tiistai, huhtikuu 16, 2024

Kulinaristin kasvisliemi

Kuinka tätä sitten käytetään? Tässä liemessä on tuoreiden vihannesten maku. Ei suolaa, eikä mausteita. Sen takia tämä on niin monikäyttöinen pohja. Suolattomuuden ansiosta tästä voi teoriassa tehdä vaikka jäätelöä. Itse kuitenkin käytän tätä niin, että keittoihin maustan ja suolaan tämän, muhennoksiin ja kastikkeisiin keitän lientä kokoon jonkin aikaa, että maku tiivistyy entisestään. 
2.5kg tärkkelyksettömiä vihanneksia (sipulia, porkkanaa, tomaattia, valkosipulia, selleriä yleisimmin, mutta myös sieniä käytetään joskus)
5 litraa vettä
1 Satchet d’Épices

Valmistelu:
Kuori ja pilko vihannekset karkeasti, 5x5cm riittää.
Valmistus:
Lappaa kasvikset syvään kattilaan.  Mieluusti korkeampi kuin leveämpi, jotta haihtumispinta-ala olisi mahdollisimman pieni. Laita yrttinyytti roikkumaan kahvasta. Lisää kylmä vesi ja kuumenna kiehumispisteeseen. Anna liemen kuplia 45-60 minuuttia ja kuori pinnalle mahdollisesti nousevaa vaahtoa reikäkauhalla. Maistele tasaisin väliajoin, että tiedät milloin liemessä on sopivan vahva ja tasapainoinen tuoreiden vihannesten maku. Kun liemi on valmis, siivilöi harsolla peitetyn lävikön lävitse ja siirrä toiseen astiaan. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi ja säilytä jääkaapissa käyttöön asti. Voit myös pakastaa esimerkiksi litran tonkissa.

Variantti paahdetuista vihanneksista:
Ota 60ml ruokaöljyä ja kuumenna se pannussa. Ruskista kasvikset tasaisesti joka puolela, noin 15-20 minuuttia. Sen jälkeen samoin kuin yllä.

Katso myös

Paellan pohjoinen ulottuvuus

Gastrodontti on nyttemmin jo sukupuuton partaalla elelevä kulinaristinen eläin, joka rakastaa välimerellistä keittiötä, palvoo asiaankuuluvalla pieteetillä aasialaista keittiötä ja tutustuu utealiaasti kaikkiin maailman makuihin. Viime aikoina gastrodontin ruuanlaitto on lähtenyt hieman käsistä...

Sahramirisotto eli riisin alkemiaa Italiasta.

Useimmille tulee risotosta mieleen koulunruokailun kuiva, pakastevihanneksia ja ylikypsää kanaa sisältävä mauton riisiruoka, minkä perusteella ei voi kovin suuria johtopäätöksiä tehdä.          Risotto silloin kun se tehdään italialaiseen tapaan on...

Pinaatti-ricottaravioli salviakastikkeessa

Raviolit: 1 annos gluteenitonta tuorepastaa Täyte: 150g tuoretta pinaattia1 prk (250 g) ricottajuustoa2 dl raastettua parmesanjuustoa1 muna2 valkosipulinkynttäripaus suolaatuoreeltaan rouhittua mustapippuria Salviakastike: 10 tuoretta salvianlehteä hienonnettuna2 rkl parmesanraastetta75g voita1tl sitruunamehua Tarjoiluun: tuoretta parmesanraastetta Valmistus: 1. Valmista tuorepastataikina ohjeen mukaan. Anna taikinan lepäillä puolisen...

Pinaattikeitto tuoreesta pinaatista

Kesällä tämä kannattaa tehdä tuoreesta pinaatista ja paistaa voissa pari parsaa koristeeksi ja tästä tulee juhlava alkuruoka fiinimpiinkin juhliin. Useimmiten tätä kyllä tehdään meillä kylminä talvi-iltoina kun pinaatti tulee marketista ja kesä on vain...

Gluteeniton tuorepasta

Tuorepastan ihanuus      Durum-vehnästä tehty kuivapasta on oikein hyvää syötävää, sitä en valita, mutta gluteenittomat variantit eivät oikein koskaan ole yltäneet samalle tasolle. Yleensä meillä keitetäänkin erikseen sekä gluteeniton että tavallinen pasta. Tasapuolisuuden nimissä...
spot_img

Latest articles

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän