New Orleans. Syvän etelän pääkaupunki jolla on synkkä menneisyys.

Vielä toinen postaus joka on enemmän historiaa kuin ruokaa. New Orleansin menneisyys on niin värikäs, että historian kerrokset on kuorittava jotta ymmärtäisi paikallista ruokaa. Kuitenkin tämän artikkelin sisältön on jonkin verran makaaberia paikoitellen ja vaatii jonkin verran kykyä ymmärtää mustaa huumoria lukea ruokablogia historian hirveyksien keskellä. Toisaalta brittiläinen teatteriseurue The Reduced Shakespeare Company näytteli joskus esityksessään Shakespearen verisimmän näytelmän Titus Anticonuksen kokkiohjelman tapaan ja lopetti verilöylyn sanoihin: ”Bon appetit!”.

Koska tämä artikkeli ei ole mikään kiiltokuva ja malliesimerkki ihmisen sielun ylevyydestä, aloitetaan kevyellä anekdootilla. Tiesittekö että ilman suomalaisia ei olisi Yhdysvaltoja? Monille tarina on tuttu, mutta kertauksen vuoksi kerrottakoon anekdootti John Mortonista. John Morton oli yksi Yhdysvaltojen nk. perustajaisistä, eli kolmentoista siirtokunnan johtajista koostuvan hallintoelimen Continental Congressin eli mannermaakongressin jäsen. He juuri päättivät antaa itsenäisyysjulistuksen. Asia ei kuitenkaan ollut yksimielinen. Kahdentoista siirtokunnan valtuustot olivat jo äänestäneet itsenäisyyden puolesta, mutta Pennsylvanian valtuuskunta oli ollut lukkiutuneena tasatilanteeseen jo useammassa aiemmassa äänestyksessä, kun John Morton vanhana savolaisena pelimiehenä päätti äänestää toisin kuin aiemmin ja hänen äänensä oli vaa’ankielenä ja kokonaisäänestys päättyi itsenäisyyden julistamisen kannalle. Asiakirja lähetettiin Englantiin ja siirtokunnat alkoivat valmistautua vastatoimiin.

Tätä sotaa kutsutaan nimellä Vallankumoussota tai Itsenäisyyssota kun Britit tosissaan koettivat antaa turpaan kapinallisia auttaville ranskalaisille ja siirtokuntalaiset uskoivat taistelevansa itsenäisyytensä puolesta. Amerikkalaisille tämä näkemys on myrkkyä, sillä heille se on patrioottinen kansakunnan syntytarina, mutta laajemmassa mittakaavassa Britit eivät olleet kovinkaan pahoillaan menettäessään about tusinan verran siirtokuntia. Brittiläinen Imperiumi oli turvonnut sellaiseen mittakaavaan, että Pohjoisamerikan menettäminen antoi sille mahdollisuuden keskittyä Intiaan paremmin. Revanssin aika tuli sitten Napoleonin noustua valtaan.

Miten tämä sitten liittyy suomalaisiin? Rautalammin historiankirjoissa kerrotaan asiasta näin:

”Rautalammin hallintopitäjä oli tärkein lähtöalue 1500–1600-lukujen muuttoliikkeelle Ruotsiin. Silloiset rautalampilaiset olivat päteviä korvenraivaajia ja kaskenpolttajia, joita houkuteltiin asuttamaan Keski-Ruotsin erämaita. Nämä metsäsuomalaiset asuttivat Värmlannin ja Keski-Ruotsin korvet.

Metsäsuomalaisten jälkeläisiä muutti myös Ruotsin Amerikkaan perustamaan Delawaren siirtokuntaan. Valtaosa Delawaren siirtokunnan jäsenistä oli suomalaista syntyperää. Eräs heistä oli John Morton, joka antoi Pennsylvanian siirtokunnan puolesta ratkaisevan äänensä Amerikan itsenäisyydelle v. 1776. John Mortonin isoisän isä oli Martti Martinpoika Marttinen, joka oli aikanaan muuttanut Rautalammin suurpitäjän alueelta Ruotsin suomalaismetsiin”. En tahdo syyttää enkä kiittää, mutta Yhdysvallat on savolaisten vika.

Yhdysvaltojen syntymä ja Euroopan vallankumousaalto.

Kun Yhdysvallat kävi läpi syntymänsä tuskia kapinoidessaan Iso-Britannian kruunua vastaan, Siirtomaasodassa häviäjän asemaan jäänyt Ranska oli edelleen katkera tappiostaan ja päätti asettua tukemaan kapinallisia brittejä vastaan. Koska Espanja ja Ranska olivat liittolaisia muun muassa siitä että molempien kuninkaat olivat Bourbon-suvun jäseniä, myös Espanja liittyi sotaan Englantia vastaan. Suurempia yhteenottoja Espanjan ja Iso-Britannian välillä ei ollut. Britit yrittivät pariin otteeseen härkkiä Espanjalaisia Mississippillä, mutta molemmat hyökkäykset epäonnistuivat ja liikenne Mississippillä jatkui enimmäkseen normaalina.

Ranskan merkitys Yhdysvaltojen itsenäistymiselle on huomattavasti suurempi. Sen lisäksi että Ranskalla oli kana kynittävänä brittien kanssa, sillä oli myös muita syitä tukea vallankumouksellisia. Monet ranskalaiset vaikuttajat uskoivat arvoihin Yhdysvaltojen itsenäistymispyrkimysten takana. Sen lisäksi Ranska halusi päästä hyviin kaupankäyntiasemiin Yhdysvaltojen kanssa. Ranskalla ei enää ollut Pohjois-Amerikan mantereella siirtokuntia, mutta Karibialla useampiakin, kuten esimerkiksi Haiti, josta käsin Ranska avusti Yhdysvaltoja sodankäynnissä.

Ranska toimitti kapinallisille aseita, ammuksia ja ruutia. Myöhemmin myös ranskalaiset sotilaat osallistuivat taisteluihin. Vallankumouksen alussa Ranskan laivasto taisteli Englannin laivastoa vastaan Yhdysvaltojen itärannikolla, sillä vallankumouksellisten oma laivasto oli tavattoman alivoimainen. Historioitsijat ovat sitä mieltä, että ilman Espanjan ja Ranskan tukea Yhdysvallat eivät olisi pystyneet itsenäistymään Britanniasta. Tästä on peräisin Yhdysvaltojen ja Ranskan hyvät diplomaattisuhteet. Vuonna 1783 Pariisissa solmittiin rauha osapuolien välille ja Yhdysvallat oli syntynyt ja ratifioitu. Espanjalla ja Yhdysvalloilla välit kiristyivät, sillä kahdella maalla oli toisistaan poikkeava näkemys Floridan pohjoisrajasta. Välien kiristyminen näkyi mm. Mississippin alueen linnoittamisena ja siinä että Espanja kielsi Yhdysvalloilta New Orleansin sataman käytön ja rajoitti Mississippillä liikkumista.

New Orleans selvisi itsenäisyyssodasta vahingoittumatta espanjalaisena kaupunkina, mutta vuonna 1788 kaupungissa syttyi tulipalo joka tuhosi 856 kaupungin 1100:sta rakennuksesta. Kaupungin kuvernööri Esteban Rodríguez Miró tuli tunnetuksi tehokkaista pelastustöistä ja jälleenrakennuksesta. Hän mm. tilapäisesti poisti kaikki Mississippillä liikkumisrajoitukset ja pyysi apua läheisistä Yhdysvaltojen kaupungeista ja apua myös annettiin. Tulipalon jälkeen kaupunkia ryhdyttiin rakentamaan uudelleen espanjalaiseen tyyliin. Ranskalainen arkkitehtuuri tuhoutui kaupungista lähes kokonaan.

