perjantai, lokakuu 4, 2024

Ma Yi Shang Shu 蚂蚁上树 – eli muurahaiset kiipeävät puuhun.

Kiinalaisilla on sitten mahtavia ruokalajien nimiä. Lähtien Fujianin koulukunnan mystisestä ruokalajista Buddha loikkaa muurin yli, Leijonanpäälihapullista aina Puuhun kiipeäviin muurahaisiin. Tämä blogi tuskin ottaa muurin yli loikkaavaa buddhaa käsittelyynsä, sillä kyseessä oleva keitto on äärimmäisen epäeettinen, kestävän kehityksen vastainen, uhanalaisia eläimiä sisältävä, siihen tulee yli kolmekymmentä pääraaka-ainetta ja sen valmistukseen kestää kaksi täyttä päivää.

Sanoiko joku haineväkeitto?

Keittoon käytetään kokonaisesta haista ainoastaan sen evä ja loppu eläin jätetään useimmiten mereen kitumaan liikuntakyvyttömänä. Gastrodontti ei tue. Sen kuitenkin sanotaan olevan niin hyvää, että se on käännyttänyt jopa kasvissyöntiin vannoutuneita munkkeja lihan pauloihin, siitä nimi. En usko että Buddhakaan loikkaisi jos tietäisi.

”Muurahaiset kiipeävät puuhun” ei ole kuitenkaan niin eettisesti progressiivinen ruokalaji, että siinä olisi oikeasti muurahaisia, se vain näyttää siltä. Se on myös jokseenkin helppo ruokalaji tehdä kotioloissa ja se on myös törkeän hyvää. Ruoka kuuluu perheen arkiruokalistalle, jolta kokataan aika usein. Ruuassa on possun jauhelihaa ja mungpavuista tehtyjä lasinuudeleita, jotka ovat kuuluja siitä että ne absorboivat hyvin nestettä. Lasinuudeleiksi niitä sanotaan koska ne kypsyessään muuttuvat läpinäkyviksi. Tämän voi tehdä hyvin myös riisinuudeleista, mutta mungpapuisissa on omanlaisensa tekstuuri. Siihen miten tämä liittyy muurahaisiin, liittyy taas tarina.

Dou E ja hänen petturillinen kosijansa Zhang

Yuan-dynastian aikaan (1200-luvulla) eläneen näytelmäkirjailijan Guan Hanqingin näytelmässä Gan Tian Dong Di Dou E Yuan 窦娥冤, vapaasti käännettynä ”Epäoikeudenmukaisuus Dou E:tä kohtaan joka kosketti Taivasta ja Maata” sankarin anoppi oli sairaana. Vanhus makasi sängyssä kuolemaansa odotellen ja kunnollisena miniänä Dou E piti hänestä huolen. Köyhyydestään huolimatta Dou E halusi laittaa anopille herkullista ruokaa ja sillä seurauksella rahat kävivät vähiin. Eräänä päivänä hänellä ei ollut rahaa ostaa muuta kuin porsaan jauhelihaa. Tarjoillessaan anopille tätä nuudeliruokaa, huononäköisenä tämä kysyi miksi tyttö tarjoilee hänelle muurahaisia. Jotka siis olivat jauhelihaa. Selityksen kuultuaan viisas vanhus antoi ruualle nimen ”Muurahaiset kiipeävät puuhun”.

Koska mungpapunuudelit ovat kovia imemään nesteitä, paistettu jauheliha jää nuudeleihin kiinni ja näyttää likinäköisestä mummosta muurahaisilta. Nuudelit on siis puu ja possunliha on muurahaiset. Hauska stoori ja maukas ruoka.

Näytelmässä Dou E:lle käy huonosti, hänet tuomitaan jo toisessa näytöksessä kuolemaan viattomana ja koska vääryys on niin hiuksianostattava, mestattu Dou E palaa kummituksena vainoamaan väärintekijöitä. Seuraa kaikkea jokseenkin funkya, verta alkaa sataa taivaalta, seuraa kolmen vuoden kuivuus ja lopulta lunta sataa keskellä kesäkuuta. Edelleen Kiinassa ”kesäkuun lumisade” tarkoittaa oikeusmurhaa. Meillä se tarkoittaa juhannusta. Mutta takaisin puuhun ja niihin muurahaisiin.

Muurahaiset kiipeävät puuhun

Ainekset:

125g mungpapunuudeleita
400g possun jauhelihaa
5rkl soijakastiketta
1rkl riisiviinietikkaa
1.5rkl fariinisokeria
1-2rkl sichuanchutnya/doubanjiangia (sambal oelek on myös kelpo korvike)
1tl maissitärkkelystä
1rkl seesamiöljyä
1rkl rypsiöljyä
4 kevätsipulia (tai 3 kesäsipulia)
1.5dl vahvaa kanalientä.

Valmistelu:

Yhdistä kulhossa soijakastike, riisiviinietikka, fariinisokeri ja sichuankastike/doubanjiang/sambal oelek. Sekoita vispilällä tasaiseksi lisää maissitärkkelys samaan aikaan vispaten. Lisää kulhoon possun jauheliha ja sekoita kunnes ainekset ovat kunnolla sekoittuneet. Siirrä liha syrjään marinoitumaan puoleksi tunniksi. 

Laita nuudelit toiseen astiaan. Kiehauta vettä kattilassa, kaada kiehuva vesi nuudeleiden päälle kulhoon ja anna liota 20 minuuttia. Tee kanaliemi valmiiksi. (Itse tein puolikkaalla kanaliemikuutiolla 2.5dl, mutta jouduin redusoimaan sitä kokoon hieman kauemmin) Pilko kevätsipulit ohuiksi renkaiksi, ota 1/3 syrjään koristeiksi.

Nosta nuudelit vedestä ja leikkaa saksilla n.10 sentin pituisiksi nipuiksi. Valuta nuudeleita siivilässä vielä kymmenen minuuttia. Näin nuudelit imevät parhaiten makuja itseensä. Joskus ei tätäkään jaksa, ihan hyvä tulee valuttamattakin, mutta ei ne silloin muurahaisilta näytä.

Valmistus:

Kuumenna wokki tai paistinpannu todella kuumaksi. Lisää öljy ja pyörittele sitä pannussa niin, että se peittää koko pannun tasaisesti. Lisää lihaseos pannuun. Paista koko ajan sekoittaen kahden minuutin ajan ja samaan aikaan riko jauheliha aivan pieneksi mureneksi pannussa.

Lisää 2/3 kevätsipuleista tai kesäsipulit ja jatka wokkaamista kunnes liha on hyvin ruskistunutta ja ihan murusina eli n. kaksi minuuttia. Pudota lämpö keskikuumalle ja lisää kanaliemi. Anna kiehua n. kolme minuuttia, kunnes kanaliemi on lähes haihtunut. Lisää nuudelit pienissä erissä pannuun koko ajan sekoitellen niin että possunmurut tarttuvat nuudeleihin. Kun kaikki nuudelit ovat pannussa ja kaikki neste on haihtunut, ruoka on valmista. Koristele lopuilla kevätsipuleilla tai kiinalaisella ruohosipulilla.

Pöytään voi nostaa tarjoilua varten sichuaninpippuriöljyä tai sichuan chutnya tai muuta pöytächiliä koska tämänkin on tarkoitus olla tulista.

Kuvat:
Gastrodontti
Dou E and Donkey Zhang.jpg – [Public domain]