lauantai, huhtikuu 20, 2024

Bataattisosekeitto Aurinkokuivatulla tomaatilla ja parmesaanilla

Helppo bataattisosekeitto valmistuu näin. Ajattelin että tämä syntyy kaapissa olevista aineksista ettei kauppaankaan tarvitse lähteä, mutta voi. Puolikas paketillinen Koskenlaskijaa minkä olin ajatellut käyttää oli mennyt pahaksi ja oli improvisoitava Välimeren suuntaan. Yhtäkkiä ruoka ei ollutkaan niin arkista kuin olin ajatellut.

  • 1sipuli
  • 3 kynttä valkosipulia.
  • 1 bataatti
  • pari porkkanaa
  • pari perunaa
  • aurinkokuivattuja tomaatteja
  • ½tl savupaprikajauhetta
  • Vettä
  • kasvisliemikuutio
  • Kuohukermaa
  • n. 50g parmesaanijuustoa
  • 2 rkl Aurinkokuivattu tomaatti – tuorejuustoa 
  • suolaa
  • pippuria
  • tuoretta basilikaa

Valmistelu:
           Kuori juurekset. Kuutioi ne siten että porkkana pienimmäksi, sitten peruna ja lopulta bataatti isoina paloina. Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli. Karkea silppu riittää. 

Valmistus:
          Kuullota sipuli ja valkosipuli kattilassa kunnes läpi kuultaa. Lisää juurekset, aurinkokuivattu tomaatti ja savupaprikajauhe. Pyörittele kuutioita hetki kattilassa. Lisää kasvisliemikuutio ja vettä niin että juurekset peittyvät juuri ja juuri. 
          Hauduta kannen alla kypsiksi n.20 minuuttia riippuen juuresten koosta. Soseuta sauvasekoittimella. (tai blenderillä) Lisää juustot pienissä erissä ja sekoita niin että juusto sulaa keittoon. Jos keitto on liian tönkköä, laimenna kuohukermalla. Mausta suolalla ja pippurilla. Koristele basilikalla.

Katso myös

Paellan pohjoinen ulottuvuus

Gastrodontti on nyttemmin jo sukupuuton partaalla elelevä kulinaristinen eläin, joka rakastaa välimerellistä keittiötä, palvoo asiaankuuluvalla pieteetillä aasialaista keittiötä ja tutustuu utealiaasti kaikkiin maailman makuihin. Viime aikoina gastrodontin ruuanlaitto on lähtenyt hieman käsistä...

Sahramirisotto eli riisin alkemiaa Italiasta.

Useimmille tulee risotosta mieleen koulunruokailun kuiva, pakastevihanneksia ja ylikypsää kanaa sisältävä mauton riisiruoka, minkä perusteella ei voi kovin suuria johtopäätöksiä tehdä.          Risotto silloin kun se tehdään italialaiseen tapaan on...

Pinaatti-ricottaravioli salviakastikkeessa

Raviolit: 1 annos gluteenitonta tuorepastaa Täyte: 150g tuoretta pinaattia1 prk (250 g) ricottajuustoa2 dl raastettua parmesanjuustoa1 muna2 valkosipulinkynttäripaus suolaatuoreeltaan rouhittua mustapippuria Salviakastike: 10 tuoretta salvianlehteä hienonnettuna2 rkl parmesanraastetta75g voita1tl sitruunamehua Tarjoiluun: tuoretta parmesanraastetta Valmistus: 1. Valmista tuorepastataikina ohjeen mukaan. Anna taikinan lepäillä puolisen...

Pinaattikeitto tuoreesta pinaatista

Kesällä tämä kannattaa tehdä tuoreesta pinaatista ja paistaa voissa pari parsaa koristeeksi ja tästä tulee juhlava alkuruoka fiinimpiinkin juhliin. Useimmiten tätä kyllä tehdään meillä kylminä talvi-iltoina kun pinaatti tulee marketista ja kesä on vain...

Gluteeniton tuorepasta

Tuorepastan ihanuus      Durum-vehnästä tehty kuivapasta on oikein hyvää syötävää, sitä en valita, mutta gluteenittomat variantit eivät oikein koskaan ole yltäneet samalle tasolle. Yleensä meillä keitetäänkin erikseen sekä gluteeniton että tavallinen pasta. Tasapuolisuuden nimissä...
spot_img

Latest articles

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän