torstai, lokakuu 29, 2020

New Orleans. Siirtomaa-historian polttopisteessä.

New Orleans on kaupunki jossa olen aina halunnut vierailla. Sillä on ehkä koko Yhdysvaltojen mielenkiintoisin keittiö ja historia. Muualla Yhdysvalloissa kulinaarinen historia on verrattain nuorta ja tunnetuimpia ovat lähinnä yksittäisten maahanmuuttajien oivallukset, jotka ovat levinneet kautta maan ja sieltä koko maailmaan niinkuin esimerkiksi hampurilaiset tai Kenraali Tso:n kana. Yhdysvaltojen keittiö on verrattain homogeenista ja paikalliset erot eivät ole suurensuuria. Se heijastelee Yhdysvaltojen siirtolaisuuden historiaa, missä paikalliset raaka-aineet valmistetaan siirtolaisten omien perinteisten tapojen mukaan.

Oikeastaan voisi luonnehtia Yhdysvaltojen keittiötä niin, että siinä on päällekäin monta erilaista keittiötä. Amerikankiinalainen keittiö, amerikanitalialainen ja havaijilainen keittiö elävät sulassa sovussa ja niitä syödään läpi koko maan. Nykyisin nämä ovat varovasti fuusioituneet suurimpien kaupunkien fine dining-ravintoloissa, mutta suuressa mittakaavassa Yhdysvaltojen keittiö ei ole mielestäni kovin mielenkiintoista.

New Orleansin keittiö kuitenkin muodostaa miellyttävän poikkeuksen, sillä se on omaleimainen kulinaarinen saareke jossa kaupungin historialliset kerrokset näkyvät ja tuntuvat. New Orleansin ruoka on selvästi omaansa eikä se ole vallannut maailmaa samalla tavalla kuin moni muu ameriikanherkku. Ymmärtääkseen kaupungin ruokaa täytyy kuitenkin ymmärtää sen historiaa. Monella tavalla sen historia peilaa myös siirtomaa-ajan historiaa Pohjois-Amerikassa. Sen historia on monipolvinen ja sotaisa. Tässä katsaus siirtomaa-aikojen historiaan Karibialla New Orleansista katsottuna. Artikkelista tuli taas siinä määrin pitkä että julkaisen sen useassa eri osassa. Tässä kuitenkin ensimmäinen.

Nouvelle Orleans ja ranskalainen La Louisiane

Vetinen suisto ei ole kaikkein vankin kaupungin perusta.

Mississipin suisto, mihin New Orleans on rakennettu, on ollut asuttu jo 400-luvulla. Alue on soista ja se on usein hurrikaanien kohteena, joten kovin pysyväistä asutus ei Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen toimesta ollut. Intiaanit, jotka ymmärsivät luonnon välillä nousevan ihmistä vastaan, rakensivat alueelle ainoastaan ruokoseinäisiä kalastusmajoja jotka oli helppo rakentaa uudelleen. Aluetta asuttaneet intiaanit ovat jättäneet oman jälkensä New Orleansin keittiöön, mutta mielenkiintoisin kulinaarisen historian vaihe suistossa alkoi vuonna 1682 kun löytöretkeilijä Robert Cavelier de La Salle, tuttavallisemmin Sieur de La Salle löysi Mississippi-joen suun Meksikonlahdelta. Samalla reissulla löytyi myös Pontchartrain-järvi, jonka rannalle kaupunki myöhemmin rakennettiin.

Tämä oli lähtenyt Suurilta järviltä nykyisen Motrealin seuduilta ajatuksenaan kartoittaa Ohio-joki siltä varalta että sieltä löytyisi meritie Kiinaan. Siinä ohessa hän tuli kartoittaneeksi ja vallanneeksi Ranskan kruunulle koko Mississippi-joen laakson. Siinä olis rohkee kolmannes koko mantereen maista. De La Salle nimesi alueet Meksikonlahden rannalla nimellä Le Louisiane Aurinkokuningas Louis XIV:n (Ludvig XIV näin suomalaisittain). Hän ei kuitenkaan perustanut kaupunkia, sillä Aurinkokuninkaan sodat olivat köyhdyttäneet Ranskan, eikä kuninkaalla ollut juurikaan kiinnostusta Pohjois-Amerikan asuttamiseen.

