torstai, huhtikuu 18, 2024

Bruschetta

Klassinen italialainen antipasto. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä on uunissa grillattua leipää johon hierotaan valkosipulia ja päällystetään tomaatilla, basilikalla ja balsamicolla. Bruschetasta on olemassa monta eri paikallista muunnosta. Abruzzon alueella syötävä paikallinen variantti tehdään levittämällä ennen grillausta leivälle raakamakkaran täytettä tai ventricina-salamia. Toscanassa siitä syödään marraskuussa fettunta nimistä versiota kun vuoden ensimmäinen oliiviöljysato valmistuu. Sen päällä on ainoastaan kauden ensimmäistä oliiviöljyä ja suolaa.

Vaikka antipaston alkuperä on 1500-luvulla, sen juuret ovat antiikin Roomassa, missä toreilla oliiviöljykauppiaat tarjosivat maistiaisia tuotteistaan paistetun leivän päällä.
Nykymuotoinen bruschetta on syntynyt tarpeesta pelastaa kuivunut leipä kostuttamalla se täytteellä syömäkelpoiseksi. Siinä mielessä bruschettakin on köyhää keittiötä eli cucina poveraa.

  • Patonkia/gluteenitonta paahtoleipää
  • 3 kypsää tomaattia.
  • 2 kynttä valkosipulia oliiviöljyä
  • mustapippuria
  • kourallinen tuoretta basilikaa
  • tilkka balsamicoa
  • 1tl fariinisokeria


Valmistelu:
Poista tomaatista kanta ja siemenet lusikalla, kuori valkosipuli ja hienonna basilika. Sekoita ainekset keskenään ja lisää sokeri ja balsamico. Helpoin tämä on tehdä sauvasekoittimen silppurilla. Lämmitä uuni 250 asteeseen.

Valmistus: 
Helpoin ikinä. Paahda leivät uunissa. Lapa täyte kuumien paahdettujen leipien päälle. Ainut mikä tässä on vaikeaa, on saada leivät kuumana pöytään samaan aikaan risoton kanssa.

Katso myös

Paellan pohjoinen ulottuvuus

Gastrodontti on nyttemmin jo sukupuuton partaalla elelevä kulinaristinen eläin, joka rakastaa välimerellistä keittiötä, palvoo asiaankuuluvalla pieteetillä aasialaista keittiötä ja tutustuu utealiaasti kaikkiin maailman makuihin. Viime aikoina gastrodontin ruuanlaitto on lähtenyt hieman käsistä...

Sahramirisotto eli riisin alkemiaa Italiasta.

Useimmille tulee risotosta mieleen koulunruokailun kuiva, pakastevihanneksia ja ylikypsää kanaa sisältävä mauton riisiruoka, minkä perusteella ei voi kovin suuria johtopäätöksiä tehdä.          Risotto silloin kun se tehdään italialaiseen tapaan on...

Pinaatti-ricottaravioli salviakastikkeessa

Raviolit: 1 annos gluteenitonta tuorepastaa Täyte: 150g tuoretta pinaattia1 prk (250 g) ricottajuustoa2 dl raastettua parmesanjuustoa1 muna2 valkosipulinkynttäripaus suolaatuoreeltaan rouhittua mustapippuria Salviakastike: 10 tuoretta salvianlehteä hienonnettuna2 rkl parmesanraastetta75g voita1tl sitruunamehua Tarjoiluun: tuoretta parmesanraastetta Valmistus: 1. Valmista tuorepastataikina ohjeen mukaan. Anna taikinan lepäillä puolisen...

Pinaattikeitto tuoreesta pinaatista

Kesällä tämä kannattaa tehdä tuoreesta pinaatista ja paistaa voissa pari parsaa koristeeksi ja tästä tulee juhlava alkuruoka fiinimpiinkin juhliin. Useimmiten tätä kyllä tehdään meillä kylminä talvi-iltoina kun pinaatti tulee marketista ja kesä on vain...

Gluteeniton tuorepasta

Tuorepastan ihanuus      Durum-vehnästä tehty kuivapasta on oikein hyvää syötävää, sitä en valita, mutta gluteenittomat variantit eivät oikein koskaan ole yltäneet samalle tasolle. Yleensä meillä keitetäänkin erikseen sekä gluteeniton että tavallinen pasta. Tasapuolisuuden nimissä...
spot_img

Latest articles

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän