Tunisia, kuten kaikki ’berberirannikon’ valtiot Marokko, Algeria ja Tunisia ovat monella tavalla samanlaisia keittiöltään. Tunisian keittiö on yhtä mausteinen kuin Marokko, mutta koska Tunisian ja Italian, etenkin Sisilian välillä on ollut paljon liikennettä, Italiasta on tullut tunisialaiseen keittiöön runsaasti vaikutteita. Esimerkiksi Uudesta maailmasta kulkeutunut chili tarttui tunisialaiseen keittiöön vahvasti ja nykyisin joka puolella Pohjois-Afrikkaa yleinen harissa on kehitelty nimenomaan Tunisiassa.
Tunisia on myös sekoitus berberien, muinaisten roomalaisten, ranskalaisten ja kaikkien aluetta aikanaan hallinneiden kansojen ruokakulttuurien fuusio. Se on selkeästi omanlaisensa verrattuna alueen muiden ruokakulttuureihin, mutta erot tunisialaisen ja marokkolaisen välillä ovat niin hienovaraisia että aiheeseen täytyy tutustua lähemmin, jotta ne osaa erottaa tietämättä kummasta on kyse. Maailmalla liikkuukin useita reseptejä samoista ruuista, joista yksi väittää ruuan olevan marokkolaista, toinen algerialaista ja kolmas tunisialaista. Täältä löydät reseptejä joilla valmistetaan tunisialaisen keittiön ruokaa.