Punainen pesto. Allekirjoittaneen ehdoton lemppari. Johtuuko sitten nuoruusvuosista kun tuli syötyä Pesto Genoveseä joka paikassa, mm. ruisleivän päällä, että se ei enää uppoa aivan samalla tavalla kuin ennen. Pesto Rosso on melkein samaa tavaraa, mutta siinä on lisäksi aurinkokuivattua tomaattia ja balsamico-etikkaa. Itse olen jäänyt tähän koukkuun.
Edellisen blogikierroksen aikana resepti ei ollut vielä hiotutunut aivan yhtä pitkälle kuin nyt, mutta nyt Gastrodontin pesto rosso on hävyttömän lähellä täydellistä. Tässä versiossa ei ole lainkaan basilikaa, mutta paahdettu paprika, ja valkosipuli, karamellisoitu sipuli, ja tomaatti kahdella tavalla tekevät tästä jotain aivan käsittämättömän taivaallista.
2 punaista paprikaa
3 kypsää tomaattia
2 kokonaista valkosipulia
2 isoa keltasipulia
savustettua mustapippuria
maldon-suolaa
sitruunaöljyä
4rkl aurinkokuivattua tomaattia
2.5dl parmesan raastetta (54kk)
250g ricottaa
1rkl tomaattipyrettä
1rkl hyvää balsamicoa
1rkl fariinisokeria
1dl cashew pähkinöitä
Valmistelu:
Lämmitä uuni 225°C asteeseen. Halkaise ja siivoa paprikat ja leikkaa valkosipuleista hatut. Lado valkosipulit ja paprikat vuokaan, ripottele valkosipulin päälle suolaa ja mustapippuria sekä pirskottele molemmille oliiviöljyä.
Valmistus:
Paahda paprikoita uunissa 30 minuuttia ja valkosipuleita 45 tai kunnes näyttävät valmiilta (Joskus pienet valkosipulit ehtivät palaa 45 minuutissa, joten ruskea hyvä, musta ja kuolemankatkuinen paha). Tällä välin silppua kuori ja silppua sipuli ja paista pannulla niitä sitruunaöljyssä matalassa lämmössä kunnes ne ovat karamellisoituneet tahnaksi Siihen menee suurin piirtein 20-25 minuuttia. Mausta savustetulla mustapippurilla ja ota pannu hetkeksi syrjään. Kun paprikan kuori alkaa mustua uunissa puolen tunnin kohdalla, ota ne pois uunista ja irrota kuori heti kun kädet kestää paprikan kuumuutta. (Yksi niksi on laittaa ne 5 minuutiksi jäähtymään suljettuun muovipussiin, jolloin paprikoista haihtuva kosteus irrottaa paprikan kuoren paremmin. Itse en ole aina jaksanut vaivautua vaan nappaan vaan terävällä veitsellä kulmasta ja vedän). Kun valkosipulit ovat valmiita, purista ne pannuun karamellisoidun sipulin kaveriksi. Kuutioi 2 tomaattia ja poista niistä kannat (kalttaa jos jaksat) ja lisää ne pannuun. Lisää balsamico, sokeri ja tomaattipyre. Paista sipuli-tomaattiseosta keskilämmöllä kunnes enin tomaattimehu on haihtunut eikä seos ole enää vetinen. Kippaa seos blenderiin, lisää cashew-pähkinät ja soseuta. Siivoa mukaan vielä kolmas tomaatti, lisää parmesaani ja ricotta ja surauta vielä tasaiseksi.
Kastike on riittoisaa, muutama ruokalusikallinen keitetyn pastan seassa riittää. Tämä myös pakastuu hyvin joten tätä on mukava pitää pakkasessa valmiina pienissä annospusseissa.
6rkl Parmeggiano Reggiano tai Grana Padano – juustoraastetta
2rkl Pecorino Romano – juustoraastetta
2 valkosipulinkynttä (voi jättää pois)
1rkl pinjansiemeniä (Välimeren alueelta)
Sitten käsivoimat peliin, sillä virallinen Pesto Genovese tehdään huhmareessa.
Valmistus: Jauha huhmareessa suola ja valkosipuli tasaiseksi tahnaksi. Lisää basilikaa kourallinen kerrallaan ja jauha pyörivällä liikkeellä kunnes kourallinen on jauhautunut tahnaksi. Kuitenkin pitää olla hellä basilikalle etteivät eteeriset öljyt liikaa kärsi siitä. Lisää pinjansiemenet ja jauha kunnes seos on tasaista. Lisää juustot ja sekoita hyvin. Lisää oliiviöljyä vähän kerrallaan samalla sekoittaen kunnes peston koostumus on täydellinen.
Ajattelin kirjoittaa tämänpäiväisen saarnan aiheesta pasta ja sen eri muodot. Helppo homma, ajatteli Gastrodontti, senkun vain käännän ja referoin wikipediasta kaikista eri pastoista kirjoitetut artikkelit lyhennettyyn muotoon. Voi miten väärässä oli Gastrodontti. Ryhdyin tallentamaan kuvia kaikista listatuista pastoista ja jo puolessa välissä olin mennä raiteiltani. Aloin karsia joukosta melkein saman näköisiä, pienellä erolla toisistaan poikkeavia pastalajeja ja ei-italialaisia muotoja ja silti sain listaan yli sata kuvaa.
Pastaa on myös monen väristä ja makuista. Väriaineet myös maustavat pastan ja näitä väriaineita voi pitää myös yhtenä erottelukriteerinä, jolloin yhtäkkiä pastalla onkin eri nimi jos se on maustettu eri tavalla. Punajuurella ja tomaatilla saadaan punaista pastaa, pinaatilla vihreää ja mustekalan musteella mustaa. Kaikkia väriyhdistelmiä tuntuu löytyvän, mutta se ei tee minun hommastani yhtään helpompaa. Päinvastoin.
Ehkä olisi helpompaa etsiä jonkinlaiset säännöt, minkä mukaan pasta pitää parittaa kastikkeen kanssa, niin saisin tämän joskus valmiiksikin. Mutta ei. Siihenkin on olemassa yhtä montaa teoriaa ja näkemystä kuin on italialaisiakin. Minulla ei liene muuta vaihtoehtoa, kuin ampua listaa haulikolla ja katsoa mitä mielenkiintoista pivoon ropisee.
Giuseppe Garibaldi. Tämä mies teki Italian.
Pastan eri muodot eivät ole leikin asia. Asia nimittäin kiertyy tiukasti Italian historiaan. Apenniinien niemimaalla on Antiikin Rooman hajoamisen jälkeen ollut tuhannen vuoden ajan kymmenittäin pieniä herttuakuntia ja Napoleonin ajan jälkeenkin niemimaalla on ollut kuusi valtiota. Kaikilla näillä oma kulttuurinsa ja jotkut sanovat että jopa jokaisella kylällä on oma selkeästi erottuva kulttuurinsa. Italia on nimittäin ollut yhtenäinen valtio vasta 1800-luvun lopun jälkeen, Giuseppe Garibaldin ja Savoijin kuningas Viktor Emanuel II:n taottua valtion kasaan. Tämän takia jokaisella alueella on oma ruokakulttuurinsa josta ollaan fanaattisen ylpeitä ja monet pastalajit ovat alueellisia erikoisuuksia. Täällä kotisuomessa ei ehkä ole niin tarkkaa mitä pastaa laittaa minkäkin kastikkeen kanssa, mutta menepä laittamaan trenette-pastaa väärän kastikkeen kanssa Liguriassa, niin saatat saada puolimetrisestä polenta-kauhasta. Pastan keittämiseen liittyviä sääntöjä on lukuisia ja tuntuu ettei kukaan italialainen, oli kokki tai keittiösiviili, ole säännöistä yhtämieltä. Näistä suuntaviivoista voi siis ottaa sen mikä innostaa ja täysin puhtaalla omatunnolla tehdä juuri niinkuin itse haluaa.
Tietty jotkut pastat ovat levinneet kansainväliseen ymmärrykseen siinä määrin, että niiden alueellinen merkitys on kadonnut, osaa lajeista syödään jo yleisesti ympäri Italiaa ja koko maailmaa. Silti kannattaa tietää miksi erilaisia pastoja syödään erilaisten kastikkeiden kanssa, koska jotkut kastikkeet vaan toimii paremmin tiettyjen pastojen kanssa. Yleensä pasta valitaan kastikkeen tekstuurin mukaan. Idea on siinä, että kastike jemmautuu pastan koloihin ja uurteisiin ja näyttää kauniimmalta. Perinteisessä makaronissa on reikä juuri sen takia, että sen voi täyttää kastikkeella.
Erilaisia tapoja jakaa pastat ryhmiin on niitäkin ihan liikaa. Tässä kuitenkin yksi tapa jakaa makaroonit laatikoihin:
Näitä ihanuuksia saa nykyisin Suomestakin isommista kaupoista vaikka itse tekeminenkin on helpompaa mitä yleensä luullaan. Näitä ei syödä al dente, vaan kypsinä ja samettisen pehmeinä. Tuorepastaan törmää useimmiten Pohjois-Italiassa ja kastikkeissa on perinteisesti maitotuotteita, sillä pohjoisessa on enemmän karjaa kuin etelässä. Voi-, kerma- ja juustopohjaiset kastikkeet sopivat näiden kanssa. Usein tuorepastan kanssa syödään myös lihaa kun kerran sitä karjaa on. Myös tryffelit löytyvät useimmiten viileämmästä Pohjois-Italiasta, joten perinteisessä Pohjois-Italialaisessa keittiössä tryffeli löytää itsensä usein tuorepastan päältä.
Edellä ainoastaan suppea lista, sillä täytetyn pastan muotojakin on loputtoman tuntuinen litania jota tuskin kukaan tuntee kokonaan. Suomessa kun törmää täytettyyn pastaan, se on usein tortellinia tai raviolia. Allekirjoittanutkin luuli pitkään että ravioli tarkoittaa juuri tuota kuvassa näkyvää pastatyynyä, mutta eipä vaan. Hämmennyksen aiheuttaa se, että kaikkea täytettyä pastaa voi kuvailla sanalla ravioli. Näitäkin löytyy joka maakunnasta, kylästä ja kaupungista omansa.
Piemonte ja alpit. Täällä sitä makaroonia kasvaa.
Esimerkkiresesptiin on valikoitunut agnolotti. Agnolotit on Piemonten tapa täyttää pastaa. Tässä taas yksi jumalainen kasvisruoka Italiasta ja tarkemmin sanoen nimenomaan Piemontesta. Piemonte on lännessä Alppien kainalossa lähinnä Ranskan ja Sveitsin rajaa sijaitseva viljava maakunta. Po-joki kastelee suurta osaa Piemontesta ja se kasvaa ihanasti vehnää ja rypälettä. Vuoristoisena seutuna sieltä tulee paljon juustoja ja vaikka naapurimaakunta Lombardia viekin tittelin monen kuuluisan juuston syntysijana, Piemontelaiset vuohenjuustot ja yrttiset alppijuustot ovat juustonrakastajien suuressa suosiossa. Siitä syystä tämä juustotäytteinen agnolotti on täydellinen esimerkki piemontelaisesta pastasta.
Pitkää pastaa löytyy italiasta useampaa laatua kuin mielikuvituksessani olisi tilaa. On poikkileikkaukseltaan littanoita, neliöitä, putkia, pitkiä ja pätkiä, niin paljon kuin vain kuvitella saattaa. Useimmiten nämä valmistetaan durum-vehnän suurimoista, sillä niiden gluteeni muodostaa parhaan sitkon ja vielä keitettynäkin niissä säilyy suutuntuma hyvin.
Nämä taitavat olla suomalaisille kaikkein tutuin osasto heti perinteisen makaronin jälkeen. Spaghetti lienee näistä kaikkein suosituin ja myöskin todennäköisesti eniten väärinkäytetty pastatyyppi. Keitinveteen ei lisätä öljyä eikä spaghettia saa huuhdella keittämisen jälkeen. Mistähän nämäkin väärinkäsitykset ovat tulleet. Öljy tekee pitkät pastat liukkaiksi, eikä kastike tartu pastaan sillä seurauksella että lautaselle jää kasa kastiketta siinä vaiheessa kun pasta on syöty. Samasta syystä pastaa ei saa huuhdella, sillä pastan pinnalla oleva tärkkelys huuhtoutuu pois. Tärkkelys saa pastan tarttumaan kastikkeeseen joka maustaa pastan. Huuhtelemalla syö mautonta pastaa. Mikä ei sekään välttämättä ole huono asia, sillä pasta on hyvää.
Pitkissä pastoissa yleissääntö on sellainen, että mitä ohuempi pasta, sitä ohuempi kastike. Pitkien ja ohuiden pastojen kanssa suositellaan öljypohjaista kastiketta. Jotakin näiden sääntöjen yleissitovuudesta kertoo, että bolognese-kastiketta ei saisi tarjota spaghetin kanssa, sillä se on liian raskasta. Tagliatellen kanssa sitä voisi jo harkita, mutta kuviopasta on se mitä ”sääntöjen mukaan” pitäisi käyttää bolognalaisen ragun kanssa. Spaghetin kanssa kieltämättä osa bolognese-kastikkeesta jää lautasen pohjalle. Kyseessä on kuitenkin ehkä suurin pastaklassikko, niin mikä minä olen mitään sanomaan.
Esimerkkireseptiksi valikoitui kuitenkin enemmän perinteistä pitkän pastan kastiketta edustava annos:
Näitä pastoja on selvästi kaikkein eniten ja mitä erilaisemman muotoisia kavereita. Suurinta osaa tietysti ei Suomesta edes saa. Harmi sinänsä, mutta hyvin varustelluista erikoiskaupoista voi tehdä löytöjä. Tässä joukossa on monia hyvin vekkuleita pastoja. Kaikissa näissä on idea, että ne imevät hyvin kastiketta itseensä. Joissain reikä on isompi että sinne pääsee kastikkeesta herne tai lihapala jemmaan yllättämään syöjänsä.
Radiatori eli lämpöpatteripasta
Kaikissa näissä on idea, että ne imevät hyvin kastiketta itseensä. Joissain reikä on isompi että sinne pääsee kastikkeesta herne tai lihapala jemmaan yllättämään syöjänsä.
Hyvä yleissääntö on valita pasta kastikkeen mukaan, mitä isompia paloja, sitä isompi kolo pastassa pitää olla. Muutenkin italialaisessa pastaperinteessä pasta on tärkeämmässä osassa kuin kastike, jolloin muodon pitää miellyttää myös silmää. Kuvissa muutama vähän harvinaisempi esimerkki.
Mandala-pasta jonka on suunnitellut Design-Guru Philip Stark. Kaikkeen sekin jätkä sekaantuu.
Tähän joukkoon asettuu myös suomalaisten tuntemat farfallet, fusillit ja gnocchit. Suomalaiselle gnocchit on sitä ihanaa simpukkapastaa johon saa piilotettua vaikka pienen italialaisen lihapullan. Italiassa gnocchit eivät tosin edes ole pastaa, vaan pieniä perunasta, juustoraasteesta ja jauhoista tehtyjä pallukoita jotka paistetaan öljyssä rapeiksi. Hyviä, mutta eivät ne varsinaisesti pastaa ole.
Tästä ryhmästä löytyy todellakin ihan kaiken muotoista pastaa, on simpukkaa, lyhtyä, korvaa, putkea, pyörää, pyörylää, rinkulaa, kukonhelttaa, kukkaa, kiemuraa, kärrynpyörää, lämpöpatteria ja korkkiruuvia. Muutamia mainitakseni.
Orecchiette
Vesuvio
Quadrefiori
Torchio
Rotelle
Malloreddus
Riccioli
Lanterne
Strozzapretti
Tämän osaston esimerkiksi valikoitui helposti kotimaisista aineksista valmistettava pestopohjainen kastike ja pastan muodoksi farfalle. Nopea ja helppo resepti.
acini di pepe, anelli, anellini, conchigliette, corallini, ditali, ditalini, farfallini, grattini, midolline, occhi di pernice, orzo, puntine, quadrettini, risi, seme di melone, stelline, tripolini
Pikkupastoja on alkanut onneksi saamaan suomalaisista marketeista jo melko hyvin. Olen itse törmännyt Prismoissa ainakin orzoon ja anellineihin.
Näitä pastoja saa valitettavan harvoin gluteenittomana, joten usein meillä tehdään gluteeniton versio riisiin tai lyhyeksi pilkottuun spaghettiin. Harmittavasti, sillä perheen keliaakikonkin toivoisi pääsevän osaksi näistä herkkumuruista.
Nämä pastat on keittopastaa. Perisuomalainen makaroni voisi kuulua tähän joukkoon. Jos olette koskaan ihmetelleet, miksei klassisissa pastaresepteissä ole juurikaan makaronia, johtuu juuri tästä. Uskoisin.
Suomessa ei muutenkaan syödä pastakeittoja kovin yleisesti, jos ei lasketa Knorrin pussikanakeittoa ja koulun minestronea, joka on taas aika kaukana alkuperäisestä. Koulun minestrone on kuin kutsuisi Timo Soinia maailmankansalaiseksi. Teoriassa kyllä, mutta pipo paljastaa puutteet.
Tässä perinteisempi italialainen minestrone, josta en kyllä tähän hätään osaa sanoa, minkä italian alueen perinteinen tämä on. Enkä uskalla edes arvata, koska en halua saada puolimetrisestä polentakauhasta.
Tätä keittoa kannattaa tehdä paljon, koska maku paranee yön yli. Tätä ei myöskään kannata alkaa tehdä nälkäisenä, sillä keiton teko vie aikaa. Minestrone on siitä ongelmallinen keitto, että se tehdään aina kauden vihanneksista. Se mikä Italiassa on talvikauden vihannes, on Suomessa tuontitavaraa, paitsi kulinaristien kasvihuoneissa kesäisin. Tätä perinteistä talvireseptiä on muokattu siihen suuntaan että tämän pystyy tekemään Suomessakin. Jos jollain sattuu olemaan lehtimangoldia, niin ehdottomasti sitä pinaatin tilalle samaan aikaan savoijinkaalin kanssa. Suomesta ei myöskään tahdo saada noita erikoisempia pastoja, paitsi jostain Stockan herkuista tai alan erikoiskaupoista. Onneksi hätä ei ole tämän näköinen sillä makaronilla pärjää. Minestronekeitto on myös hyvin edullinen, siinä missä tryffelispaghetti oli kallis. Se edustaakin italialaisen keittiön cucina poveraa, eli köyhää keittiötä, mikä on aina ollut maaseudun ja köyhien ravintoa, siinä missä tryffelit ilmiselvästi cucina nobilea, eli herrainruokaa.
Ainekset:
2.5dl valkoisia papuja kuivattuina
1.8dl extra virgin oliivi oljyä
1 sipuli hienonnettuna
6 kynttä valkosipulia
2 keskikokoista rosamunda-perunaa
2 rkl tomaattipyrettä
3 l vettä tai kasvislientä, voi lisätä tarvittaessa
Valmistelu: Liota pavut yön yli. Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli. Kuori ja kuutioi perunat 1cm kuutioiksi. Kuori ja pilko porkkanat. Pilko sellerinvarsi pieniksi kuutioiksi. Poista kanta ja leikkaa savoijinkaali parin sentin suikaleiksi. Huuhdo ja pilko pinaatti. Hienonna persilja. Raasta sitruunankuori. Raasta parmesaani.
