Historia on ainoastaan yksi läpileikkaus jolla Intian ruokaa voi haarukoida. Toinen merkittävä tekijä on uskonto. Intiaa pidetään länsimaissa usein henkisyyden kehtona ja se johtuu juuri siitä että uskontoon törmää joka kulmalla. Intiassa on karkeasti arvioiden saman verran ateisteja kuin Suomessa, eli vajaa kaksi miljoonaa. Uskonnollisia intialaisia onkin sitten 1.24 miljardia. Intia on todella hengellinen maa. Siellä on syntynyt neljä uskontoa jotka ovat levinneet niin laajalle että niistä puhutaan maailmanuskontoina. Harjoitettuja uskontoja on kymmeniä. Sellaisiakin joista meikäläiset eivät edes ole koskaan kuulleet. Intian valtauskonnot kuitenkin koostavat 99% intialaisista, joten kaikkein esoteerisimpiin uskomusjärjestelmiin ei tässä tarvitse pureutua.

Syy siihen miksi uskonto on niin olennainen ruuan kannalta on se, että jokaisen uskonnon mukana tulee omat ruokaljinsa, ruokailutapansa ja -tabunsa. Moni mauste ja raaka-aine on sellainen jota käytetään lähinnä tietyn uskontokunnan seuraajien ruuassa. Monien uskontojen maassa tästä syntyy mielenkiintoinen ruokakulttuurinen viidakko. Tässä siis lyhyt katsaus Intian valtauskontoihin ruuan näkökulmasta.

Hindulaisuus

Hindulaisuus on suurin ja vanhin Intiassa kehittyneistä uskonnoista. Intiassa hinduja on 80% asukkaista. Maailmalle se on levinnyt muutaman lähimmän naapurimaan lisäksi lähinnä intialaisten siirtolaisten mukana, mutta aktiivista lähetystyötä hindut eivät suuremmin tee.

Valtauskonto hindulaisuus on polyteistinen eli monijumalainen ja mitä useampia jumalia, sitä enemmän temppeleitä. Sanotaan että hindujumalien lukumäärä on 330 miljoonaa, laskentatavasta riippuen. Toiset laskevat tosin vain 33 ylintä jumalaa ja näille rakennetaan eniten temppeleitä. Hindulaisuuteen törmää Intiassa joka paikassa.

Joka kaupungilla on oma jumaluutensa, joka kodilla on oma jumaluutensa ja jokaisella tiellä, jokaisella puulla ja niin edelleen. Pieniä hindualttareita löytyy Intiasta mitä erikoisemmista paikoista. Hinduja Intialaisista on n. 80% tuoreimman kyselyn mukaan. Heille lehmä on pyhä eläin, eli kukaan hindu ei syö nautaa ja suuri osa heistä on eettisistä syistä kasvissyöjiä. Hindut kuitenkin juovat lehmänmaitoa ja syövät maitotuotteita. Lehmän maitoa pidetään hengellisesti hyvää tekevänä ja monissa hindujen juhlissa maitoa myös uhrataan jumalille.

Hindulaisuus ei suoranaisesti kiellä lihansyöntiä, mutta kehoittaa harjoittajiaan harjoittamaan ahimsaa eli väkivallattomuuden periaatetta. Lihan syömisen katsotaan rikkovan tätä vastaan, mutta esimerkiksi Bengalin ja Assamin alueilla on hinduja, jotka syövät kasvisruuan lomassa myös kalaa, siipikarjaa ja lammasta. Kuitenkin myös lihaa syövien hindujen ruokavalio koostuu pääosin kasvisruuasta.

Hindujen pyhät miehet eli bramiinit ovat pappiskasti jonka jäsenet ovat jyrkkiä kasvissyöjiä. Ei lihaa, kalaa eikä kananmunaa. Eikä sipulia. Sipuli aiheuttaa pahanhajuista hengitystä ja sitä ei uskonnollisista syistä hyväksytä. Siitä syystä bramiinit käyttävät ruuassa hingiä eli hajupihkaa. Valitettavasti asafoetida eli hing sekoitetaan aina vehnäjauhoon, joten keliaakikoille sille ei oikeastaan ole muuta korvaavaa maustetta paitsi sipuli.