Vähitellen suistoon kuitenkin saapui Ranskasta monenlaisia yrittäjiä. Huolimatta arvaamattomasta sijainnistaan Mississippin suistossa paikka oli kovaa valuuttaa. Sekä Espanjalla että Britannialla oli siirtokuntia Meksikonlahdella ja Ranskalaiset halusivat jaolle mukaan. Aluksi suistoon saapuneet eurooppalaiset olivat turkkureita ja onnenonkijoita, jotka elivät vaatimattomissa hökkeleissä yhtä usein naapurissa asustavien intiaanikylien avustuksella kuin heistä hyötyen. Kuitenkin eurooppalainen asutus alueella oli alkanut ja väki muodosti suhteita paikallisväestöön joka opetti kuinka paikallista luontoa voi käyttää ravinnoksi.

Täällä asuu alligaattoreita ja banjoa soittavia kultisteja. Ainakin elokuvissa.

Vasta kun Aurinkokuningas kuoli vuonna 1715 ja hänen pojanpoikansa Ludvig XV nousi valtaan 5-vuotiaana pojankloppina, alkoi Pohjois-Amerikka kiinnostaa. Ludvig XV antoi käskyn perustaa Uuden Ranskan pääkaupunki Nouvelle Orleans eli Uusi Orleans Mississipin suistoon vuonna 1718 (mahdollisesti neuvonantajalla oli sormensa pelissä). Nimen kaupunki on saanut Orleansin kreivi Filip II:lta, joka toimi Ludvigin sijaishallitsijana mukulan varttuessa vastuuseen (kuinka yllättävää).

Nouvelle Orleans synnytti myös Pohjois-Amerikan ensimmäisen talouskuplan. Skottilainen ekonomisti John Law, jonka tavoitteena oli Ranskan valtionkassan pelastaminen Aurinkokuninkaan jäljiltä valtionvelkaa pienentämällä (kaikki paralleelit nyky-Suomen politiikkaan ovat puhtaasti historiallisia yhteensattumia) kehitteli suunnitelman jolla Ranskalaisille myytiin Missippin laakson kauppaa yksinoikeudella hallitsevan Lännen komppania-nimisen kauppakomppanian (Compagnie d’Occident) osakkeita rahaa ja valtion obligaatioita vastaan.

Osakkeilla oli huikea tuotto-odotus, sillä muiden suurvaltojen perustamat siirtomaiden kauppakomppaniat olivat menestyneet tähtitieteellisesti. Osakkeita myytiinkin huimaa kyytiä ja niiden arvo nousi kohisten.
Seuranneen lyhen nousukauden aikana Ranskan valtio painatti runsaasti lisää seteleitä, jotta halukkaat voisivat ostaa lisää komppanian osakkeita. Tämä tehtiin John Law:n neuvosta, sillä ajan merkantilistien ajattelutavan mukaan uskottiin että liikkeellä olevan rahan määrän lisääminen kasvattaisi myös tuotantoa.

Setelien ja valtionobligaatioiden myynnillä saaduilla tuotoilla maksettiin suuri osa Ranskan valtionvelasta ja hetken aikaa operaatio näyttikin onnistuneelta, mutta seurauksena valtoimesta rahanpainamisesta oli voimakas inflaatio joka romahdutti frangin arvon. Tämän lisäksi kauppakomppanian osakkeet eivät tuottaneet alussa frangiakaan, sillä New Orleans oli vielä enimmäkseen alligaattoreita ja suota eikä Mississippillä ollut vielä vakiintunutta kauppainfrastruktuuria. Lännen komppanian osakkeiden kurssi romahti vuonna 1720 ja mukana myös Ranskan ja monen muun eurooppalaisen valtion taloudet.

Pörssiromahduksesta huolimatta kaupunki alkoi kasvaa nopeasti, sillä kauppa Mississippiä alas oli vilkasta. Espanjalainen löytöretkeilijä Hernando de Soto oli pyörinyt alueella 150 vuotta aiemmin ja vienyt tuliaisiksi isorokon. Hänen kuvauksissaan Mississipin varrella oli ollut kymmenittäin vauraita intiaanikaupunkeja, jotka De Sallen tullessa Mississippiä etelään olivat autioituneet isorokon takia. De Salle kirjoitti että 300 kilometrin matkalla Arkansas-joelta Meksikonlahdelle maa oli asumatonta ja ainoastaan biisonit vaelsivat preerioilla. Tämä houkutteli nopeasti viljelijöitä alueelle, jotka kulkivat jokea alas Nouvelle Orleansiin myymään tuotteitaan. Kaupungista tuli nopeasti tärkeä kauppasatama, sillä sen sijainti Pontchartrain-järven rannalla teki siitä suojaisan sataman laivoille.

Alku oli kuitenkin kovaa. Jesuiittahistorioitsija Pierre François Xavier de Charlevoix kuvaili paikka vuonna 1721 ”malarian piinaama sadan surkean hökkelin soinen kosteikko jota käärmeet, hyttyset ja alligaattorit vainoavat”. Heti seuraavana vuonna 1722 hurrikaani iski kaupunkiin tuhoten lähes joka ainoan rakennuksen. Tämän jälkeen kaupunki rakennettiin uudelleen asemakaavaan, joka on vieläkin nähtävillä New Orleansin Ranskalaisessa korttelissa. Kaunki kuitenkin kasvoi ja se oli Ranskan tärkein tukikohta Meksikonlahdella.

Työvoiman puutetta ranskalaiset korvasivat, kuten kaikki muutkin siirtomaavallat, Afrikasta ja Karibian meren saarilta laivatuilla orjilla. Kaupunkiin päätyi paljon myös muiden siirtomaavaltojen karanneita orjia, jotka sekoittuivat Ranskassa vapautensa saaneisiin mutta Ranskasta karkoitettuihin kaleeriorjiin ja rikollisiin. Ranskalla oli tuohon aikaan vielä käytössä rikoslaki, jonka mukaan ihminen voitiin tuomita hyvinkin pienestä rikoksesta kohtuuttoman julmaan jopa kymmeniä vuosia kestävään kaleeriorjuuteen. Tuomionsa kärsineet eivät välttämättä olleet täysin yhteiskuntakelpoisia kansalaisia ja Uusi maailma ole oivallinen karkoituskohde. Katkeroituneet kaleeriorjat ja rikolliset aiheuttivat paljon hankaluuksia kaupungissa. Usein myös järjestystä pitämään lähetetyt sotilaat olivat laarin pohjimmaisia, jotka olivat vain hivenen parempia kuin kurissa pidettävät rikolliset. 1720-luvun New Orleans oli todellinen Villi länsi.

New Orleansista tuli kuitenkin nopeasti kansainvälisen siirtomaakaupan keskus jonka asukasluku ei kuitenkaan vetänyt vertoja Aasian siirtomaakaupungeille. Vuoden 1721 väestönlaskennan 450 asukkaasta New Orleans kasvoi vuosisadan loppuun ainoastaan 8000 asukkaan kaupungiksi, sillä soisella alueella pesi malarian lisäksi myös isorokkoa, koleraa ja keltakuumetta jotka tasaisin välein sattuvina epidemioina harvensivat kaupungin asukaslukua. New Orleansin väestöräjähdys tapahtui vasta myöhemmin, sillä vuonna 1850 kaupungissa oli jo 120000 asukasta. Melkein koko 1700-luku New Orleansissa oli kuitenkin sivistyksen perimmäisillä laitamilla elämistä.

Fort Rosalie

Vuonna 1729 Louisianassa käytiin Natchez-intiaanien ja ranskalaisten välillä verinen yhteenottojen sarja, jota ei oikeastaan voi sodaksi kutsua. Välit paikallisten intiaaniheimojen kanssa olivat pääosin ystävälliset, mutta 1720-luvulla noin 70 kilometria New Orleansista Missisippiä yläjuoksulle sijaitsevan Fort Rosalie-linnakkeen komentaja Chépart onnistui epäoikeudenmukaisella kohtelulla tuhoamaan siirtokuntalaisten ja Natchez-intiaanien väliset suhteet siihen pisteeseen että intiaanit alkoivat suunnitella hyökkäystä. Tämä oli vallannut maata itselleen keskeltä Natchez-intiaanien hautausmaata ja suunnitteli oman plantaasin rakennusta ja kutsui jopa Jesuiittapapin pystyttämään hautausmaalle ristin ja pyhittämään sen pois pakanoilta. Kun ranskalaiset siirtolaiset koettivat sovitella riitaa ja tulivat keskustelemaan komentajan kanssa, tämä oli juohuksissa ja antoi vangita hyökkäyksestä varoittaneet siirtokuntalaiset kapinanlietsojina. Kun komentaja intiaanit hyökkäsivät Fort Rosalieen ja tappoivat 230 ihmistä. Suurin osa naisista, lapsista ja afrikkalaisista orjista kuitenkin säästettiin ja tieto verilöylystä kulkeutui New Orleansiin.

Siirtomaa-ajalle tyypilliseen tapaan reagoiden ranskalaiset kostivat kovalla kädellä ja seuraavan kymmen vuoden aikana hävittivät lähes koko Natchez-heimon ja siinä ohessa muutaman pienemmän heimon, joita ranskalaiset eivät erottaneet Natchez-intiaaneista. Henkiinjääneet saivat turvapaikan Chicksaw-intiaanien luota jotka olivat brittien perinteisiä liittolaisia. Chicksaw’t lupasivat häätää Natchez-pakolaiset kylistään, mutta nämä eivät olleet mitenkään erityisen innokkaita asiassa. Tätä tekosyynä käyttäen Louisianan ranskalaiset toivat Euroopasta 1000 miehen armeijan vuonna 1736 ja aloittivat sodan Chicksaw-intiaaneja vastaan todellisena tavoitteenaan kuitenkin estää näitä käymästä kauppaa brittien kanssa. Tämä sytytti nk.Chicksaw-sodat jotka runtelivat Louisianaa kymmeniä vuosia. Tämä kuitenkin oli vain alkusoittoa tulevalle, sillä 1754 britit liittyivät sotaan ja Suuri siirtomaasota alkoi. Lopulta sota levisi koko maailmaan ja tunnetaan myös ”seitsenvuotisena sotana”, vaikka se päättyikin Uudessa maailmassa vasta vuonna 1763. Sotaan osallistuivat lähes kaikki tuon ajan suurvallat Mogulien valtakunnan jäänteistä Ruotsin siirtomaita havittelevaan Vilhelmi VIII:n.

Nueva Orleans ja Luisianan espanjalaisten valtakausi.

Ranskalaisille ei käynyt Suuressa siirtomaasodassa kovin hyvin. Ranska hävisi, pala palalta Britannialle. Ensimmäiseksi Britit valtasivat pohjoisessa nykyisen Quebecin alueelta itään sijainneen Acadian vuonna 1755. Tai oikeammin, alue oli vaihtanut omistajaa Ranskan ja Englannin välillä jo useita kertoja, mutta tuolloin Englanti päätti pitää Acadian. Brittien siirtomaa-armeija päätti aloittaa acadialaisten pakkosiirrot Adaciasta ja suurin osa provinssin asukkaista pakeni ranskankieliseen Quebeciin. Ranskan menetettyä Kanadan alueet Englannille, suurin osa acadialaisista pakeni Mississippiä etelään kohti Louisianaa, joka oli vielä ranskan hallussa. Louisianassa pakolaisten kansanosan nimi acadians asteittain kreolisoitui muotoon cadians ja siitä muotoon cajuns. Tästä tulee edelleenkin New Orleansissa vaikuttava etninen ryhmä joka kutsuu itseään nimellä cajun. Heillä on oma selkeästi erillinen kulttuurinsa ja keittiöperinteensä. Osalla cajuneista on edelleen kotikielenä cajunranskaksi kutsuttu ranskan muunnos, jota lingvistit tosin kutsuisivat nimellä Lousianan kreoli. Nykyisin cajunranska on katoamassa, mutta 1800-luvulla cajunit olivat Louisianan suurin etninen ryhmä. Cajun-keittiö muodostaa New Orleansin kulinaarisen perinteen toisen navan.

Espanjalaista arkkitehtuuria New Orleansin Ranskalaisessa korttelissa.

Sodan alussa karkoitetut acadialaiset huomasivat sodan loputtua taas olevansa väärässä paikassa väärään aikaan, sillä sodan loputtua Ranska tuomittiin menettämään kaikki Mississippin itäpuoliset omistuksensa sekä Kanadan. Espanjan kanssa liitossa ollut Ranska päätti Fontainbleun sopimuksessa vuonna 1764 luopua myös Mississippin länsipuolisista omistuksistaan Espanjan hyväksi estääkseen koko Louisianan joutumisen brittien hallintaan. Acadialaisista tuli siis espanjalaisia.

Ensimmäiset vuodet Espanjan hallinnassa olivat New Orleansissa helppoja. Espanja ei asettanut omaa kuvernööriä kaupunkiin, vaan sitä hallittiin Havannasta Kuubasta käsin ja kaupunkilaiset saivat rellestää oman mielensä mukaan. Kun Espanja lopulta asetti kuvernöörin vuonna 1768, joukko ranskalaismielisiä kapinallisia yritti palauttaa kaupungin Ranskan hallintaan ja pakottivat kuvernöörin pakoon, mutta Ludvig XV ei ollut innostunut asiasta. Lopulta koko kapina päättyi verettömänä ja New Orleans päätyi Espanjan lain alaisuuteen ja kaupunkiin perustettiin 2000 miehen varuskunta vastaisen varalle.

New Orleansin eli Nueva Orleansin myötä Espanja sai menestyvän kauppatukikohdan Karibialle ja Espanjan omistukset kiersivät nyt koko Meksikonlahden Mississippiltä länteen. Espanja alkoi kuljettaa myös Tyynen meren ja Etelä-Amerikan aarteita maitse Meksikon Tyynen meren rannalla sijaitsevasta Acapulcosta Karibian puolella sijaitsevaan Vera Cruziin, jossa ne lastattiin aluksiin vietäviksi Eurooppaan. Mukana seurasi myös Tyynen meren kansojen väkeä, kuten filippiiniläisiä. Espanjalaisilla aarrelaivoilla palveli runsaasti shanghaijattuja filippiiniläisiä merimiehiä, Sillä Filippiinien pääkaupungin Manila oli Espanjan siirtokunta. Nimi Filippiinit tulee Espanjan kuningas Filip II:n nimestä. Joka paikkaan ne imperialistit ehtivätkin. Manilan ja Acapulcon väliä sahattiin runsaasti aarrelaivoilla ja Manilasta hankittiin usein miestäydennystä laivoille.

Pakko-otetuilla merimiehillä oli vähän tilaisuuksia karkaamiseen, mutta New Orleans tarjosi siihen mahdollisuuden. Monet hankkiutuivat mukaan myös Vera Cruzista lähteviin laivoihin sillä filippiiniläisten merimiesten keskuudessa kiersi tieto, että laivojen pysähtyessä New Orleansissa täydentämään varastoja Atlantin ylitystä varten, laivasta pääsi karkaamaan Mississippin suoalueille. Koska Espanjan inkvisitio vaati kaikkia siirtokuntalaisiaan ottamaan espanjalaisen nimen ja kääntymään katolisiksi, filippiiniläiset osasivat espanjaa ja pystyivät tekeytymään New Orleansissa meksikolaisiksi ja he integroituivat paikalliseen sekalaiseen väestöön helposti. Ensimmäiset arkeologiset löydöt jotka viittaavaat filippiiniläiseen asutukseen on ajoitettu vuoteen 1760. Nykyäänkin, noin kymmenkunta sukupolvea myöhemmin New Orleansissa on elinvoimainen filippiiniläisyhteisö, joka saa vuosittain täydennystä Filippiineiltä.

Louisianan kreolit.

Louisianassa on useampia erilaisia kreoleita, joissa on helppo mennä sekaisin. Kielitieteessä kreolikielet tarkoittavat kieliä joissa useampi kieli on sulautunut toisiinsa. Sellainen syntyy kun samalla alueella useamman eri kielinen väestö alkaa muutaman sukupolven kuluessa puhua yhdistelmää valtakielestä ja oman etnisen taustan kielestä äidinkielenä. Kolonialismin aikana kreolikieliä syntyi useita, kun siirtomaiden asukkaat joutuivat tekemisiin siirtomaaisännän kielen kanssa.

Louisianan kreoli on sekoitus New Orleansin ranskaa, ja afrikkalaisia kieliä, joiden puhujat saapuivat orjalaivoilla Afrikasta. Louisianan kreoli on siitä poikkeuksellinen kieli, että historiallisista syistä se on saanut vaikutteita huomattavasti laajemmin kuin kreolikielet yleensä. Louisianan kreoliin on tullut vaikutteita myös intiaanikielistä ja espanjasta. Myöhemmin myös englanti on vaikuttanut kieleen voimakkaasti. Louisianan kreoli on sekoittunut myös cajunranskan kanssa, joka itsekin on jossain määrin kreolisoitunutta ranskaa jossa on vaikutteita englannista ja Kanadan alueen intiaanikielistä. Louisianan kreoli on myös uhanalainen kieli, sillä Louisianan seudulta muutetaan useimmiten suuriin kaupunkeihin, jossa valtakielellä on suurempi vaikutus.

New Orleansissa asuu myös etninen ryhmä nimeltään Louisianan kreolit. He ovat ranskalaisten ja espanjalaisten valkoisten siirtomaaisäntien ja heidän orjiensa jälkeläisiä. Termi on alunperin tullut latinalaisesta amerikasta ja tarkoittaa ’syntyperäistä’. Louisianan alkuaikoihin sillä tarkoitettiin ranskalaisia ja espanjalaisia jotka olivat syntyneet Pohjois-Amerikassa alkuperäisten siirtolaisten vanhemmille. Kreoli oli yleinen ilmaus ihmisen taustasta 1700-luvulla, eikä nimitys kantanut painolastia. Kreolit puhuivat ranskaa tai Louisianan kreolia, olivat hartaita katolisia ja arvostettuja asukkaita New Orleansissa. Ilmaisua kreoli käytettiin erottamaan ranskaa puhuvat cajuneiksi ja kreoleiksi. Espanjan vallan aikana Louisianaan muodostui Isleños nimellä tunnettuja, espanjaa puhuvia kreoliyhteisöjä, Kanarian saarilta lähteneiden espanjalaisten jälkeläisistä, mutta ne ovat käytännössä hävinneet. He puhuivat Kanarian saarten espanjan ja ranskan kreolimuotoa.

1800-luvun alusta kun New Orleans päätyi Yhdysvalloille, termi kreoli sai poliittisemman ja synkemmän merkityksen. Kreoli-sana muuttui tarkoittamaan mustan orjan ja valkoisen plantaasi-isännän lasta. Alunperin sillä ei ollut negatiivista konnotaatiota, mutta Yhdysvaltojen marssiessa vääjäämättömästi kohti sisällissotaansa, siitä tuli vähitellen negatiivinen ilmaus. Aiemmin merkitystä oli ollut koulutuksella ja meriiteillä, mutta Yhdysvaltojen rasismi johti yksinkertaiseen kastijärjestelmään. Valkoinen ja musta. Muutenkin niin marginaalista kuin onkin sanoa, usein afrikkalaistaustaisilla ihmisillä oli helpompaa ranskan ja espanjan vallan alla 1700-luvulla kuin 1800-luvun Yhdysvalloissa.

Entisöity kreoliplantaasi Louisianassa. Fats Dominon vanhemmat öh.. työskentelivät täällä.

New Orleansin ja Uuden Ranskan alkuaikoina 1700-luvun alussa ranskalaiset tarvitsivat runsaasti orjatyövoimaa, sillä intiaanit olivat liian itsepäisiä pakkotyöhön. Orjia laivattiin Karibialta ja Länsi-Afrikasta. Koska alueen väestöstä oli mustia suhteellisesti suurempi osa kuin muualla Etelävaltioissa ja koska ranskalaiset ja espanjalaiset suhtautuivat heihin liberaalimmin kuin anglo-amerikkalaiset, heillä oli suuri vaikutus alueen kulttuuriin. Myös Aurinkokuninkaan kehittelemä orjalaki Code Noir takasi alueen mustille orjille enemmän oikeuksia kuin heillä oli monilla muilla alueilla. Mustien orjien ja valkoisten plantaasinomistajien välisistä seka-avioliitoista syntyneistä lapsista ei tullut Louisianassa automaattisesti hyljeksittyjä, vaan he saattoivat saavuttaa eliittiaseman orjien hierarkiassa. Ranskan tai Espanjan Louisianassa ei välttämättä joutunut vaikeuksiin jos oli kreoli.

Louisianan kreolityttöjä 1900-luvun alusta.

Kaksisataa vuotta myöhemmin Yhdysvaltojen orjuuden ja rotusorron aiheuttama stigma on siinä määrin haalistunut että kreolitaustaiset ihmiset värisävystä riippumatta uskaltavat tunnustaa olevansa kreoleja. Kreoliperheitä yhdistää edelleenkin puhuttu ranskan tai Louisianan kreolin puhuminen. Heillä on yhteinen etninen tausta joka erottaa heidät muista Yhdysvaltojen värillisistä. Kreoleilla on myös oma ruokakulttuurinsa joka muodostaa New Orleansin keittiön toisen navan.

Pääasiallisesti käsittelen resepteissä cajun- ja kreolikeittiöiden ruokia. Kunhan sinne asti päästään. Välissä on vielä synkkä pala New Orleansin historiaa. Seuraavaksi Yhdysvaltojen sisällissota ja muut voittajan oikeudella kirjoitetut totuudet.

Kuvat: Depositphotos tai Public domain (PD)

Katso myös

Gastrodontti tutkii: Pinaatti

Pinaatti. Se on vihannes. Maailman lapsien tasapuolisesti vihaama pakkovihreä, rakastettu rautaisannos ja Kippari-Kallen voimien salaisuus. Harvempi kuitenkin tietää että Kippari-Kallen rautaisten voimien lähteenä pidetään pinaatin A-vitamiinia eikä suinkaan rautaa. Saksalaisen tiedemiehen...

Maustematka Intiaan

Tämänpäiväinen ruuanlaittorupeama oli yksinkertaisempi joten aikaa riittää elinympäristön tutkimiseen. Voisin puhua siis Intiasta, missä kuukin on kummempi. Intian keittiöissä käytetään paljon meille totisen vieraita aineksia ja mausteita. Netistä kun louhii reseptejä,...

Gastrodontti tutkii: Maissi

Tänään syödään puuroa. Oikeastaan maissipuuroa eli polentaa. Sana polenta nimittäin tulee latinan pulmentum-sanasta joka tarkoitti muinaisten roomalaisten pääasiallista ravintoa, randompuuroa. Roomassa se useimmiten tehtiin kuorituista ohranjyvistä, jotka...

Gastrodontti tutkii: Pastamuotojen lyhyt oppimäärä

Ajattelin kirjoittaa tämänpäiväisen saarnan aiheesta pasta ja sen eri muodot. Helppo homma, ajatteli Gastrodontti, senkun vain käännän ja referoin wikipediasta kaikista eri pastoista kirjoitetut artikkelit lyhennettyyn muotoon. Voi miten väärässä...

Pesto ja muut Välimeren öljy- ja yrttikastikkeet.

Öljyistä kastiketta.   Pesto alkaa olla vähitellen suurelle yleisölle tuttu pastakastike. Sitä saa jo Pirkka-purkeissakin ja siitä tietää että ollaan Pihtiputaan mummon...

Latest articles

Zaru Soba – japanilainen helleruoka ja oodi tattarille

Zaru Soba on kaikessa yksinkertaisuudessaan kylmiä nuudeleita dippikastikkeella. Kuulostaa erilaiselta, mutta pienellä pohjustuksella niissä on järkeä ja tarina joka johdattaa taas kauas...

Gastrodontin juustot: Mistä vuorijuustot tulevat

Vuorijuustot ja Metzler Ziegenheubergkäse Tämän sanahirviön takana on siinä määrin herkullinen juusto että siitä...

Fettucine Alfredo – yksinkertaisesti jumalaista pastaa

Yksinkertainen on kaunista. Tämä mieletön pasta syntyy kolmesta raaka-aineesta. Ensiksi kuitenkin varoituksen sananen. Tämä ruoka ei ole terveellistä, joten nautitaan kohtuudella ettei...

Food Science: Vol 3 – Makufysiikka

Seuraa pitkä artikkeli ruuan mausta. Pituudessa mennään Long Play-mittakaavaan, joten ota hyvä asento ja tutustu makuaistin ihmeelliseen maailmaan. Asiaa pyöritellään kuin hyvää...

Raimukoshō – Ihana grillilisuke Japanista

Japanilaisissa ruuissa parasta on se, kuinka melkein jokaiseen liittyy joku legenda. Niin myös tämän ihanan tulisen, happaman ja suolaisen lisukkeen alkuperän tapauksessa....

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here