Valmistus:
Ota 10l kattila. Jos ei ole, puolita resepti. Kuumenna 4 ruokalusikallista oliiviöljyä kattilassa. Lisää sipulit ja valkosipuli. Kuullota läpikuultavaksi, suurin piirtein 2 minuuttia. Lisää perunakuutiot ja paista välillä sekoitellen kunnes perunat alkavat tarttua kattilan pohjaan. Siirrä kasvikset kattilan reunalle ja lisää tomaattipyre tyhjään kohtaan. Paista pyrettä noin 2 minuuttia kunnes se alkaa tummua.Sekoita tomaattipyre ja kasvikset kattilan pohjalla.
Lisää pavut ja niiden liotusliemi, 3 litraa vettä tai kasvislientä, laakerinlehdet, porkkanat, selleri ja 1 ruokalusikallinen suolaa. Kiehauta ja laske lämpöä niin että keitto juuri ja juuri kuplii. Keitä puolisen tuntia kunnes pavut ovat pehmenneet. Lisää savoijinkaali ja keitä noin 20 minuuttia, lisää pinaatti ja keitä vielä 10 minuuttia tai kunnes kaikki kasvikset ovat pehmenneet. Maista ja tarkista maku. Lisää mustapippuria ja suolaa kunnes maku on sopiva.
Sillä välin kun keitto kiehuu, keitä toisessa kattilassa pasta al denteksi. ja valmista chiliöljy. Ota pieni paistinpannu ja kaada pannuun 1.5dl öliiviöljyä ja chilirouhe. Lämmitä öljyä pienimmällä lämmöllä, kunnes chilit alkavat hieman tummua. Kaada öljy lämmönkestävään astiaan ja anna jäähtyä.
Tarjoilu: Nosta kullekin lautaselle n.½-1dl eli 1/8 osa pastasta. Kauho päälle keittoa ja pirskottele päälle chiliöljyä, sitruunankuorta, persiljaa ja raastettua parmesaania.
Jos aiot syödä tätä useampana päivänä, koeta välttää kiusausta kaataa kaikki pasta keiton sekaan, sillä lämmitettäessä pasta kypsyy lisää eikä al dentestä ole enää seuraavalla aterialla tietoakaan. Nosta seuraavana päivänä pasta huoneenlämpöön kun alat lämmittää soppaa uudelleen. Kiehauta keitto ja lisää viileä pasta keittoon, niin se lämpenee keitossa ja keitto jäähtyy syömälämpöiseksi.
Valmistus:Keitä spaghetti al denteksi reilusti suolatussa vedessä. Sekoita lämmitetyssä tarjoilukulhossa öljy, sitruunamehu ja juustoraaste vispilällä. Valuta spaghetti, älä huuhtele, mutta säästä muutama desi keitinvettä. Kaada pasta tarjoilukulhoon ja sekoita. Lisää keitinvettä puoli desiä kerrallaan kunnes ruuan koostumus on sopivan mehukas. Ripottele päälle sitruunankuori ja silputtu basilika koristeeksi.
reilu 4dl vehnäjauhoja 1.5tl suolaa 6 kananmunan keltuaista 1 kokonainen muna 1.5tl oliiviöljyä about 2 rkl vettä 150g voita
tuoretta timjamia silppuna parmesaanilastuja
Valmistelu:
Täyte: Yhdistä kattilassa kerma, sokeri, valkosipuli, suola ja pippuri. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää herneet ja keitä pehmeäksi noin 3 minuttia. Soseuta seos tasaiseksi blenderissä. (jos haluaa hifistellä, voi seoksen vielä pusertaa siivilän läpi) Siirrä seos kulhoon ja sekoita juustot ja timjami. Jäähdytä ainakin tunti. Tämän voi tosin tehdä jo edellispäivänä jääkaappiin kannen alle.
Piemontelainen tuorepastataikina
Yhdistä jauhot ja suola monitoimikoneessa. Lisää keltuaiset, kokonainen muna ja oliiviöljy. Vaivaa kunnes seos muuttuu taikinaksi. Jos taikina näyttää kuivalta, voi vettä lisätä ruokalusikoittain. Heitä taikina jauhotetulle pinnalle ja vaivaa käsin tasaiseksi joku kymmenen minuuttia. Kääri taikina kelmuun ja anna levätä huoneenlämmössä puolesta tunnista tuntiin.
Jaa taikina neljään osaan. Ota yksi osa kerrallaan käsittelyyn ja pidä loput kelmussa. Aseta pastakone paksuimmalle asetukselle ja kauli taikina suorakulmion muotoon. Väännä suorakulmio neljä kertaa koneen läpi ja taita pituussuunnassa kahtia. Pienennä pastakoneen asetusta ja veivaa taas taikina neljä kertaa koneen läpi ja taita kahtia. Muista välillä jauhottaa konetta ja alustaa (ettei käy niinkuin Gastrodontille taannoin) Toista tätä kunnes pastasuikale on 50-60 senttiä pitkä. Toista lopuille kolmelle taikinapalalle.
Sitten kun osaa, sen voi tehdä näin.
Jauhota kaksi leivinpaperiarkkia kevyesti. Leikkaa taikinasuikaleet noin 7cm neliöiksi (pitäisi tulla 8 per suikale). Laita teelusikallinen täytettä jokaisen neliön keskelle. Mieluummin vähemmän kuin liikaa, koska jos täytettä on liikaa, ei tule hyvää. Kostuta neliön reunat kevyesti ja taita reunat yhteen niin että täyte jää taikinan sisälle. Ylimääisen taikinan voi trimmata torttupyörällä tai haarukalla, jos haluaa agnolotteihin vielä kauniin reunan. Nosta agnolotti leivinpaperille. Toista tämä kaikille 32:lle neliölle. Sekä odottavien pastasuikaleiden että valmiiden agnolottien päällä kannattaa pitää leivontapyyhettä, etteivät ne kuivu piloille. Tämän voi periaatteessa tehdä kaksi tuntia ennen ruokailua, kunhan muistaa vaan pitää sen pyyhkeen päällä. HC-mummot Piemontessa eivät edes leikkaa suikaleita neliöiksi, vaan arvioivat silmämääräisesti täytettä tasaisin välein suikaleen puoleen väliin ja taittavat sitten loput kanneksi. Kuvasta voi päätellä. Itseltäni ei onnistu tuolla tavalla kovin hyvin.
Valmistus:
Sulata voita isossa pannussa ja ota pannu pois levyltä. Kuumenna iso kattilallinen reilusti suolattua vettä kiehuvaksi. Lisää kerrallaan puolet agnoloteista kiehuvaan veteen ja keitä n.5 -6 minuuttia. Nosta agnolotit kattilasta reikäkauhalla ja valuta huolellisesti. Siirrä pannuun kuuman voisulan kanssa. Toista lopuille agnoloteille. Nosta pannu takaisin liedelle keskilämmölle ja pyörittele agnolotteja varovasti että kaikki ovat saaneet voita osakseen ja lämmenneet syömälämpöisiksi. Mausta suolalla ja pippurilla . Jaa agnolotit kuudelle lautaselle ja ripottele päälle hienonnettua timjamia ja parmesaanilastuja. Tarjoile.
Tänään syödään puuroa. Oikeastaan maissipuuroa eli polentaa. Sana polenta nimittäin tulee latinan pulmentum-sanasta joka tarkoitti muinaisten roomalaisten pääasiallista ravintoa, randompuuroa. Roomassa se useimmiten tehtiin kuorituista ohranjyvistä, jotka jauhettiin niin hyvin kuin vain osattiin. Joskus ohraa ei ollut, joten silloin käytettiin mitä vain viljaa oli saatavilla. Sitä tiedetään valmistetun ainakin speltistä, emmervehnästä, hirssistä, kastanjoista ja kikherneistä. Mikä vaan jyvä missä on tärkkelystä, oli syötävää. Pulmentum oli ruoka jota Antiikin Roomassa söivät kaikki orjista oligarkkeihin ja legioonalaisista legaatteihin. Totta kai yläluokalla oli herkkujakin niinkuin Asterixista muistamme, mutta pulmentum muodosti ruokavalion selkärangan. Se oli karkeaa, mautonta ja tylsää ruokaa jota ainoastaan aristokraateilla oli mahdollisuus paeta. Pulmentum on kuitenkin saanut osakseen jo n. 3000 vuotta jatkokehittelyä ja polenta onkin jo aivan erilaista puuroa. Löytöretkien jälkeen kun maissi löysi tiensä Italian alueelle, polenta on tehty maissista. Siinä missä puuro on suomalaiselle vain puuroa ja valinnanvaraa on oikeastaan aika vähän, polenta on moneksi taipuva puuro. Sitä keitettäessä voi puuroon lisätä juustoa, lihaa tai kasviksia tai puuron voi antaa jäähtyä ja jähmettyä vanukkaan oloiseksi, leikata siitä paloja tai pyöritellä puikuloita jotka voi sitten paistaa uunissa, pannulla tai vaikka friteerata. Paistetut polentapalat voi tarjoilla esimerkiksi pastan asemasta kastikkeen kanssa. Tämäkin ruoka on monella tavalla modattavissa ja siitä saa niin montaa hyvää ruokaa, että tämä ruokalaji kannattaa ottaa haltuun.
Ennen muinoin kun mummot Italiassa keittelivät polentaa, sitä piti kiehutella liedellä tunnin verran ja polentalla on vaarallinen tapa muodostaa isoja kuplia jotka poksahtelevat räjäytellen kiehuvaa polentaa ympäriinsä. Vähän niinkuin sulaa laavakattilaa hämmentäisi. Sen takia polentamummot käyttivät asiaan puolimetristä kauhaa jotta kädet säästyivät. Onneksi nykyään markkinoilla on polentajauhoja, joille riittää kymmenen minuuttia kuumassa kattilassa. Maissipuuroa syödään ympäri maailmaa ja nimi polenta on tarttunut yllättävän moneen niistä. Meksikossa sitä syödään siinä määrin että monet pitävät sitä meksikolaisena perinneruokana. Loppupelissä sillä ei ole merkitystä, mistä se on kotoisin, sillä kun koko maailma vetää polentaa, löytyy lisukkeitakin niin reippaasti että valinnanvara ei lopu kesken. Muistakaa kuitenkin että on vaarallista syödä pelkkää polentaa. Syy seuraa alempana. Maissi on nimittäin vaarallisempaa kuin useimmat tietävätkään.
Asiaa maissista
Zea mays – Elämän perustan vilja
Docventuresin taannoin näyttämä Food Inc. sai minut miettimään nykymaissin erilaisia eettisiä dilemmoja ja varsinkin maissin tiukkaa linkkiä tehotuotettuun ja prosessoituun ravintoon. Kuitenkin maissilla on pitkä ja mielenkiintoinen historia, eikä sitä kannata hyljätä vain siksi että Suuri Babylon tunkee sitä ihan joka paikkaan. Eikä vain ruokaan vaan joka paikkaan autonrenkaista sytytystulppiin ja kipsilevyihin. Eläimen rehusta eineksien lisäaineisiin. Maissi on maailman viljellyin vilja. Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n raportin mukaan vuonna 2012 riisiä viljeltiin 588 miljoonaa tonnia ja vehnää 549 miljoonaa tonnia. Maissia viljeltiin järjetön 637 megatonnia. Siitä muuten tekisi aivan törkeen kasan popcornia. Maailman maissista 85% on GM-maissia ja patentin siihen omistaa Suuri Saatana – Monsanto, joten maissin eettisyys on hiukka kysymyksen alla. Maissi on vanha viljelykasvi ja sitä on kasvatettu Etelä-Amerikassa jo melkein 9000 vuotta sitten ja se onkin riisiä vanhempi vilja. Maailman viljakasveista se on ainut mikä on peräisin Amerikoista. Maissin latinankielinen nimi Zea mays, tulee Haitin intiaanien kielestä, jossa maïs tarkoittaa ”elämän perustaa”. Linnén luodessa taksonomista systeemiään, hän antoi maissille sukunimen Zea, joka puolestaan tulee kreikan viljaa tarkoittavasta nimestä zeia. Maissin nimi englannissa on maize, mutta jotain maissin suosiosta kertoo se, että yleisemmin maissista käytetty sana corn, joka tarkoittaa yleisesti jyvää on muuntunut tarkoittamaan nimenomaan maissia.
Maissista tehdään monenlaista ruokaa. Sillä on keskeinen osa monen maan keittiöperinteessä, mutta varsinkin Amerikoissa. Aasiassa törmää enimmäkseen vain minimaissiin. Latinalaisessa Amerikassa sitä käytetään kasviksena, mutta myös jauhona mistä leivotaan ja tehdään puuroja. Chilin lisäksi maissi on Latinalaisen Amerikan suurin lahja ruuanlaitolle. Yhdysvalloissa on myös jonkin verran intiaaniperinteestä jääneitä maissiruokia, mutta suuri osa on lainattu lattareilta. Corn Flakesit ovat tuoreempi maissikeksintö Yhdysvaltojen historiasta.
Pitää kädet kurissa
Kaikkien tuntemilla ja monien aamiaispöytien herkulla on kuitenkin vekkuli historia. Herra Kellogg työskenteli Battle Creek Sanitariumissa mikä oli mormonien ylläpitämä terveysparantola. Herra Kellogg oli erityisen huolestunut nuorison keskuuteen pesiytyneestä itsesaastutuksesta, eli masturbaatiosta joka lopulta johtaa mielenvikaisuuteen ja sokeuteen. Kellogg’s Corn Flakes oli ratkaisu tähän turmelukseen. Maissihiutaleita, raitista ilmaa ja kasvisravintoa, niin lähtee Oonanin synti nuorisosta. Humoristinen anekdootti sikseen, sillä Battle Creek Sanitariumin muut hoitokeinot eivät olleet nykymittapuulla valoa kestäviä. Pakkoympärileikkausten ja sähköshokkien kirjo ei parantanut nuorisoa, mutta Corn Flakesit jäivät.
Pellagra ja nixtamalisaatio
Niasiini. Mainettaan pahempi vitamiini.
Opin tänään maissista jotain uutta ja hämmentävää. ”My brain is full of fuu”, niinkuin internet asian ilmaisee. Hieman savolaiseen tapaan lähestyn asiaa hieman kauempaa ja tarinan lopussa saavun vertauskuvallisesti Mikkelin torille. Tämä on tarina taas yhdestä niistä keksinnöistä, mitä vaan ei voi käsittää. Niasiinin puutos aiheuttaa ihmisessä hitasti ilmenevää pellagra-nimistä puutostautia. Sen oireina on erilaiset iho-oireet ja myöhemmin aggressiivisuutta, masennusta, unettomuutta, tylsistymistä ja lopulta taudista seuraa kuolema. Löytöretkien jälkeen, kun maissi tuli Kolumbuksen ynnä kavereiden mukana Vanhaan maailmaan ja levisi sieltä ympäri maailmaa, alkoi pellagra yleistyä väestössä. Pohjois-Amerikassa pellagra oli todellinen vitsaus. Arvioidaan että pelkästään Yhdysvalloissa maailmansotien välisenä aikana siihen sairastui yli kolme miljoonaa ihmistä, joista 100000 kuoli tautiin. Sen verran Öö:stä ymmyrkäisinä olevat konkistadorien perilliset oivalsivat, että tautia esiintyy siellä missä maissi on eniten syöty vilja. Maailmalla epäiltiin epidemian syyn olevan maississa itsessään ja 1800-luvulla Ranskassa pellagra saatiin kuriin kieltämällä maissinviljely ja hävittämällä kaikki maissiviljelmät. Taudin todellisille jäljille päästiin vasta kun 400 vuoden sairastamisen jälkeen joku alkoi pohtia, miksei Amerikan intiaanien keskuudessa esiintynyt pellagraa, vaikka monilla alueilla maissi oli intiaanien ainut satokasvi. Joseph Goldberger, joka muuten oli nykymittapuun mukaan oikein reilu kaveri, järjesti koe-eläiminään toimineille vangeille pellagran, syöttämällä viikkotolkulla pelkkää maissia ja kun hampaat alkoivat tippua, parannettiin poloiset kasviksilla ja hedelmillä. Heureka, Goldberger totesi ja maailma kiitti. Toisen maailmansodan aikaan ryhmä tieteeseen hieman eettisemmin suhtautuneita tiedemiehiä ja -naisia selvittivät asian puhtaasti kemian laboratoriossa ja pellagra katsottiin hoidetuksi.
Perinteisen Guatemalalaisen reseptin mukaan tehtyä paahdettua maissia.
Kuitenkin Väli-Amerikassa homma oli keksitty jo reippaasti aiemmin. Azteekit ja mayat olivat kehitelleet prosessin jota kutsutaan nimellä nixtamalisaatio. Siinä maissi keitetään ja liotetaan emäksisessä liuoksessa, mitä intiaanit tekivät sammutetusta kalkista tai tiettyjen kasvien tuhkasta. Prosessissa jyvän ulkokuori hajoaa, jyvä imaisee kalsiumia ja rautaa emäksisestä lioksesta. Maissille tapahtuu operaation aikana monia vaarallisen kuuloisia kemiallisia reaktioita. Proteiinin matriisirakenteen muutoksia, tärkkelyksen gelatinisoitumista ja muuta funkya. Kemiasta kiinnostuneille Wikipedia artikkeli: Nixtamalization. Pääideana kuitenkin se, että maissin niasiini ja muita hivenaineita vapautuu elimistölle käytettävään muotoon. Se myös parantaa maissin makua.
Näin käsitelty maissi jauhettiin nixtamal-nimiseksi jauhoksi, josta sittemmin tehtiin tortillat, tamalet ja lähes kaikki maissista tehty ruoka. Eurooppalaiset luulivat että prosessin tarkoitus oli tehdä maissi helpommin jauhettavaksi ja ohittivat sen olankohautuksella pitäen sitä alkuasukkaiden hömpötyksenä. Vanhassa maailmassa oli kuitenkin olemassa mekaanisia myllyjä, joten käytäntö ei koskaan muuttanut Eurooppaan Kolumbuksen mukana.
Vasemmalla käsittelemätön, oikealla nixtamoitu maissi. Kumpi näyttää tutummalta?
Se mikä Gastrodontin pään saa todella kummalle kierteelle, on seikka että varhaisimmat arkeologiset löydökset tällä tavoin käsitellystä maissista on ajoitettu 1200-luvulle eaa. Kuka 3200 vuotta sitten elänyt maya-intiaani kelaili että: ”Hei pojat, mitä jos nixtamoitaisiin tuo meidän maissi että siitä saisi paremmin niasiinia?” Ja sen kaveri miettii siihen että: ”Juujuu, parhaiten se varmaan onnistuisi kun otetaan tuota syövyttävää ainetta tuolta kaivoksesta ja keitettäisiin ja liotettaisiin safka siinä ensin!” ja muut siinä ympärillä että jepjep. Samat jätkät todennäköisesti keksivät myös sen että jos kokaiinin tai betel-pähkinän kanssa pureskelee sammutettua kalkkia, pärinä on paljon kovempi, vaikka suu palaakin. Toisaalta, myös chili on tuolta kotoisin niin se ei varmaan ole paljoa haitannut. Kuitenkin, ihan oikeasti, en voi käsittää minkälaiset mystiset visiot, kosmiset vahingot tai myyttiset älynväläykset ovat johtaneet tämän keksinnön syntyyn. Olen vieläkin ihan ällikkä.
Niin siis tämä ihan tavallisen näköinen leipä muuttuu tavattoman hyväksi kun peston ja majoneesin tekee kotona. Tietysti jos tekee leivänkin itse, se muuttuu vielä paremmaksi, mutta jauhopeukaloni nyrjähtävät pelkästä ajatuksesta. Jätän gluteenittoman leivonnan Gastrodonnalle.
Leikkaa tomaatti ja mozzarella ohuiksi siivuiksi. Paahda leivät parilassa tai uunissa. Levitä kahdelle leivälle pestoa ohut kerros ja majoneesia kahdelle leivälle. Päällystä leivät tomaatilla ja mozzarellalla. Yhdistä leivät ja halkaise kulmasta kulmaan.
Majoneesi:
Tästä tulee sitten ihan reilusti, että riittää useammallekin leivälle. Säilyy jääkaapissa noin viikon.
Lataa keltuaiset, sinappi, suola, mustapippuri ja etikka kulhoon. Sekoita sauvasekoittimen vispilällä hiljaisimmalla mahdollisella teholla. Käynnistä vispilä vasta kulhon pohjalla. Tiputtele melkeinpä tippa kerrallaan öljyä seokseen. Sitten kun seos alkaa emulgoitua niin että se näyttää jo vähitellen majoneesilta, voi kaatamista nopeuttaa noroksi. Kun seos on sopiva, maista ja tarkista suolalla ja sokerilla. Kirpeyttä voi halutessaan lisätä sitruunamehulla.
Pesto:
Tämä on kovin riittoisaa. Säilyy myöskin noin viikon jääkaapissa.
Saksi basilikaa ensin vähän pienemmäksi. Murskaa valkosipulinkynnet keittiöveitsen appeella. Laita pinjansiemenet blenderiin ja surauta hienoksi. Lisää basilika, valkosipulinkynnet, juustoraaste, suola ja sitruunamehu. Valuta öljyä blenderin käydessä samalla tavalla aluksi tipoittain ja sitten vähitellen nopeammin kunnes pestolla on haluttu koostumus. Tarkista maku. Korjaa suolalla.
Pesto kannattaa säilöä viikon jälkeen pakastamalla jääpalamuotissa, sillä öljy ja yrtit muodostavat hyvän kasvualustan Clostridium botulinum-bakteerille.
Tämä riisiruoka on samaa sukua kuin paella ja Karibian jambalaya sekä japanilainen oyako donburi. Jambalayassa on yleensä kanaa, kalaa ja makkaraa epäpyhässä sovinnossa ja oyako donburi on nimeään myöten mustaakin mustempaa huumoria. Oyako tarkoittaa äitiä ja lasta. Sen pääraaka-aineet ovat kana ja kananmuna. Äiti ja lapsi. Huhhuh. Eivät oikein sovi tämän lokakuun blogiin, joten palataan kasvishenkisempään pilahviin. Pääideana tämän tyyppisissä ruuissa on se, että riisi keitetään liemessä, eikä anneta paistua juurikaan, toisin kuin Nasi Gorengit ja muut paistetun riisin variaatiot. Esiintymisalue kun on ympäri maailmaa, niin makujakin on sitten laidasta laitaan. Liha voi olla mikä tahansa ja tai sen voi korvata vihanneksilla, mutta nekään eivät ole välttämättömiä. Mausteet ja hyvä liemi sen sijaan ovat. Tässä ensimmäisenä Marokon mauilla kypsennetty. Reseptiin kuuluisi herneiden sijaan kanaa ja myönnän että sahramin kaverina kana kyllä peittoaa pakasteherneet, mutta niin kuin tämän lokakuun teema on: ”Valintoja, valintoja” Bloggailen postuumisti sitten kuolleet eläimet mukaan resepteihin kun on marraskuu. Tuo kuoleman kuu.
3dl basmatiriisiä
6dl hyvää kasvislientä
(tai kanalientä)
0.5g sahramia
75g voita
1 iso sipuli
3 kynttä valkosipulia
½ tl mustapippuria
150g herneitä
(tai 400g kananrintaa kuutioina)
2 rkl sitruunamehua
2tl sitruunankuorta
1rkl mantelilastuja
1rkl sultana-rusinoita
Valmistelu: Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Raasta sitruunankuori ja purista puolikkaan sitruunan mehu. Sulata herneet jos käytät pakasteherneitä. Tee kana/kasvisliemi. (Kuutioi kana parin sentin kuutioiksi)
Valmistus: Sulata voi kattilassa keskilämmöllä. Kuullota ensin sipuli (ja ruskista kanakuutiot jos et vegeile), sitten lisää valkosipulit ja riisi. Pyörittele riisiä kattilan pohjalla hetki. Lisää kana/kasvisliemi ja sahrami, herneet ja sitruunamehu ja mustapippuri. Pudota lämpö pienimmälle ja laita kansi päälle. Tarkista liemen suolaisuus. Hauduta noin 20 minuuttia. Nosta liedeltä ja anna tasaantua hetki. Sitten pöyhi riisiä lastalla, että siitä tulee ilmavaa. Ripottele päälle mantelilastut, sultanat ja sitruunankuori. Ota kuva ennen kuin ryhdyt syömään. Itse unohdin ja annoksen esillepano kärsi syömisestä.
Helppo bataattisosekeitto valmistuu näin. Ajattelin että tämä syntyy kaapissa olevista aineksista ettei kauppaankaan tarvitse lähteä, mutta voi. Puolikas paketillinen Koskenlaskijaa minkä olin ajatellut käyttää oli mennyt pahaksi ja oli improvisoitava Välimeren suuntaan. Yhtäkkiä ruoka ei ollutkaan niin arkista kuin olin ajatellut.
1sipuli
3 kynttä valkosipulia.
1 bataatti
pari porkkanaa
pari perunaa
aurinkokuivattuja tomaatteja
½tl savupaprikajauhetta
Vettä
kasvisliemikuutio
Kuohukermaa
n. 50g parmesaanijuustoa
2 rkl Aurinkokuivattu tomaatti – tuorejuustoa
suolaa
pippuria
tuoretta basilikaa
Valmistelu: Kuori juurekset. Kuutioi ne siten että porkkana pienimmäksi, sitten peruna ja lopulta bataatti isoina paloina. Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli. Karkea silppu riittää.
Valmistus: Kuullota sipuli ja valkosipuli kattilassa kunnes läpi kuultaa. Lisää juurekset, aurinkokuivattu tomaatti ja savupaprikajauhe. Pyörittele kuutioita hetki kattilassa. Lisää kasvisliemikuutio ja vettä niin että juurekset peittyvät juuri ja juuri. Hauduta kannen alla kypsiksi n.20 minuuttia riippuen juuresten koosta. Soseuta sauvasekoittimella. (tai blenderillä) Lisää juustot pienissä erissä ja sekoita niin että juusto sulaa keittoon. Jos keitto on liian tönkköä, laimenna kuohukermalla. Mausta suolalla ja pippurilla. Koristele basilikalla.
Tämänpäiväinen ruuanlaittorupeama oli yksinkertaisempi joten aikaa riittää elinympäristön tutkimiseen. Voisin puhua siis Intiasta, missä kuukin on kummempi. Intian keittiöissä käytetään paljon meille totisen vieraita aineksia ja mausteita. Netistä kun louhii reseptejä, niissä välillä vilkkuu englannin sanoja joita ei ymmärrä ja hindinkielisiä termejä mitä erilaisimmilla tavoilla kirjoitettuina. Osa niistä on jo tullut Euroopassa ja kotisuomessa tutuiksi, niinkuin vaikka jeera, mutta osaa joutuu vielä metsästämään etnokaupasta toiseen. Silloinkaan ei välttämättä osu kohdalle ellei tiedä mitä etsii. Tässä siis pikakurssi erinäisistä mausteista mihin olen tutustunut:
Amchoor
Mangojauhe joka on tehty kuivatusta, hieman raa’asta mangosta. Sopii melkein mihin tahansa intialaiseen. Sellainen kivan hunajaisen hedelmäinen maku. Tätä kannattaa etsiä kauempaakin. Pohjois-Intialaisessa keittiössä tällä voi korvata tamarindin ja luonnollisesti suosittelen kokeilemaan sitä Suomessakin.
Curry
Suurin väärinymmärrys intialaisessa keittiössä on curry. Curryjauhe on jotain niin hävettävää, ettei siitä puhuta Intiassa. Jos löydät intialaisen ruokareseptin missä on curryjauhetta, resepti on jonkun länkkärin kirjoittama.
Juttuhan menee näin (tai ainakin yksi löytämistäni selityksistä. Rakkaalla lapsella ja silleen): Sanalla curry on joskus tarkoitettu murghi ka salan muhennosta. Eräs brittiläinen upseeri oli lähdössä takaisin kotimaahan ja pyysi kokkiaan, jonka ruuista oli kovin pitänyt, kokoamaan upseerille mausteita muistoksi saamistaan aterioista. Kokki kasasi keittiöstä vähän mitä sattuu samaan pussiin ja lupasi myöhemmin lähettää lisää mausteita. Pian brittiläinen imperialisti myi sekoitusta nimellä ”The Best Curry Powder” ja nimi ikäänkuin tarttui. Intialaisesta keittiöstä mitään tietämättömät britit laittoivat curry powderia kaikkeen ruokaan ja näin ollen tekivät siitä intialaista.