Samalla kun New Orleansia uudelleenrakennettiin, Ranskan kuninkaalla oli muita ongelmia. Vuonna 1789 pariisissa alkoi Ranskan suuri vallankumous jossa Ranska kumosi monrarkian ja julisti itsensä tasavallaksi. Kuningas menetti maansa ja päänsä. Ranskan vallankumoussodissa Ensimmäinen tasavalta pyrki levittämään monarkian vastaisen vallankumousaatteeen ympäri Eurooppaa ja eurooppalaiset suurvallat reagoivat julistamalla sodan tasavaltaa vastaan. Vallankumoussodissa valtaan nousi mies jolla oli suunnitelmia Louisianan varalle. Nimittäin Napoleon Bonaparte. New Orleansissa taas oli muuta tekemistä, sillä kaupungissa syttyi uusi tulipalo vuonna 1794, joka tuhosi yli 250 rakennusta ja käytännössä loputkin ranskalaisesta arkkitehtuurista. Muutamaa rakennusta lukuunottamatta New Orleansin vanha rakennuskanta on espanjalaista tyyliä..

Louisiana lähtee halvalla

Vuonna 1800 Napoleon pyysi Louisianaa Espanjalta takaisin. Hän suunnitteli siirtomaasodassa menetetyn Uuden Ranskan palauttamista ja hän halusi pitää sopimuksen salassa Yhdysvalloilta viimeiseen saakka. Salaisessa sopimuksessa Ranskan ensimmäinen tasavalta Napoleonin johdolla sopi Espanjan kanssa siitä että Louisiana palautuu Ranskalle ja Ensimmäinen tasavalta saa vastalahjaksi Italiasta Toscanan. Myös New Orleans siirtyi takaisin Ranskalle, mutta ulospäin näytti siltä kuin Espanja olisi edelleen hallinnut kaupunkia.

Napoleonin merentakaisiin suunnitelmiin kuului Uuden Ranskan lisäksi mm maa-alueiden valtaus Brasilialta Ranskan Guyanan seuduilta ja Egyptin valtaus, jonka Napoleon totetuttikin. Napoleonin suunnitelma Pohjois-Amerikan suhteen kuitenkin kariutui Haitilla tapahtuneen orjavallankumouksen takia. Napoleon lähetti vuonna 1801 kenraali Charles Leclercin Haitille laittamaan orjat kuriin ja palauttamaan orjuuden, Yhdysvaltojen avustaessa.

Haitille noussut 22000 miehen kurinpitoarmeija kuitenkin lyötiin paikallisten orjista koostuvien joukkojen ja keltakuumeen toimesta. Napoleon joutui evakuoimaan Haitille jääneet 7000 miestä armeijan menetettyä 2/3 vahvuudestaan, kenraali LeClerc (keltakuumeeseen) mukaanluettuna. Epäonnistuneen sotaretken seurauksena Haiti lopulta itsenäistyi 1804. Epäonnistuneen maihinnousun takia Napoleon totesi operaation logistiikan liian vaikeaksi ilman Haitia ja hylkäsi Läntisen pallonpuoliskon suunnitelmansa. Hän päätyi myymään koko Louisianan Yhdysvalloille ennen kuin vallan siirto Espanjalta oli edes valmis.

Napoleonin Ranska sai kaupassa rahaa ja velkoja anteeksi yhteensä 18 miljoonan frangin edestä, joka nykyrahaksi muutettuna on arvoltaan 600 miljardia dollaria. Vastineeksi Yhdysvallat sai Ranskalta maa-alueen joka oli kooltaan kuusi kertaa Suomen kokoinen. Ei huono kauppa ollenkaan. Louisianassa juhlitaan edelleen vuosittain ”Kolmen lipun päivää” sen päivän muistoksi, kun St.Louisissa Espanjan lippu vaihtui Ranskan lippuun, joka muutama symbolista tuntia myöhemmin vaihdettiin Yhdysvaltojen lippuun. Päivää vietetään maaliskuun 10.

Tämän jälken tarvittiin vielä yksi sota ennenkuin Ranskan vallankumouksen nostattamat laineet rauhoittivat Mississippin suiston ja eurooppalaiset jättivät sen hetkeksi rauhaan. Vuonna 1812 Yhdysvallat kävi Iso-Britanniaa vastaan sodan joka tunnetaan Yhdysvalloissa nimellä ”Vuoden 1812 sota”. Muun maailman sotahistorioitsijat pitävät sitä vain osana Napoleonin sotia, sillä se sai alkunsa brittien järjestämästä Napoleonin merisaarto jota Britannia katsoi Yhdysvaltojen rikkovan. Todellisuus oli paljon monimutkaisempi, mutta sota kuitenkin alkoi Yhdysvaltojen ja Brittien sekä heidän intiaaniliittolaistensa kesken. Sotaa käytiin vuosina 1812 – 1815, lähinnä Suurten järvien alueella ja Atlantilla, mutta tammikuussa vuonna 1815 sota saapui myös New Orleansiin.

Englantilaisten armeija nousi maihin 10. joulukuuta New Orleansin lähistöllä. Englantilaisia ja heidän liittolaisiaan Hichiti-intiaaneja oli 7000-8000 ja New Orleansia puolusti sekalainen 5700 miehen armeija joka koostui sotilaiden lisäksi Choctaw-intiaaneista, orjista ja värvätyistä siviileistä. Päähyökkäys alkoi 8. tammikuuta 1815. Molempien osapuolien armeijat olivat väsyneitä ja haluttomia, mutta brittiarmeijan lukuiset taktiset virheet aiheuttivat puolessa tunnissa briteille n.2000 miehen tappiot kaatuneina ja haavoittuneina. Hyökkäyksestä oli unohtunut muutamia olennaisia asioita kuten tikkaita millä olisi päässyt kiipeämään New Orleansin suojaksi rakennetulle vallitukselle tai ylittämään soisen maan poikki rakennettuja vesiesteitä. Sen sijaan hyökkäävät joukot jäivät täysin suojattomiksi puolustajien tulitukselle. Puolustajat menettivät päähyökkäyksessä n. 30 miestä. Ei mennyt ihan putkeen.

Brittikenraalin saatua kartessista (tykistön sirpaleammus joka tekee pahaa jäljeä), britit olivat täysin valmiita. Taistelu oli taisteltu. Surkuhupaisaa asiasta tekee se, että Yhdysvallat ja Iso-Britannia olivat solmineet rauhan Gentin kaupungissa Belgiassa jo 24. joulukuuta 1814, mutta tieto ei ollut tavoittanut osapuolia.

New Orleansissa voittoa pidetään ranskalaiskatolisen nunnajärjestön ursuliinisisarien rukoilusta aiheutuneena ihmeenä. Ursuliinien katsotaan muutenkin onnistuneen New Orleansin suojeluksessa, sillä heidän luostarinsa on yksi kaupungin vanhimpia säilyneitä rakennuksia.

Napoleonin Waterloossa kukistaneen Wellingtonin herttuan kerrotaan todenneen ettei sotaa hävitty puolustajien taitavuuden vaan kollegansa rikollisen heikon kommunikaation ja strategisen suunnitelutaidon ansiosta. Yhdysvalloissa puolustusta johtanut kenraalimajuri Andrew Jackson otti tilanteesta kaiken irti ja politisoi onnistuneen puolustuksen. Andrew Jackson valittiin sittemmin presidentiksi vuosille 1829 – 1837.

Andrew Jackson ja Kyynelten taival.

Andrew Jackson oli presidentti joka viitoitti Yhdysvaltojen arvomaailmaa pitkäksi aikaa. Hän oli orjuuden puolestapuhuja ja omisti yli 300 orjaa. Hän tuki politiikallaan intiaanien pakkosiirtoja ja vastusti orjien vapauttamisen mahdollistavaa lakia ja kutsui lain laatijia hirviöiksi joiden tulisi vastata hengellään tällaisesta lakialoitteesta. Jackson kehitteli myös intiaanien pakkosiirtoon tähtäävän lain ”Indian Removal Act” eli ’Intiaanien poistolaki’, jonka varjolla Jacksonin kaudella intiaaneja pakkosiirrettiin yli 70 reservaattiin omilta mailtaan valkoisten amerikkalaisten himoitessa intiaanimaiden resursseja. Pakkosiirtojen aikana lasketaan kuolleen kymmeniä tuhansia intiaaneja.

Vaikka asiasta säädetty laki ei sallinut intiaanien pakkosiirtoja, Jackson ei välittänyt siitä. Yhdysvaltojen korkein oikeus linjasi pakkosiirtolain olevan ristiriidassa perustuslain kanssa, mutta Jackson ei piitannut siitä. Ensimmäisenä Jackson pakkosiirrätti New Orleansin puolustuksessa kunnostautuneet Choctaw’t Okhlahoman Intiaaniterritorioihin nykyisen Oklahoman alueelle. He kulkivat matkan aseistettujen vartijoiden saattamina parijonossa kahleisiin kytkettyinä. Vuodenajasta riippumatta. 1500 kilometrin matkan. Tätä taivalta kutsutaan nimellä ’Kyynelten taival’. Perässä seurasivat Cherokeet, Creekit, Chickasaw’t ja Seminolet. Yhteensä 60000 intiaania pakkosiirrettiin reservaatteihin ja kuolemanmarssien aikana heistä kuoli arvioiden mukaan noin 17000. Kansanmurha. Mutta voittajat kirjoittavat historian.

Aiemmin on ollut perinteistä, että Yhdysvaltojen presidentti vierailee Kyynelten taival – muistomerkillä kunnioittamassa maansa synkkää historiallista hetkeä. Nykyinen presidentti Trump kuitenkin jätti tämän vierailun väliin ja vieraili sen sijaan Andrew Jacksonin haudalla.

Eurooppalainen siirtolaisuus kiihtyy

Saksalaiset:

Yhdysvaltojen saatua New Orleansin haltuunsa, kaupunkiin alkoi muuttaa sankoin joukoin väkeä niin muualta Yhdysvalloista kuin myös Euroopastakin. Saksalaisia oli muuttanu ensimmäinen aalto kaupunkiin jo 1700-luvulla seitsenvuotisen sodan runteleman maan kurjutta pakoon, John Law’n kultaisiin lupauksiin luottaen. Kuitenkin 1800-luvulla saksalaisten virta kaupunkiin moninkertaistui. Yhdysvaltoihin saapui kymmeniä tuhansia siirtolaisia New Orleansin sataman kautta 1840-50 luvuilla. Heistä monet jäivät Louisianaan ja pitkälle 1900-luvulle siellä oli täysin saksankielisiä tai saksan ja ranskan kreolia puhuvia yhteisöjä. Heidän integroitumisensa ranskaa puhuvaan Louisianaan oli helppoa, sillä suurin osa oli kotoisin Elsassista, jossa puhuttava kieli ja kulttuuri on ranskan ja saksan välimaastosta sekin. Elsassin alue oli jokseenkin huonossa kunnossa Napoleonin sotien jälkeen, joten sieltä lähdettiin helposti New Orleansiin, sillä Louisianan Côte des Allemandsilla eli ’Saksalaisrannikolla’ oli monella sukulaisia ja saksalais-ranskalainen kulttuuriympäristö oli helppo omaksua. Saksalaiset toivat haitarin mukanaan Louisianaan ja nykyään sekä kreolien että cajunien kansanmusiikissa kuuluu nk. ’cajunhaitarin’ surullinen ulvonta.

Saksalaisilla oli suuri merkitys Louisianan keittiökulttuuriin. Heidän perujaan on savustetun lihan käyttö ja makkaroiden valmistus. Louisianalainen Andouille-makkara on nimestään huolimatta saksalaista. He myös opettivat Louisianalaiset kasvattamaan perunaa preerioilla ja riisiä rannikon kosteikkoalueilla. Sitä aiemmin Louisianan päälisukkeita olivat olleet intiaaneilta opitut maissi, pavut ja kurpitsat.

Irlantilaiset:

Toinen kansa joka kansoitti New Orleansia ahkerasti, olivat irlantilaiset. Irlannissa olot olivat surkeat 1820-luvulla. Englantilaiset hallitsivat Irlantia englantilaismielisen maa-aatelin avulla. Irlantilaisille lordeille annettiin verotusoikeus kaikkeen maahan tuotavaan viljaan. Samoin kaikkea vientiin kelpaavaa viljaa verotettiin ankarasti, jolloin irlantilaisille maanviljelijöille jäi vaihtoehdoksi oikeastaan vain peruna. Englantilaiset veivät maasta kaiken leipäviljan (usein niinkin lähelle kuin kotiin Englantiin) ja käytännössä he käyttivät irlantilaisia omina maaorjinaan jotka oli poliittisesti sidottu Britanniaan.

Irlannin turmioksi koitui vuoden 1845 perunarutto. Koko perunasato epäonnistui ja siitä seurasi Suurena nälänhätänä tunnettu pula-aika, joka tappoi miljoona irlantilaista ja ajoi toisen miljoonan siirtolaisiksi etsimään ruokaa muualta. Irlantilaisia päätyi paljon Yhdysvaltoihin, varsinkin New Yorkiin, mutta moni löysi tiensä myös New Orleansiin. New Orleansista Isoon-Britanniaan puuvillalastissa matkaavat laivat ottivat paluumatkalle mielellään ihmispainolastia, joilta sai nyhdettyä muutaman shillingin matkalipustakin. Olosuhteet Atlantin ylityksellä puuvillalaivan ruumassa oli ainoastaan marginaalisesti parempi kuin nälänhätä Irlannissa. Irlantilaiset eivät tuoneet perunaa New Orleansiin.

Louisianassa on edelleen paljon irlantilaista kulttuurihistoriaa. Irlantilaiset arkkitehdit suunnittelivat kaupunkiin monia julkisia rakennuksia ja jopa yksi irlantilaiseen tyyliin rakennettu asuinalue Irish Channel. Irlantilaisten perintöä on St.Patrikcin päivän juhlinta joka on New Orleansissa kuin pieni Mardi Gras, mutta vihreillä koristeilla. Irlantilaisten antia ovat myöskin kaupungissa olevat irkkupubit jota on selvästi enemmän kuin muualla Yhdysvalloissa.

Italialaiset:

Kolmas kansa joka muutti 1800-luvulla sankoin joukoin Louisianaan olivat italialaiset. Ja tarkemmin ottaen sisilialaiset. Jonkin verran heitä tuli jo Itsenäistymisen aikoihin, mutta varsinkin sisällissodan jälkeen sisilialaisia saapui kaupunkiin joukoittain. 1800-luvun lopussa teollistuminen oli tarttunut Pohjoiseen Italiaan ja siellä elettiin yltäkylläisyydessä, mutta Etelä-Italia ja Sisilia ei oikeastaan kiinnostanut ketään. Maanomistajat olivat poissa, eikä maanviljelijän arki ollut juurikaan maaorjaa parempi. Siirtolaisuus tarjosi tien parempaan elämään monelle.

Yhdysvaltojen sisällissodan päättyminen johti orjuuden lakkauttamiseen Yhdysvalloissa. Vapautettuja entisiä orjia ei juurikaan kiinnostanut jäädä hommiin puuvillapelloille, joten yhtäkkiä Etelävaltiot kärsi valtavasta työvoimapulasta. Vuonna 1866 Louisianaan perustettiin siirtolaisvirasto joka alkoi miettiä mistä saisi uutta halpaa työvoimaa puuvilla- ja tupakkapelloille. Sisilialaiset olivat looginen ratkaisu. Sisilialaisia ryhdyttiin varta vasten houkuttelemaan New Orleansiin säännöllisillä höyrylaivavuoroilla. Vuonna 1881 Palermon ja New Orleansin välillä liikennöitiin kolme höyrylaivavuoroa kuussa ja lippu Atlantin yli maksoi 40$. Sisilialaisia saapui New Orleansiin siinä määrin että jotkut ehdottivat että Ranskalainen kortteli nimettäisiin uudestaan Sisilialaiseksi kortteliksi. Ehdotus ei tarttunut, mutta muutaman korttelin aluetta samalla seudulla kutsutaan vieläkin ”Pikku Palermoksi”.

Italialaiset ovat vaikuttaneet New Orleansin keittiöön raskaalla kädellä. He toivat muassaan italialaisen ruuan joka taipui loistavasti Louisianan raaka-aineisiin. Kummassakin kulutetaan runsaasti äyriäisiä ja kestomakkaroita. Monet italialaiset ruuat jäivät suoraan elämään Louisianalaisessa keittiössä, mutta modattuna Meksikonlahden mausteilla. Eräs hyvin kuuluisa ja rakastettu New Orleansin ruokalaji on ’Muffuletta’ -voileipä, jossa on pyöreän leivän välissä n. 5cm kerros erilaisia leikkeleitä, juustoa ja oliivisalaattia.

New Orleansissa tapahtui vuonna 1891 kurja välikohtaus joka muistutti New Orleansilaisia siitä, ettei rasismi ja pinnan alla kytevä rotuväkivalta ollut kadonnut minnekään. Irlantilaistaustainen poliisipäällikkö David Hennessey murhattiin. Syyllisiä ei saatu kiinni, eikä todistusaineistoa ollut, mutta yleisen ilmapiirin takia poliisin epäilykset kohdistuivat sisilialaisiin.

Yhdeksäntoista amerikanitalialaista pidätettiin ja heitä syytettiin poliisipäällikön murhasta. Kuusi heistä vapautettiin välittömästi syytteistä ja kolmen kohdalla oikeudenkäynti julistettiin tuloksettomaksi. Muiden osalta juttu oli vielä kesken. Kaupunkilaiset olivat kuitenkin epäileviä sisilialaisia näiden tummemman ihonvärin takia ja uskoivat että valamiehistö oli lahjottu. Oikeudenkäynnin jälkeisenä päivänä väkijoukko, perinteinen ’lynch mob’ tungeksi kaduilla ja lopulta murtautui vankiselleihin joissa epäiltyjä pidettiin. Lynkkaajat ampuivat miehistä yhdeksän ja hirttivät kaksi. Loput kahdeksan selvisivät ainoastaan piiloutumalla. Lehdistö hehkutti lynkkauksia. Jopa tuleva presidentti Theodore Roosevelt kirjoitti kirjeen siskolleen ja kertoi pitävänsä lynkkauksia ”hyvänä asiana”.

Tästä syntyi kunnun diplomaattinen selkkaus Yhdysvaltojen ja Italian kuningaskunnan välillä. Diplomaattisuhteet katkottiin ja sodan uhkaa pidettiin todennäköisenä. New Orleansissa väkijoukot uhkailivat tappaa kaikki kaupungin italialaiset ja New Yorkista lähetettiin joukkoja New Orleansiin. Tarina ei kerro oliko joukkojen tarkoitus avustaa kumpaa osapuolta. Tämän episodin jälkeen amerikanenglantiin yleistyi sana mafia.
Yksittäisten italialaisten rikoksia ja myös menneitä rikoksia alettiin laittaa mafian piikkiin. Amerikkalaisten mafianpelko on peräisin näiltä ajoilta.
Historioitsijat ovat tosin nykyisin sitä mieltä, että mafia tuskin oli poliisipäällikön murhan takana, sillä Hennesseyn murha oli amatöörimaisesti tehty.

Ketään ei tuomittu lynkkauksista vaan virallinen totuus oli, että ’tuntemattomat henkilöt’ olivat hyökänneet italialaisten kimppuun. Samaan aikaan lehdistö kierrätti villejä huhuja, että tuhannet italialaiset valmistautuivat hyökkäämään New Orleansiin ja että junaradat New Yorkissa ja Chicagossa olivat jo katkaistu eikä apujoukkoja tulisi. Tilanne oli jokseenkin kireä. Tieto tilanteesta ylsi jopa meille koti-Suomeen.

Ohessa artikkeli Päivälehdestä 20.3.1891 Otsikolla ”Kamaloita juttuja”

Huomenna jatkamme New Orleansin parissa Yhdysvaltojen sisällissodalla ja mitä parhaimmalla Muffuletta-leivän reseptillä. Bon Appetit!

Kuvat:
John Morton wikimedia public domain
Auguste Couder: Yorktownin piiritys wikimedia public domain
New Orleansin palo wikimedia public domain
Napoleon: Pixabay
British raid on Chesapeake bay: Wikimedia public domain
Andrew Jackson:Unidentified photographer [Public domain]
Trail of TearsThomas R Machnitzki [CC BY 3.0 (https://creativecommons.org/licenses/by/3.0)] rajattu ja värikorjattu
Irish parade at St.Pats: Allen Gathman [CC BY-SA 2.0 (https://creativecommons.org/licenses/by-sa/2.0)]
Päivälehti: Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.