Islam

Intian toiseksi suurin uskonto on islam. Intiassa on 200 miljoonaa muslimia, mikä on maailman suurin muslimivähemmistö maailmassa. Suurin osa Intian muslimeista asuu Pohjois-Intiassa lähellä Pakistanin rajaa. Pakistan kuului aikaisemmin Intiaan, mutta erosi juuri suuren muslimienemmistön takia. Ero tosin oli aika myrskyisä ja sen laineet tuntuvat välillä vieläkin Intian ja Pakistanin taistellessa Kashmirin maakunnan omistuksesta.

Islam oli mogulivallan alkuaikoina ainoastaan hallitsijoiden uskonto ja valistuneet hallitsijat antoivat tilaa muille uskonnoille. Moguliruhtinas Akbar kutsui kuitenkin hallitsivat hinduenemmistöistä maata. Monet Intian suurista arkkitehtonisista aarteista kuten Taj Mahal on peräisin nimenomaan mogulien kaudelta. Dynastian edetessä suvaitsevaisuus väheni ja Islamista tehtiin Intian valtionuskonto ja viimeinen Suurmoguli Aurangzeb julisti islamilaisen lain sharian koko niemimaalle ja alkoi vainota uskottomia. Hindut eivät tätä sulattaneet ja tämä osaltaan vauhditti Intian joutumista brittien käsiin.

Siinä missä suurin osa hinduista on kasvissyöjiä, muslimeista taas lähes yhtä suuri osa ei ole. Islamilainen keittiö Intiassa pyörii lihan ympärillä. Mogulihallitsijat jalostivat persialaista liharuokavaliota useamman sadan vuoden ajan. Monet upeimmista liharuuista ovat nimenomaan mogulien kehittelemiä. Mogulien hovin keittiötaide muistuttaa pohjoisen Intian ja etenkin Punjabin keittiötä, mutta oli vielä lihaisampaa. Islamin mukana keski-Aasiasta saapui rusinoiden, taatelien ja mantelin käyttö ruuanlaitossa.

Vaikka muslimit kantavat lihansyönnin lippua Intiassa, muslimit eivät syö possua. Koraani aika yksiselitteisesti kieltää sen, sillä sika on epäpyhä eläin ja sillä hyvä. Historiallisesta perspektiivistä se on saattanut olla ihan viisastakin, sillä sian taipumus pyöriskellä mudassa altistaa sen huomattavasti enemmän loisille ja taudinaiheuttajille. Varmempi oli olla syömättä, jos ei pysty varmistumaan siitä että elukasta ei saa tautia. Etenkin jos sattuu olemaan 700-luvun erämaaihminen.

Kristinusko

Ensimmäiseksi ei tule mieleen että kristinusko olisi Intian kolmanneksi suurin uskonto. Kristinuskolla on Intiassa kuitenkin pitkät juuret. Goalle 1500-luvulla saapuneet portugalilaiset jesuiitat hämmentyivät löytäessään Intiasta läjäpäin kristittyjä. Vielä kaiken lisäksi opeiltaan hyvinkin erilaisia kristittyjä ja useamman eri kristillisen opin seuraajia. Siinä olivat paavinkirkon kasukkaniekat ihmeissään.

Kerrotaan että Pyhä Bartolomeus oli ehtinyt saarnaamaan Intiaan ennen heitä. Reilusti ennen heitä, sillä Bartolomeus oli yksi Jeesuksen opetuslapsista. Historiallisiakin viitteitä tästä on, sillä 300-luvulla Intiassa käynyt ja vierailustaan kirjoittanut ortodoksihistorioitsija Eusebius kertoo törmänneensä Intiassa Bartolomeuksen seuraajiin.