Samasta syystä sana on engelsmannien suussa muuttunut tarkoittamaan mitä tahansa intialaista ruokaa. Ja tämä on aika hämmentävää. Varsinkin kun englantilaisten tapa käyttää sanaa curry on jossain määrin levinnyt myös intialaiseen kulttuuriin, saattaa curryn kanssa olla välillä hukassa.
Asiaa ei tietenkään auta, että intialaisessa keittiössä käytetään usein curryn lehtiä, jotka taas ovat Intianjasmikki-puun lehtiä. Curry on siis samaan aikaan ruokalaji, masala, mauste ja tietyn tyyppinen ruoka, riippuen keneltä kysytään. Tästäkin lienee miljardin asukkaan maassa monta tarinaa.
Dhania
Englanniksi coriander tai varsinkin amerikoissa cilantro. Korianteri. Käytössä kaikissa muodoissaan intialaisessa keittiössä. Lehdet, siemenet jauhettuina, siemenet kokonaisina ja juuret. Tämä kasvi käytetään kokonaan. Löytyy melkein jokaisesta intialaisesta ruuasta muodossa tai toisessa. Suomalaisessa curryjauheessa on myös korianterin siemeniä jauhettuna.
Garam Masala
Ensimmäisenä pitänee avata termi masala. Eli mausteseos, kuten curry. Garam tarkoittaa tulista. Hot Mix. Ja siinäkin voi olla vaikkasta mitä riippuen kenen garam masalasta on kyse. Useimmiten perinteiseen garam masalaan tungetaan jeeraa, kardemummaa, kanelia, korianteria, kuminaa, neilikkaa ja mustapippuria. Joissain suhteissa. Mutta koska Intiassa on miljardi ihmistä, siellä on todennäköisesti joku sata miljoonaa erilaista reseptiä garam masalalle. Mikä vaan on oikein.
Haldi
Turmeric tai curcumin, mistä voikin jo päätellä että kyseessä on kurkuma. Useimmiten jauheena, mutta Aasiassa törmää resepteissä usein myös jauhamattoman juuren käyttöön. Maun lisäksi värjää ruuan keltaiseksi. Joku makuaistia vailla syntynyt on joskus väittänyt, että kurkumalla voi korvata sahramin. Se joku pitäisi halstrata hiljaisella tulella ja syöttää nälkäisille zombeille, sillä sahramin pointti ei ole väri vaan maku, mutta olen ajatumassa sivuraiteille. Takaisin kurkumaan. Sitäkin laitetaan suomalaiseen curryjauheeseen. Siitä tulee se väri.
Hing
Jo muinaiset roomalaiset maustoivat ruokansa pirunpaskalla.
Tuttavallisemmin englanniksi Asafoetida. Tämä jo muinaisten roomalaisten tuntema ja käyttämä mauste on aiheuttanut puistatusta jo pitkään. Suomessakin tämä vekkuli on tunnettu nimellä pirunpaska tai hajupihka. Älä laita tätä liikaa ruokaan tai syömättä jää. Mutta laita sopivasti koska maku kuuluu intialaiseen ruokaan. Tarina kertoo että bramiineilta (uskonnollisia jamppoja) kiellettiin sipulin syöminen, koska se jättää pyhään mieheen pahan hajun. Siitä syystä brahminit käyttävät sipulin sijasta hajupihkaa. Hing haisee ennen ruokailua, sipuli ruokailun jälkeen. Maku muistuttaa sipulia ja niitä ei perimätiedon mukaan koskaan saa laittaa samaan ruokaan. Nykyään tosin löytää reseptejä missä on molempia. Se myös ehkäisee ilmavaivoja.
Imli
Sama kuin tamarindi. Sille en löytänyt oikein pätevää suomenkielistä nimeä. Tamarindi on puu, josta käytetään niin hedelmät kuin lehdetkin. Hedelmä on makea ja todella hapan. Eteläisessä Intiassa tamarindiä käytetään samaan tapaan kuin pohjoisessa käytetään amchooria eli sitä mangojauhetta. Siitä saadaan hedelmäisyyttä ja happamuutta. Itseasiassa tämä kaveri on niin hapanta, että sitä käytetään myös kuparipannujen kiillotukseen.
Jeera
Eli roomankumina tai juustokumina. Aasialaisessa ruuanlaitossa ehdoton ykkönen. Myös latinalaisessa amerikassa ja Pohjois-Afrikassa käytetään paljon. Ei pidä sekoittaa kuminaan. Riski on olemassa, sillä englanniksi jeera on cumin ja kumina on carraway. Myös yksi suomalaisen curryjauheen raaka-aine. Esiintyy siemeninä ja jauhettuna. Herkkua.
Khus Khus
Unikonviljelijän alkupääoma.
Ei pidä sekoittaa välimeren maiden kuskusiin. Khus Khus on hindiksi unikonsiemen. Intiassa sitä käytetään eri paikoissa niin monella eri tavalla ettei tähän mahdu kaikkea tietoa. Sitä käytetään mausteena mitä erilaisimmissa ruuissa, siitä puristettua öljyä käytetään lääkintään, ruuanlaittoon ja jopa teollisuudessa. Sellaisenaan se on käytetty ayurveda-lääkkeenä niin että unikonsiemenistä kirjoittaisi vaikka oman blogipostauksensa mutta kirjoitan sen ehkä myöhemmin. Kuitenkin, ostakaa kaappiin jos aiotte tutustua intialaiseen ruokakulttuuriin yhtään pintaa syvemmältä.
Methi
Tai englanniksi fenugreek. Suomeksi löytyy nimellä sarviapila. Tämä on taas niitä kasveja joita käytetään ruuanlaitossa monella tapaa. Lehtiä tuoreena tai kuivattuna ikäänkuin yrttiä, siemeniä jauhettuna mausteena ja joskus käytetään lehtiä ruuan raaka-aineena niinkuin vihanneksia. Tästä syystä tälläkin rakkaalla lapsella on monta nimeä, riippuen siitä miten sitä käytetään. Kasoori methi eli kuivatut lehdet, Methi daanaa, jauhetut siemenet. Tai ihan vaan methi. Todella usein intialaisessa ruuassa käytetty mauste.
Mirchi
Tämän me tunnemme nimellä chili. Tarvitseeko sanoa muuta kuin: ”Suuta polttaa, saisinko jugurttia?” Sitä on olemassa monen värisinä, kuumotuskertoimeltaan kaikkea lämpöisästä kesäpäivästä aina Gehennan infernoon. Pienet ei välttämättä ole miedompia. Myös pippuri on hindiksi mirchi, joten olisiko tässä syy siihen, miksi suomessakin joskus puhutaan chilipippurista.
Yhdistämme chilin poltteen mieluusti intialaiseen keittiöön, mutta jännä fakta historiasta on se, että chili tuli intiaan vasta eurooppalaisten mukana. Chili on lähtöisin Etelä-Amerikasta ja päätyi Intian Goalle portugalilaisten merimiesten mukana. Goalaisena perinneruokana tunnettu tulinen vindaloo on sekin muuten täysin portugalilaista alkuperää. Ruoka on intialaistunut portugalilaisesta vinha d’alho-ruuasta eli etikassa ja valkosipulissa säilöttyä kaikkea. Hyvä merimatkoilla.
Kaikkea sitä löytöretkeilijät saivatkin aikaan, sillä myös peruna, tomaatti, paprika, bataatti ja maissi ovat tulleet Intiaan vasta Kolumbuksen ameriikanmatkojen jälkeen. Mitähän siellä syötiin ennen sitä? Mutta toisaalta ilman Itä-Intian kauppakomppaniaa me emme olisi koskaan tutustuneet kaneliin, kardemummaan, muskottiin, ja neilikkaan, sillä maitse silkkitietä kuljetettuna ne olivat niin kalliita, ettei kellään olisi ollut niihin varaa.
Rai
Sinapinsiemen. Ruskeita intialaisia sinapinsiemeniä käytetään paljon ja niistä tulee lisää tyypillistä makua intialaisiin ruokiin. Ei pidä sekoittaa täkäläiseen vaaleaan sinapinsiemeneen joka on eri lajikkeen sinapista ja maistuu erilaiselle. Täkäläisille sinapinsiemenille hindinkielinen sana on sarson. Ruuanlaitossa sinapinsiemenet pitää ensin paahtaa pannulla, jotta niiden kova kuori aukeaa ja maku pääsee mukaan ruuanlaittoon.
Muut
Kirjoittamaltani listalta on jäänyt pois perinteiset valkosipulit ja inkiväärit, mitä voi odottaa olevan jo suomalaisten tietoisuudessa sen verran etten ala luettelemaan itsestäänselvyyksiä. Niiden lisäksi wikipedian intialaisten mausteiden listalta löytyy vielä läjäpäin sellaisia mistä en ole koskaan kuullutkaan, enkä osaisi käyttää ruuanlaitossa muuten kuin noppaa heittämällä. Jos olette törmänneet seuraaviin, kertokaa minulle mistä sitä saa ja miten sitä käytetään: Ratin jot, Chironji, Kabab Cheeni, Char Maga, Kudampuli, Kokum, Guggul, Amla, Kala Namak, Pathar Ka Phool, Kalonji, Panch Phoron, Ajwain, Katira Goond tai Haritaki. Miljardin asukkaan maassa on varmaan puoli miljardia keittiötä, joten tutkimista riittää. Jos kiinnostusta riittää lista löytyy täältä: List of Indian spices
Kikherne on yksi siisteimmistä asioista mitä Intiasta löysin. Sittemmin siihen on törmännyt monessa muussakin keittiössä, mutta ensimmäisen kerran taisin ihastua siihen intialaisessa keittiössä. Tässä se saa kaverikseen jugurttia, mikä pehmentää muuten tulisen aterian ihanasti. Ja lapsetkin tykkää kun ei ole liian tulista.
2tl maapähkinäöljyä (rypsiöljyä)
(2tl maapähkinävoita jos ei ole öljyä)
2tl jeeraa
1tl korianterinsiemeniä
1tl kardemummaa
2 laakerinlehteä
2 kanelitankoa
2 keskikokoista sipulia
3cm inkivääriä murskattuna
4 kynttä valkosipulia
2tl garam masalaa
2,5dl vettä
1 iso tomaatti
½tl suolaa
500g kikherneitä (2pkt) huuhdottuna ja valutettuna
1,5dl turkkilaista jugurttia
½ ruukkua korianteria
Valmistelu: Kuori ja hienonna sipulit, valkosipuli ja inkivääri. Pilko tomaatti. Hienonna korianteri. Huuhtele ja valuta kikherneet siivilässä. Mittaa mausteet kippoon lukuunottamatta garam masalaa.
Valmistus: Kuumenna öljy pannussa. Heitä mausteet, siis jeera, korianterinsiemenet, kardemumma, kanelitanko ja laakerinlehdet pannuun. Paahda kunnes mausteet alkavat tuoksua, n 30sekuntia koko ajan sekoittaen. Lisää sipuli ja kuullota pari minuuttia kunnes sipulit ovat läpikuultavia. Heitä pannuun valkosibaleet ja inkivääri, kuullota niitä puolisen minuuttia. Lisää pannuun garam masala ja sekoita hyvin. (Lisää maapähkinävoi jos käytät. Sekoita niin että maapähkinää tarttuu kaikkeen). Lisää vesi, tomaatti, suola ja kikherneet. Kiehauta ja anna kiehua hiljakseen n. 5 minuuttia välillä sekoittaen. Nosta ruoka liedeltä, poista kanelitangot ja laakerinlehdet. Sekoita joukkoon jugurtti ja korianteri.
Gastrodonnan lapsuuteen kuuluu intialainen ruoka niin vahvasti, ettei tämä osaa edes kuvitella syövänsä intialaista ruokaa ilman papadamia. Etnokaupoissa näitä myydään pusseissa jotka näyttää aavistuksen verran tortilloilta. Kyseessä on kikhernejauhoista tai linssijauhoista tehty lettu, joka paistetaan öljyssä rapeaksi. Ihania. Jos ei tyydy kaupasta ostettuihin, tällä reseptillä tulee hyviä.
2 dl urad dal -linssijauhoa
1 tl suolaa
2 tl ruokasoodaa
2 tl jeeran eli juustokuminan siemeniä
2 rkl vettä
2 rkl rypsiöljyä
Valmistelu:
Sekoita kuivat aineet keskenään yleiskoneessa. Lisää vesi ja vaivaa 5 minuuttia.
Jaa taikina 12 palloksi. Kauli pallot öljytyllä kaulimella ohuiksi lätyiksi. Paista lätyt pannulla kuumassa öljyssä rapeiksi. Tarjoile heti.
2 osaa turkkilaista jugurttia (oli se ukko sitten minkä maalainen tahansa)
1 osa maitoa tai vettä
1 osa hedelmääsokeria(jos heittäytyy oikein autenttiseksi niin voi laittaa suolaa ja kardemummaakin, mutta itse pidän makeasta jälkiruokaversiosta enemmän
Laita ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Säädä sokerilla ja mausteilla.
Chutneyt on iso osa intialaista ruokakulttuuria. Niillä voi kukin säätää ruokaa makunsa mukaan tulisemmaksi, happamammaksi tai makeammaksi. Usein pöydässä on monen eri päräytysasteen chutneyta. Useimmiten törmää mango- tai ananaschutneyyn, mutta mistä tahansa sitä voi tehdä. Eikun kokeilemaan. Näiden kanssa sopi myös tolkuttoman hyvin karviaischutney minkä tein taannoin. Resepti on alunperin Kotivinkistä nykäisty, mutta modasin reseptiä hiukan omaan suuhun sopivammaksi. Toisin sanoen, lisäsin reilusti chilin, valkosipulin ja inkiväärin määrää. Käytin myöskin omenaviinietikkaa enkä alkuperäisen reseptin valkoviinietikkaa.
1 l punaisia karviaisia
1 punasipuli
4 cm pala tuoretta inkivääriä
4 valkosipulinkynttä
2 tl chilirouhetta
½ tl kanelia
½ tl neilikkaa
3 dl hillosokeria
2 dl fariinisokeria
1 dl omenaviinietikkaa
Valmistelu: Perkaa karviaiset. Kuori ja hienonna sipuli. Kuori ja raasta inkivääri. Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet.
Valmistus: Laita kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna seos. Hauduta seosta miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia tai kunnes karviaiset ovat kokonaan pehmenneet. Kaada chutney puhdistettuihin, kuumiin tölkkeihin, jäähdytä ja laita viileään. Mausteinen chutney säilyy pitkään ja maku paranee muhiessaan.
Kotivinkin alkuperäistä reseptiä hävyttömästi mukaellen: Gastrodontti kiittää.
Hindiksi nimi tarkoittaa perunaa ja kukkakaalia. Kylmän viileästi sanottuna. Siitä tässä ruuassa nimenomaan onkin kyse. Allekirjoittanut ei tykännyt kukkakaalista ennen Aloo Gobia, mutta nyt se avaa perheemme vegetripin. Tätä ruokaa tehdään Intiassa joka puolella, mutta myös ympäri Himalajaa, olen päässyt maistamaan mm. pakistanilaista Aloo Gobia missä käytettiin täysin eri mausteita mihin oli tottunut. Gastrodonnan fidžiläisen äitipuolen reseptivihkosta löytyvä versio on makuuni liian mieto, joten kauden avaukseen pääsee Punjabista kotoisin oleva tulisempi resepti. Joskus Aloo gobi on reilusti nestemäistä, mutta tässä versiossa kasvikset on ennemminkin paistettu kuin keitetty. Kukkakaalin rapeus säilyy kivasti.
1/2rkl murskattua sarviapilan lehteä (voi jättää pois jos ei löydy, mutta suosittelen.)
limettimehua
2-3tl tuoretta korianteria silputtuna koristeluun
Valmistelu: Kuori ja kuutioi perunat sellaisiksi sentin kuutioiksi. Pilko kukkakaali peukalonpään kokoisiksi nupuiksi. Kuori ja hienonna sipuli, valkosipuli ja inkivääri. Poista chileistä siemenet ja silppua. Hienonna tuore korianteri ja mittaa kuivat mausteet valmiiksi kippoon. Sitten ollaankin valmiita kokkaamaan.
Valmistus: Kuumenna öljyä pannussa. Laita jeera ja hing pannuun ja paistele puolisen minuuttia, kunnes siemenet vaihtavat väriä ja alkavat poksahdella auki. Lisää silputtu sipuli ja kuullota kunnes sipuli on läpikuultavaa. Pienennä lämpötilaa ja lisää valkosipuli, inkivääri, chilit ja murskatut sarviapilan lehdet. Kuullota noin minuutti tai kunnes valkosipulin rikinhaju haihtuu. Lisää jauhemausteet pannuun ja paista joku 30 sekuntia. Kannattaa olla varovainen etteivät mausteet pala. Lisää perunakuutiot pannuun ja pyörittele niitä pari kolme minuuttia pannussa että mausteet tarttuvat. Seuraavaksi pamautetaan kukkakaalit mukaan kemuihin ja niitäkin pyöritellään pari kolme minuuttia että mausteseos tarttuu niihinkin kunnolla.
Tämä intialainen lisuke sopii riisin kanssa syötäväksi ihan sellaisenaan tai osaksi isompaa intialaista ateriaa vaikka Aloo Gobin kanssa. Resepti on alunperin Gastrodonnan fidžiläisen äitipuolen reseptivihkosta lainattu ja hyväksi havaittu. Sikäläisessä ruokakulttuurissa dal tehdään ilman chiliä, että lapsetkin suostuvat syömään. Aikuiset sitten tulistavat ruokansa erillisillä kastikkeilla. Tähän siis sopii chili aivan mainiosti, mutta jos ei ole tulisen ruuan ystävä, ei ole pakko laittaa.
6dl vettä
3dl punaisia linssejä
2 rkl tomaattipyrettä
4 kynttä valkosipulia
1 keskikokoinen sipuli
2,5cm tuoretta inkivääriä.
(chiliä)
2 rkl voita
öljyä
1/2tl kurkumaa
1/2tl mustia sinapinsiemeniä
1tl jeeraa kokonaisena
1/2tl suolaa
tuoretta korianteria
Kuumenna vesi kattilassa kiehuvaksi. Lisää veteen suola ja kurkuma. Huuhtele linssit ja laita kattilaan kiehumaan 20 minuutiksi. Sillä välin kun linssit kiehuvat kuori ja hienonna sipuli, valkosipuli ja inkivääri.
20 minuutin jälkeen valuta linssit. Kuumenna pannussa keskilämmöllä voita ja öljyä, lisää jeera ja sinapinsiemenet. Paahda mausteita kunnes sinapinsiemenet paukkuvat. Lisää sipuli, valkosipuli, inkivääri ja tomaattipyre (chili). Kuullota seosta hetki että sipulit vähän pehmenevät. Lisää linssit pannuun ja paista kunnes linssit hajoavat. Koristele korianterilla.
Tätä keittoa tehtiin Gastrotintin nimenantojuhlassa 10 litran kattilallinen ja hyvää tuli, mutta chili jota keitossa käytettiin oli lajiltaan Fatalii ja soppa oli sitten melkoisen tulista ja osa vieraista hikoili silmiinpistävästi. Joku lohkaisikin että paras tapa säästää juhlaruuassa on tehdä siitä niin tulista että vieraat eivät santsaa.
1kg tomaattimurskaa
pari kolme kypsää tomaattia (mieluusti lähiluomua)
2,5dl punaisia linssejä
1 keskikokoinen sipuli
6 kynttä valkosipulia
n.5cm tuoretta inkivääriä
1-2 tuoretta chiliä (kannattaa poistaa siemenet, niistä tulee kitkerä maku. Jos haluaa tulisuutta, laittaa enemmän tai vahvempaa lajiketta)
1 tl mustia sinapinsiemeniä (hindiksi rai, jos pitää metsästää etnisistä kaupoista)
2 tl jeeraa kokonaisina (suomeksi tämä on juustokumina, mutta jeerana tunnetaan)
1 tl kurkumaa
1 tl korianteria jauhettuna
2 rkl fariinisokeria
1 rkl balsamico-etikkaa
1 rkl sitruunamehua
2 dl kookoskermaa
2 rkl soijakastiketta
öljyä
Koristeeksi tuoretta korianteria
Valmistelu: Pilko tomaatit. Kuori ja hienonna sipulit, valkosipuli ja inkivääri. Poista chilistä siemenet ja hienonna.
Valmistus: Kuumenna öljyä pannussa ja lisää jeera ja sinapinsiemenet. Paahtele kunnes sinapinsiemenet alkavat poksua. Näin niistä saa maun auki. Varo ettei öljy mene liian kuumaksi ettei mausteet pala. Pienennä lämpöä, lisää muut kuivamausteet ja pyörittele hetki pannulla. Lisää sipuli ja inkivääri, kuullota hetki. Tässä vaiheessa pannu on jo sen verran jäähtynyt että lisää valkosipuli. (tässä kohtaa palanut valkosipuli voi pilata koko ruuan, kertoo nimim. kokemusta on) Hetken päästä lisää pilkotut tomaatit, soijakastike, balsamico, sitruunamehu ja fariinisokeri. Paistele kunnes tomaatti vähän pehmenee.
Siirrä seos kattilaan. Kaada myös tomaattimurska sekaan. Laita kattila pienimmälle lämmölle ja kansi päälle. Hauduta 1-2 tuntia. Mieluummin kaksi. Sillä välin voi vaikka katsoa elokuvan.
Hauduttelun jälkeen huuhtele linssit ja kippaa kattilaan. Lisää pari desiä vettä ja puolet kookoskermasta. Anna linssien kypsyä noin 15 minuuttia tai kunnes ne pehmenevät. Lopuksi lisää toinen puoli kookoskermasta ja tarkasta maku. Korjaa tarvittaessa suolalla ja sokerilla. Koristele korianterilla. Nauti.
Durum-vehnästä tehty kuivapasta on oikein hyvää syötävää, sitä en valita, mutta gluteenittomat variantit eivät oikein koskaan ole yltäneet samalle tasolle. Yleensä meillä keitetäänkin erikseen sekä gluteeniton että tavallinen pasta. Tasapuolisuuden nimissä ei ole reilua ostaa itselleni tuorepastaa ja Gastrodonnalle vaihtoehtona olevaa paakkuuntuvaa riisispagettia.
Sitten välillä kun ruuanlaittovimma iskee, meillä tehdään tuorepasta itse pastakoneella. Koneita kun on vaan yksi, sillä tehdään vain gluteenitonta, sillä kerran kun kone gluteenilla kontaminoituu, koneen puhdistaminen takaisin gluteenittomaksi on melkein mahdotonta. Tästä syystä meillä tehdään pelkästään gluteenitonta tuorepastaa.Hyvällä reseptillä tosin gluteeniton tuorepasta ja tavallinen eivät juuri eroa toisistaan.
Gastrodonna kokeili varmaan kymmentä eri reseptiä gluteenittomaan tuorepastaan ennenkuin löysi riittävän hyvän. Tämä taikina käyttäytyy pastakoneessa samalla tavalla kun durum-sitkoinen perustuorepasta ja maistuu vaativaankin suuhun pastalta. Resepti on lainattu Keliakialiiton toimittamasta, Marjo Jokisen ja Leila Kekkosen kirjoittamasta Kokkaa maailman makuja – kirjasta, jota perheemme koluaa tällä hetkellä läpi. Suosittelen kirjaa muutenkin jos gluteenittomuus on kohtalo, siellä on vastaus moneen kulinaristin esittämään kysymykseen. Mutta nyt siis ajat jolloin gluteeniton tuorepasta hajosi kuin Neuvostoliitto, ovat takana. Tässä siis resepti:
4½ dl hienoa gluteenitonta jauhoseosta
1 tl ksantaania
½ tl suolaaloraus oliiviöljyä
4 keskikokoista kananmunaa
Ota ainekset huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen leipomista. Sekoita jauhot, ksantaani ja suola suuressa kulhossa. Tee syvennys jauhojen keskelle ja riko siihen munat ja lisää öljy. Sekoita haarukan avulla munat ja öljy sekaisin. Lisää seokseen vähitellen ja varovasti jauhoja niin, että saat pehmeän taikinapallon. Vaivaa taikinaa jauhotetulla pöydällä. Kääntele, taita ja painele taikinaa kunnes se tuntuu pehmeältä ja tasaiselta. Laita taikina muovipussiin tai peitä liinalla ja anna sen levätä 30 minuuttia. Voit valmistaa taikinan myös nopeasti monitoimikoneessa.
Kaulitseminen ja leikkaaminen käsin (tagliatelle): Jaa taikina kolmeen tai neljään osaan ja peitä ne. Kaulitse yhtä taikinapalaa hyvin jauhotetulla pöydällä. Taita taikina kahtia ja kaulitse jälleen levyksi; toista tämä useita kertoja. Kaulitse taikina lopuksi 2,5mm paksuiseksi levyksi ja kääri rullalle kääretortun tavoin. Leikkaa terävällä veitsellä 8 mm:n levyisiksi paloiksi. Anna nauhojen kuivahtaa astiapyyhkeen päällä korkeintaan 10 minuutin ajan. Keitä kiehuvassa suolalla maustetussa runsaassa vedessä 1-2 minuuttia.
Vinkki: Jos sinulla on pastakone, noudata valmistajan ohjeita. Valmista lasagnelevyjä kaulitsemalla taikina hyvin ohueksi ja leikkaa se suorakaiteen muotoisiksi levyiksi. Tuorepasta säilyy kylmässä rasiassa tai pussissa pari vuorokautta.
Tällä samalla reseptillä valmistuu meidän perheessämme pasta niin lasagneen ja canneloneihin kuin tagliatelleen ja ravioleihin. Pastakoneemme leikkaa tarvittaessa taikinan myös fettuciniksi, ettei spagettia ole tarvinnut erikseen kokeilla.
Kesällä tämä kannattaa tehdä tuoreesta pinaatista ja paistaa voissa pari parsaa koristeeksi ja tästä tulee juhlava alkuruoka fiinimpiinkin juhliin. Useimmiten tätä kyllä tehdään meillä kylminä talvi-iltoina kun pinaatti tulee marketista ja kesä on vain kaunis muisto.
300g tuoretta pinaattia
2 salottisipulia
2-4 kynttä valkosipulia
1litra kana- tai kasvislientä
2dl kermaa
öljyä tai voitasuolaa ja pippuria
muskottipähkinää
loraus juoksevaa hunajaa
4 keitettyä kananmunaa
(pari voissa paistettua parsaa per syöjä)
1. Huuhtele pinaatti. Poista pinaatista kovat kannat ja silppua pieneksi. 2. Keitä kananmunat. 3. Tee kana- tai kasvisliemi. 4. Hienonna sipulit ja kuullota pehmeiksi kattilassa. 5. Lisää liemi ja pinaatti, kiehauta. Hauduta kannen alla matalassa lämmössä noin 10min. 6. Lisää kerma ja hauduta vielä noin 5min.(Jos kaipaa paksua pinaattikeittoa, suurusta maizenalla) 7. Mausta suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä. 8. Aateloi hunajalla. Tarjoile keitetyn kananmunan ja paistetun parsan kanssa.
Sivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen tarjoamiseksi. Jos tulet käymään uudestaan, muistamme asetuksesi ja kävijähistoriasi. Klikkaamalla "Hyväksy kaikki" Hyväksyt kaikkien evästeiden keräämisen. Painamalla "Evästeasetukset" voit muuttaa hyväksyntäasetuksiasi.
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. These cookies ensure basic functionalities and security features of the website, anonymously.
Cookie
Duration
Description
cookielawinfo-checkbox-analytics
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics".
cookielawinfo-checkbox-functional
11 months
The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional".
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary".
cookielawinfo-checkbox-others
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other.
cookielawinfo-checkbox-performance
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance".
viewed_cookie_policy
11 months
The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data.
Functional cookies help to perform certain functionalities like sharing the content of the website on social media platforms, collect feedbacks, and other third-party features.
Performance cookies are used to understand and analyze the key performance indexes of the website which helps in delivering a better user experience for the visitors.
Analytical cookies are used to understand how visitors interact with the website. These cookies help provide information on metrics the number of visitors, bounce rate, traffic source, etc.
Advertisement cookies are used to provide visitors with relevant ads and marketing campaigns. These cookies track visitors across websites and collect information to provide customized ads.
