Etelä-Amerikassa poislukien tautien aiheuttamat kuolemat aiheuttivat 2-15 miljoonaa kuolonuhria. Tuon tarkempaa lukua emme varmaan halua tietääkään. Ja isorokko ja muut eurooppalaiset taudit tappoivat kymmeniä miljoonia lisää. Rudolph Rummel ei tosin kutsu sitä nimellä kansanmurha (genocide) vaan valtiollinen murha (democide), sillä kun oli Espanjan kruunun hiljainen lupa toimiinsa.
Vuoden 2019 alussa Lontoon yliopistossa julkaistun tutkimuksen mukaan Uuden maailman asuttamisen aikana kuoli niin paljon ihmisiä, että se näkyi ilmastonmuutoksena. Hylätyt pellot metsittyivät äkillisesti ja uudet metsät kiskoivat niin paljon hiilidioksidia ilmakehästä, että ilmakehä jäähtyi huomattavasti ja jäljet on vieläkin havaittavissa kasvillisuudessa. Ihminen on ihmiselle susi.
Seuraavaksi Meksikon syntysanat.
Tällä alustuksella päästään mainiosti Hernan Cortésin valloitusretkeen ja vuoteen 1519. Seuraavassa artikkelissa päästään jo Meksikoon asti.