Bartolomeuksen perustaman oppisuunnan lisäksi Intiasta löytyy Tuomas-kristittyjä. He olivat alunperin antiikin Rooman järjestämiä kerettiläisrovioita Syyriasta paenneita gnostilaisia kristittyjä, joiden mukaan apostoli Tuomas oli vähintään yhtä kova jätkä kuin Jeesus. Tuomaksen kerrotaan saapunut Keralaan, Intian rannikolle 50 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen ja tehneen siellä ihmetekoja. Tämä on linjassa apokryfikirjoihin luetun Tuomaan evankeliumin kanssa. Intian Tuomas-kirkkoa kutsutaan nimellä Mar Thoma. Nykyisin Intian Mar Thoma-kirkolla on n. 2 500 000 jäsentä, joista suurin osa Keralassa.

Varhaiskeskiajalla Intiaan kasvoi useampia pienempiä kreikkalaiskatolisia seurakuntia Bysantin lähetystyön seurauksena. Mielenkiintoisena sivukommenttina, näiden seurakuntien ansiosta Euroopassa syntyi 1100-luvulla myytti voimakkaasta pappiskuningas Johanneksesta, joka hallitsi Intiassa paratiisimaista valtakuntaa jonka toivottiin voittavan muslimit idästä käsin. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä seurakunnat olivat lähinnä uskonkiistoihin jumiutuneita kuppikuntia, eikä voimakkaita sotilasmahteja kuten Islamin kanssa pulassa olleet ristiretkeläiset toivoivat.

Dominikaanilähetyssaarnaaja Jordanus Catalanuksen vetämä lähetysretki saapui Intiaan Gujaratiin 1320-luvulla tuomaan viestiä Avignonin paavi Johannes XXII:ltä. Hänet myös nimitettiin Intian piispaksi ja hän perusti Gujaratiin seurakunnan joka sai runsaasti seuraajia. Valitettavasti paavinistuimen palauduttua Vatikaaniin, Avignonin paavien päätöksillä ei juurikaan ollut painoarvoa. He kun olivat Vatikaanin mielestä antipaaveja. (kirkkohistoria on oikeasti aika hurjaa luettavaa.)

Goalle saapuneet jesuiitat (joilla oli Vatikaanin paavin mandaatti) pitivät lähtökohtaisesti kaikkia Intian kristittyjä kerettiläisinä, muslimeita ja hinduja vääräuskoisina ja siitä seurasi luonnollisesti runsaasti uskonnollista vainoa, jonka selostaminen ei välttämättä kuulu ruokablogiin. 1700-luvulla Intiaan saapuivat protestantit ja jesuiittojen pakka meni jälleen sekaisin. Intiaan saapui luterilaisia, anglikaaneja, baptisteja ja kaikkia mahdollisia maailman kristittyjä tyylisuuntia. Lopulta inkvisitiokin heitti hanskat tiskiin ja lakkautti itsensä vuonna 1820. Nykyisin Intiassa asuu sulassa sekamelskassa yli 28 miljoonaa kristittyä jotka ovat enimmäkseen sovussa keskenään, vaikka uskonnolliset opit saattavat vaihdella kirkosta toiseen aika hurjastikin.

Kristittyjen vaikutus Intialaiseen ruokaan ei lepää niinkään uskonnossa vaan löytöretkissä. Eurooppalaiset toivat paljon uudesta maailmasta löytämiään ruokia mukanaan Intiaan ja kotimaiden ruokakulttuurit sekoittuivat usein Intian ruokakulttuureihin. Kuuluisimpana esimerkkinä näistä ehkä Portugalin siirtokunnassa Goalla syntynyt tulinen Vindaloo, joka on käytännössä portugalilaisten possua ja valkosipulia viinietikassa eli vinha d’alho. Vindaloo on sittemmin muodostunut yhdeksi tulisimmista intialaisista ruuista.

Eurooppalaisten kolonialistien mukana Intiaan tuli mm. maissi, peruna, tomaatti, chili, paprika, bataatti, ananas, maapähkinä ja cashewpähkinä. Näistä kaikkein tärkeimpinä intialaisissa ruuissa esintyy perunaa, tomaattia ja chiliä. Valitettavasti kyytipoikana tuli myös tauteja ja brutaali kolonialistinen ies sekä katolisilla alueilla vielä inkvisition vitsaus.

Näistä huolimatta Intiassa elää rikas kristillinen ruokaperinne, joka kumpuaa kristittyjen juhlapyhistä. Joulu- ja pääsiäisaterioita valmistetaan intialaiseen tapaan. Esimerkkinä perinteinen goalainen joulukana eli Galinha Cafreal yhdistää upeasti intialaisia makuja portugalilaiseen etikkaisuuteen. Muistuttakaa että kirjoitan reseptin blogiin jossain vaiheessa. Sokerin käyttö on periytynyt Brittiläisen Intian ajoilta ja intiankristityistä keittiöistä eurooppalaistyyliset överimakeat kakut ja hillot ovat levinneet kautta Intian niemimaan. Intiassa ja etenkin Keralan osavaltiossa, jossa kristittyjä on jopa 20% kristillinen ruoka todellakin näkyy arjessa. Siellä missä on ollut eurooppalaisia, näkyy myös keittiössä jälkiä siitä.

Sikhiläisyys

Intian neljänneksi suurin uskonnolinen ryhmä on sikhit, joita on Intiassa 21 miljoonaa. Sikhiläisyys on nuorempia intialaisia uskontoja. Se kehittyi 1500-luvulla Punjabissa ja siinä on piirteitä niin ’kirjan uskonnoista’ eli juutalaisuudesta, kristinuskosta ja islamista, siinä missä hindulaisuudesta ja buddhalaisuudesta. Sikhit uskovat yhteen jumalaan joka kuitenkin on persoonaton ja sukupuoleton. Jumalan lisäksi sikhit uskovat kymmeneen guruun ja heidän opetuksiinsa. Nämä gurut ovat historiallisia henkilöitä jotka elivät 1500-1700-luvuilla. Ensimmäiset viisi näistä olivat puhtaasti uskonnollisia opettajia, mutta 1500-luvun lopussa liike oli kasvanut niin että Suurmogulit alkoivat pitää sikhejä uhkana ja teloittivat viidennen gurun Arjan Devin. Tästä suivaantuneena sikhit julistivat kuudennen gurun Har Gobindin paitsi että uskonnolliseksi, myös maalliseksi johtajakseen. Hänen johdollaan sikhit jättivät Punjabin ja nousivat Himalajan rinteille 1600-luvun ajaksi opiskelemaan sotataitoa.

Kymmenes guru Gobind Singh loi sikhiläisyyteen 1600-luvun lopussa ajatuksen Jumalan valtakunnasta maan päällä ja teki sikheistä soturiuskonnon luomalla khalsa-tradition. Siinä halukkaat uskovat initioidaan sikhien soturiluokkaan khalsaan. He saavat seremoniassa uudet sukunimet, joka on miehillä aina Singh eli ’leijona’ ja naisilla Kaur eli ’prinsessa’. Khalsa-sikhit eivät koskaan leikkaa hiuksiaan ja etenkin miehet käyttävät siitä syystä turbaania joista sikhit tunnistaa helposti maailmalla. He eivät myöskään syö rituaaliteurastettua lihaa, käytä tupakkaa tai mitään muutakaan päihdettä, eivätkä asu yhdessä kenenkään paitsi puolisonsa kanssa.

Alunperin khalsa oli soturiluokka, jonka tehtävänä suojella uskonyhteisöä mogulien vainolta ja vastustaa tyranniaa. Initioidut sikhit kantoivat aina viittä uskonsa symbolia joista yksi oli teräksinen miekka. Heidän velvollisuuksiinsa kuului kohdella kaikkia tasaveroisina, ylläpitää uskonnonvapautta ja harjoitella asetaitoja. Tästä syystä sikhit olivat pelottavia sotureita, jotka alkoivat 1700-luvulla vallata maata itselleen khālsā rājn eli jumalan valtakunnan perustamiseksi Suurgmogulien vallan murentuessa. Lopulta khalsat kaiversivat sikheille Punjabiin Sikhivaltion 1800-luvun alussa. Se hallitsi alueella lähes 50 vuotta, jonka jälkeen britit alistivat sikhit kahdessa eri sodassa ylivertaisella aseteknologialla. Teräksinen miekka ei tahtonut pärjätä musketeille ja tykeille.

Britit karkoittivat sikhien johtajan eliniäksi ja monet sikhit seurasivat johtajaansa ulkomaille. Sepoy-kapinan pyörteissä monet sikhit jäivät brittien puolelle, sillä kapinallisten julistaessa Intiaan sharian, liian monelle tuli mieleen mogulien aiempi uskonnollinen vaino ja tyrannia. Brittijoukoissa sikhisotilaita päätyi kaikkiin brittiläisen imperiumin kolkkiin. Intian jako Intiaan ja Pakistaniin oli traagista sikheille, sillä se halkaisi Sikhivaltion alueet kahtia. Monet kokivat olevansa maattomia ja suuntasivat Englantiin tai Yhdysvaltoihin etsimään onneaan. Sikhejä löytyy nykyään kaikista maailmankolkista. Yhteensä heitä on n.25miljoonaa, joista suurin osa asuu edelleen Punjabissa, jonka pääuskonto sikhiläisyys on.

Kymmenennen gurun ollessa kuolinvuoteellaan hän katkaisi gurujen linjan ja ilmoitti että enää ei synny guruja, mutta on olemassa ’yhdestoista guru’ nimeltään Guru Granth Sahib, jota sikhien tulee tästedes palvella. ’Yhdestoista guru’ on sikhien pyhä kirja jossa on kirjoituksia sikhiguruilta, mutta myös hindu- ja muslimipyhimyksiltä. Kirjassa kuvaillaan Jumalan palvomista rakastamalla, sekä ihmisen kietoutumista maallisten harhojen kahleisiin sekä niistä vapautuksen saavuttamista Jumalan armon kautta. Sikhiläisyys hylkää kuvien palvonnan, taikauskon, pyhiinvaellukset sekä merkityksettömät rituaalit , jotka eivät vie uskovia lähemmäksi Jumalaa ja kohti pelastusta. Sikhit uskovat myös sielunvaellukseen. He rukoilevat kolmesti päivässä ja mielenkiintoisena uskonnollisena tapana myös ruokailevat yhteisöllisesti. Uskonnonharjoituksen yhtenä tapana on hädänalaisten auttaminen.

Sikhitemppeleitä kutsutaan nimellä gurdwara, jossa rukoillaan, lauletaan ja opiskellaan. Gurdwaroissa on myös langar eli keittiö, jossa tarjotaan ilmaista kasvisruokaa kenelle tahansa uskontoon, asemaan tai ihonväriin katsomatta. Langareissa istutaan ja syödään lattioilla, sillä kaikki ovat sikhien mielestä tasa-arvoisia. Sikheillä ei ole lihansyöntiin liittyviä kieltoja paitsi että rituaaliteurastettua lihaa ei saa syödä. Muslimien halal- ja juutalaisten kosherteurastettu liha on sikhien kieltolistalla, sillä he katsovat teurastuksen aiheuttavan tarpeetonta kärsimystä, joka on uskonnon vastaista. Gurdwaroissa tarjoillaan kasvisruokaa lähinnä siitä syystä, että se ei loukkaa kenenkään uskonnollisia tunteita.

