perjantai, lokakuu 4, 2024

Huevos rancheros – Meksikon isännän aamupala

Eilinen Frijoles refritos -resepti oli tarpeellinen osittain siitä syystä että pääsen kirjoittamaan auki muutaman reseptin mihin sitä tarvitaan sopivat niin hyvin. Yksi niistä on tämä meksikolainen raskaamman puoleinen aamiainen. Nimi huevos rancheros tarkoittaa kirjaimellisesti ’maanviljelijän munat’.

Alueesta ja sesongista riippuen siinä voi olla aika paljon muutakin kuin munia, sillä ideana on ottaa kanalasta munia, puutarhasta mitä vaan mikä on kypsää ja heittää edellispäiväiset frijoles refritos mukaan ja ääntä kohti. Pienellä vaivalla saa yhdelle tortillalle menemään niin ison määrän kaloreita että jaksaa puurtaa ranchilla Meksikon paahtavassa auringossa koko päivän.

Alkuperäinen meksikolainen idea on ollut ottaa yksi maissitortilla, laittaa se valurautapannulle, laittaa päälle kerros frijoles refritos-paputahnaa, pico de galloa eli tuoretta chili-tomaattisalsaa ja käyttää pannua avotulella sen verran että tortilla paistuu rapeaksi ja paistaa toisessa pannussa päälle muutama kananmuna. Lisukkeina voi sitten käyttää kaikkea mitä löytyy tuoreena puutarhassa. Tai mitä jäi edelliseltä päivältä yli. Tämä ruoka ei suuria hienostele. Koska siihen käytetään mitä käsillä on, ei mikään muu ole oikeastaan välttämätöntä kuin ne munat.

Huevos Ahugados eli hukutetut munat. Yllättävän lähellä välimerellistä shaksukaa.

Silloin kun huevot (eli munat) haudutetaan tomaattikastikkeessa, siitä tulee huevos ahogados eli ’hukutetut munat’, jolloin sen voi maissitortillan sijaan syödä dippaamalla nachoilla suoraan pannusta. Toimii loistavasti! Monella tavalla huevos ahogados on samanlainen ruoka kuin Pohjois-Afrikan shakshouka (jota en näemmä ollutkaan vielä siirtänyt vanhasta blogistani! Noo, tulee kaksi reseptiä samalla kerralla). Tätä meillä tehdään varmaan vielä useammin kuin perinteistä rancheroa. Se kun syntyy aineksista mitä useimmiten löytyy keittiöstä käymättä kaupassa.

Jukatanilla sijaitsevassa Motulissa tehdään tästä ruuasta överimpää versiota nimeltään huevos motuleños, eli Motulin munat. Periaatteessa pohja on sama, mutta sen jälkeen kun tortillalle on kasattu frijoles refritos, pico de gallo ja paistettu kananmuna, päälle ladotaan vielä reilusti juustoa, avokadoa, palvikinkkua, herneitä ja voissa paistettua plataania eli keittobanaania. Kokonaisuus kruunataan vielä paahdetuista tomaateista tehdyistä salsa rancherolla ja meksikolaisella kotijuustolla queso frescolla (joka muuten valmistetaan tismalleen samalla tavalla kuin intialainen paneer, mutta valkoviinietikalla.)

Eronneet munat omilla tortilloillaan

Sitten on vielä kahdella munalla tehtävä huevos divorciados eli ’eronneet munat’ jossa molemmilla munilla on eron jälkeen oma osoitteensa. Se tehdään kahdelle pienemmälle maissitortillalle ja eri kastikkeilla. Toiselle tehdään paahdetuista tomaateista salsa ranchero ja toiselle tomatillosta ja vihreistä chileistä ja koriaterista salsa verde. Loistavaa huumorintajua ja mieletöntä ruokaa. Tämä menee kyllä kokoluokassa pienempään nälkäänkin ja tämän saman voi tehdä tostadas-tyylisinä pieninä rapeina herkkuina mutta ei rönsyillä vielä tostadojen suuntaan. Meksikon katuruoka on ihan oma kokonaisuutensa ja vaatii enemmän pohjustusta.

Pysytellään kuitenkin sen verran aisoissa että tässä ensin eräs alkuperäinen huevos rancheros-resepti. Tätä reseptinrunkoa varten piti kirjoittaa parikin postausta että sai pelimerkit kohdalleen. Tässä kun ei oikein voi antaa muuta kuin suuntaviivoja.

Gastrodontin meksikolainen ranch-aamiainen

Ainekset:

Valmistelu:

Silppua persilja ja murenna feta. Paistetut pavut ja tomaattisalsa valmistetaan ylläolevien reseptien mukaan.

Valmistus:

Kuumenna pannu. Riko kananmuna paistumaan pannulle. Sillä välin kasaa loppu aamupala tortillan päälle lautasella. Alimmaksi kerros paputahnaa ja jonka päälle tuoretta tomaattisalsaa. Kananmuna on kypsä, nosta muna vielä tortillalle ja sujauta tortilla pannulle paahtumaan. Paista tortilla pohjasta rapeaksi niin että paputahna samalla lämpenee. Ripottele vielä päälle murennettua juustoa ja silputtua persiljaa. Tarjoile. Ja toista yhtä monta kertaa kuin on syöjiä.

Gastrodontin hukutetut munat

Alunperin ei pitänyt tehdä tätä enää toisella tavalla, mutta koska oli sopivasti aineksia jäljellä, teimme vielä tänään aamiaisen hukutettujen munien tapaan uunissa. Koska laiskotti, käytin kaikkea mitä oli valmiina. Kun tämän valmistaa uunissa, pääsee vielä helpommalla.

Ainekset:

Uunissa hukutettuja munia.
  • n. 1 dl escabeche de cebollaa
  • 2-3 rkl säilöttyjä jalapeñoja
  • 200g miniluumutomaatteja
  • puolikas chorizomakkaran pätkä
  • pari valkosipulinkynttä siivutettuina
  • tilkka öljyä
  • 1prk San Marzano-tomaatteja
  • 5-6 munaa
  • 2tl jeeraa,
  • 1tl korianteria
  • ½tl kanelia
  • chipotle-chilijauhetta
  • savupaprikaa
  • suolaa ja pippuria
  • raastettua juustoa
  • basilikaa, korianteria ja lehtipersiljaa
  • tarjoiluun nachoja

Valmistelu:

Hienonna jalapenot, siivuta valkosipulinkynnet, halkaise luumutomaatit, kuutioi chorizo ja silppua yrtit valmiiksi.

Valmistus:

Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Ota uunin kestävä pannu ja kuumenna siinä öljyä melko kuumalla. Heitä chorizot pannuun ja paistele niitä kunnes rasva irtoaa makkarasta. Lisää escabeche ja paista nopeasti sillä etikkainen escabeche tuppaa vähän räiskymään. Heitä valkosipulinkynnet perään ja paista vielä hetki. Lisää tuoreet tomaatit ja anna niille vähän aikaa lämpöä että osa tomaatin nesteestä häviää. Lisää kuivat mausteet ja sekoita rivakasti etteivät ne pala. Lisää purkkitomaatit pannuun ja anna kuplia pari minuuttia että enin neste haihtuu.

Ota lämpö pois pannun alta. Tee tomaattiin lusikalla yhtä monta pientä kuoppaa kuin sinulla on kananmunia. Riko kuoppiin kananmunat ja heitä pannu uuniin 10-15 minuutiksi halutusta kypsyysasteesta riippuen.

Oikeastaan juuston ja yrtit ehtii raastaa ja silputa hyvin tässäkin välissä. Kun kananmunat alkavat näyttää sopivan kiinteiltä, ota pannu pois uunista ja ripottele päälle juustoraastetta ja yrttejä. Nauti nachoilla suoraan pannusta.