Buddhalaisuus

Buddhalaisuus on Intiassa syntyneistä uskonnoista laajimmin Intian ulkopuolelle levinnyt uskonto. Monet tosin ovat sitä mieltä, ettei buddhalaisuus ole uskonto vaan filosofia, sillä Buddha ei opeta uskomaan jumaliin. Ei kuitenkaan lähdetä sille tielle, vaan käsitellään buddhalaisuutta tässä uskontona. Buddhalaisia maailmassa on karkeasti ottaen 500 miljoonaa, joskin näistä Intiassa on vain noin 9 miljoonaa. Buddhalaisuus lähti leviämään Intiasta pohjoiseen ja se otti tulta alleen mm. Nepalissa, Tiibetissä, Kiinassa, Mongoliassa, Venäjän Burjatiassa, Koreassa ja Japanissa. Kaakkois-Aasiaan buddhalaisuus on tarttunut erittäin hanakasti ja sieltä löytyy useita valtioita joissa se on vieläkin hallitsevammassa asemassa kuin hindulaisuus Intiassa.

Buddhalaisuus syntyi 500-luvulla eaa, kun historiallisena henkilönä pidetty Siddhārtha Gautama valaistui ja nousi Buddhaksi eli valaistuneeksi. Hän oli alunperin Nepalin alueella syntynyt prinssi, joka 16-vuotiaaksi asti eli suojattua elämää palatsin suojissa, eikä ollut nähnyt eläissään muuta kuin ylellisyyttä. Hän karkasi palatsista kaupunkiin ja ihastellessaan kaupunkiaan Siddhārtha näki vanhuksen. Hän kummastui näkemästään, sillä ei ollut ikinä nähnyt vanhaa ihmistä. Siddhārtha meni kaupungin kujalle ja näki vanhuksen lisäksi sairaan, kuolleen ja askeetikon. Hän käsitti, että maailmassa on myös sairautta ja köyhyyttä.

Tämän jälkeen hän ei pystynyt hyväksymään omaa yltäkylläissyyttään ja asia jäi vaivaamaan häntä. Sen jälkeen hänellä oli tapana mietiskellä puun alla päästäkseen sisäisestä ristiriidastaan. Kun hän täytti 29 vuotta, ristiriita vaivasi häntä niin pahasti, että hän luopui yltäkylläisyydestään, ajoi päänsä kaljuksi ja jätti kotinsa löytääkseen sisäisen rauhan.

Hän vaelsi etelään Intian alueelle ja kierteli opiskelemassa useissa meditaatiokouluissa joissa pyrittiin valaistumiseen. Näiden koulujen opit
Siddhārtha omaksui nopeasti ja hänelle tarjottiin useampaakin opettajan paikkaa, mutta tämä kieltäytyi koska ei ollut vielä valaistunut. Seuraavaksi hän vetäytyi kuudeksi vuodeksi askeesiin metsässä elävien erakkomunkkien pariin. Mutta ei, itsensä riuduttaminenkaan ei ollut tie valaistukseen. Siddhārtha palasi Bodh Gayaan meditaatiokouluun ja päätti yksinkertaisesti istua temppeliviikunapuun eli bodhipuun alla kunnes valaistuisi. Tähän kului 49 päivää. Siddhārtha Gautamasta tuli buddha eli ’hereillä oleva’.

Tämän jälkeen hän omisti elämänsä oppinsa opettamiselle. Hänen oppinsa ytimessä oli että kaiken kärsimyksen perustalla on haluaminen. Rahan, vallan tai mielihyvän janoamisen lopettaminen johtaa vähitellen valaistumiseen. Näin niinkuin yksinkertaistetusti. Haluamisen lopettaminen onkin sitten monimutkaisempi asia ja vaatii runsaasti harjoittamista ja meditaatiota.

Eräs buddhalaisista opeista on ’jalo kahdeksanosainen polku’ joista yksi polku on ’oikea aikomus’ joka pitää sisällään ajatuksen hyväntahtoisuudesta kaikkia tietoisia olentoja kohtaan, ajatuksen väkivallattomuudesta ja rauhasta. Tästä syystä suurin osa buddhalaisista on kasvissyöjiä. Buddhalaiset saattavat syödä lihaa, jos se on kuollut luonnollisesti, mutta eivät silloin jos se on kasvatettu ruuaksi tai metsästetty.

Monet buddhalaiset kasvisruuat ovat tulleet Intiaan tiibetinbuddhalaisten pyhiinvaeltajien mukana. Tiibetiläiset ruuat muistuttavat paljon kiinalaista ruokaa, mutta valmistettuna korkealla kasvavista kasveista. Muutoin Himalaja on estänyt ruokalajien lainautumisen Kiinasta, mutta esimerkiksi kiinalaisia wontoneja muistuttavia tiibetiläisiä momoja syödään pohjois-Intiassa yleisesti. Intiassa momot täytetään esimerkiksi kasviksilla tai paneerilla. Monia muitakin tiibetin kasvisruokia syödään Intian puolella Himalajan alarinteillä lähellä ja Biharissa Bodh Gayan ympäristössä.

Buddhalaisuuden merkitys Intialaiselle ruokakulttuurille on pieni mutta merkittävä kannanotto kasvissyönnin puolesta.

Jainalaisuus

Neljäs ja pienin dharma-uskonnoista, eli intialaisista uudelleensyntymään uskovista uskonnoista on jainalaisuus. Sillä on Intiassa ainoastaan 4.2 miljoonaa seuraajaa. Määrä tosin on nopeassa kasvussa. Jainalaisuudella on Intiassa määräänsä suurempi yhteiskunnallinen painoarvo, sillä jainalaiset ovat usein varakkaita kaupan ja politiikan alan ihmisiä. Jainalaisten keskuudessa myös lukutaito on selvästi korkeammalla tasolla kuin muiden Intian valtauskontojen parissa.

Jainalaisuudella on juuret samassa asketistisessa filosofiassa kuin buddhalaisuudella. Tämä filosofia oli luonteeltaan animistinen ja uskoi sielunvaellukseen. Jainalaisuuden perusti Biharista kotoisin oleva prinssi Vardhamana joka vastusti tuon ajan hindulaisen yhteiskunnan vääryyksiä. Jainalaiset kutsuvat Vardhamanaa nimellä Mahavira eli ’suuri sankari’ Hän saarnasi ahimsasta ja sielunvaelluksesta.

Jainalaisuus on alkuperältään ateistinen, mutta he kunnioittavat 24 suurta opettajaa tirthankaraa. Samat opettajat esiintyvät myös hindulaisessa ja buddhalaisessa kirjallisuudessa. Hindulaisuuden vaikutuksesta tirthankarat ovat muuttuneet hieman hindujumalien kaltaisiksi ja niitä palvotaan temppelissä melkein kuin jumalia. Sen lisäksi vedalaisesta jumaltarustosta on suoraan siirtynyt jainalaisuuteen melkoinen läjä pienempiä jumalia joita jainalaiset kunnioittavat. Erotuksena hinduihin, jainalaisissa temppeleissä ei ole jumalkuvia vaan jokainen temppeli on pyhitetty jollekin tietylle tirthankaralle.

Jainalaisilla on ylivoimaisesti tiukimmat uskonnolliset ruokamääräykset mitä Intiasta ja ehkä myös koko maailmasta löytyy. He uskovat väkevästi väkivallattomuuden eli ahimsan käsitteeseen. Tästä syystä he ovat fanaattisia kasvissyöjiä ja veganismiin kehoitetaan, mutta maidon juominen on sallittua mikäli on varmaa ettei eläintä ole satutettu tai pakotettu maidon tuotannossa, kuten nykyisessä maidon tehotuotannossa. Jainalaiset vievät ahimsan todellä äärimmilleen. Myös maan alla kasvavat juurekset ja juuret ovat kiellettyjä, sillä niiden kaivamisessa madot ja muut mullassa elävät eliöt voivat vahingoittua. He eivät myöskään saa syödä sipulia eivätkä valkosipulia, sillä nekin versovat maan alta.

Jainalaiset saavat syödä ainoastaan sellaisia kasviksia jotka eivät kuole siihen että vihannes korjataan. Sama koskee yrttejä. Myöskään sieniä ei saa syödä, sillä niissä voi olla muita eläviä olentoja. Hunaja on kiellettyä sillä sen keräämisen katsotaan olevan väkivaltaa mehiläisiä kohtaan. Jainalaisiin ruokatabuihin kuuluu myös kielto syödä fermentoitua ruokaa, sillä prosessissa käytetään eläviä olentoja, vaikka kuinka olisi kyse hiivasta tai bakteereista, se on silti elävää elämää. Samasta syystä tiukimmat jainalaiset eivät syö edellispäiväistä ruokaa, sillä siihen on yön aikana ehtinyt kasvaa bakteereja.

Jainalaiset eivät saa juoda suodattamatonta vettä, sillä suodattamattomassa vedessä asuu mikro-organismejä, jotka kuolevat jos ne juo. Jotkut jainalaiset askeesimunkit pitävät myös elämää suojellakseen suunsa edessä hengityssuojaa välttyäkseen hengittäessään nielemästä pieneliöitä. He myös lakaisevat tietä edellään, etteivät vahingossakaan astuisi muurahaisten päälle.

Jainalaiset uskovat ahimsan lisäksi myös askeesiin, karmaan ja jälleensyntymiseen. Jainalaiset munkit menevät askeesissaan niin pitkälle, että eivät saa omistaa mitään, eivät edes vaatteita. Heidän mukaansa kertyneestä pahasta karmasta pääsee eroon nirjara-menetelmällä, johon kuuluu mm. paastoaminen, rajoitettu ruokavalio, mietiskely ja ruumiin nöyryytys. Tällä tavalla he tavoittelevat uudelleensyntymää joka vie heidät lähemmäs valaistumista. Myös maalliset jainalaiset noudattavat tiukkoja sääntöjä elämäntavoissaan. Jainalaisten täytyy välttää viittätoista ei-suvaittua ammattia, eivätkä he saa valmistaa ruokaa tai syödä öisin.

Jainalaisten ruokamääräykset ovat erittäin tiukkoja, mutta siitä huolimatta heillä on monipuolinen kasviskeittiö, josta on siirtynyt paljon vaikutteita intialaiseen kasvisruokaan. Joillain alueilla, missä jainalaisuus on voimakasta, myös intialainen kasvisruoka on alkanut noudattaa jainalaista ahimsaa jättämällä ruuista pois juurekset ja sipulit.

Niinkuin aina, niukkuus luo luovuutta ja silloin kun raaka-aineet on tarkkaan rajattu, syöjät tapaavat käyttää parhaiten luovuutta. Niimpä monet jainalaiset ruuat kuuluvat intialaisen ruuan parhaimmistoon.

Yhteenveto

Intiassa on niin monia uskonnollisia tabuja että oikeastaan on vain yksi tapa jolla voi välttää niitä kaikkia. Kasvisruoka. Todennäköisesti juuri tästä syystä intiasta löytyy niin käsittämättömän paljon mielettömän hyviä kasvisruokia. Oikeita kasvisruokia. Intian kasvisruuat maistuvat myös sekasyöjille. Itseäni on aina jurppinut Suomessa harrastettu kasvissyönti, jossa tehdään ruokaa lihankorvikkeisiin kuten soijarouheisiin ja soijanakkoihin. Maailma on väärällään upeaa kasvisruokaa, joka ei yritä olla korvike liharuualle, vaan ansaitsee kruununsa omilla ansioillaan. Onneksi Suomikin on jo ottanut oppia ja kasvissyönnin noustua trendiksi, myös meiltä alkaa löytyä sellaisia kasvisruokia että niitä tekee siksi että ne ovat hyviä eikä siksi että ne ovat kasvisruokia. Haluan kuitenkin omistaa seuraavan pätkän tätä ruokataivalta vielä Intian upeille kasvisruuille etteivät edelliset lihapainotteiset jaksot jättäisi varjoon sitä tosiseikkaa että Intiassa on miljardi kasvissyöjää.

Kuvat: Goalainen inkvisitio: Public Domain (PD)
Muut: Depositphotos tai Pixabay