Ajattelin ensin kirjoittaa blinien historiasta, mutta huomattuani kuinka paljon mielenkiintoista historiaa ja kulttuuriperinteitä siihen liittyy, päätin laajentaa jutun koskemaan venäläistä laskiaista ja sen perinteitä. Yllätyin kuinka moni perinne on meillekin tuttua ja turvallista kansanperinnettä. Ensin on kuitenkin aloitettava blineistä.

Blinit ( блины) on ollut alunperin oikeastaan aika erilainen ruoka kuin miten me sen käsitämme. Nykyisin vallalla on käsitys pienestä ja paksusta tattariletusta, joka syödään smetanan, sipulin ja mädin (tai jopa kaviaarin) kanssa. Venäjällä se kuitenkin on aina ollut yksinkertainen ohut pyöreä vehnälettu, joka ei oikeastaan mitenkään eroa meikäläisistä räiskäleistä. Sana blin (блин) tulee muinaisslaavin myllyä tarkoittavasta sanasta mlin ja se tarkoittaa yksinkertaisesti lettua. Tarina siitä, kuinka perusletusta on tullut aivan erityinen kaviaariherkku on mielenkiintoinen ja liittyy olennaisesti laskiaiseen.

Seremoniallinen uhrilahja auringolle

Blinit ovat alunperin seremoniallinen ruoka jota nautittiin esikristillisinä aikoina Kiovan Rusin alueella. Varhaisimmat arkeologiset löydöt kertovat ruokaa syödyn jo 200-luvulla. Ruokalaji on aina liittynyt olennaisesti Maslenitsa-juhlaan, joka pakanallisina aikoina oli auringon juhla. Nimi tosin on tuoreempaa perua ja se tulee venäjän kielen voita tarkoittavasta sanasta, sillä lettuja syödään juhlan aikaan nimenomaan voin kanssa. Juhlaa kutsutaan Suomessa bliniviikon lisäksi myös nimellä ”voiviikko”. Muinaisina aikoina juhlan nimi oli komoeditsa mutta selvyyden nimissä kutsutaan myös varhaista juhlaa sen nykyisellä nimellä.

Maslenitsaa vietettiin talvipäivänseisauksen jälkeen ja sillä juhlittiin useamman viikon ajan pian koittavaa talven loppua. Pyöreä lätty symboloi aurinkoa. Auringon lisäksi kunnioitettiin myös muinaisjumalaa nimeltään Veles, joka oli maan, vesien ja manalan jumala joka yhdistetään myös lohikäärmeisiin, karjaan, taikuuteen, muusikoihin, rikkauteen ja pilailuun.

Kuten monissa mytologisissa kertomuksissa, syy on hyvin monimutkaisen tarinan takana, mutta lyhyesti kerrottuna sato ja karjaonni olivat seurausta siitä että Veles hävisi taistelunsa ukkosenjumala Perunin kanssa ja Velesin varastama vauraus palasi sateena ja keväänä maailmaan. Auringon paluu oli merkki maailmanjärjestyksen palautumisesta. Olkoonkin että Veles samalla syntyi uudelleen käärmeen muodossa ja syksyllä varasti taas kaiken hyvän uudelleen.

Mielenkiintoisena sivuhuomiona, balttilaisessa mytologiassa Perun tunnettiin nimellä Perkunas, josta on suomeen tullut nimitys Perkele. Joka siis oli alunperin hyvä tyyppi. Veles ei myöskään ollut paha jumala, maan jumalana ainoastaan vastakkainen ukkosen jumalan kanssa.

Veles-jumalaa kunnioitettiin ja pelättiin. Hänelle uhrattiin jotta saatiin yhteys kuolleisiin esi-isiin. Hänet yhdistettiin myös karhuun ja karhuna patsastelu juhlan aikaan takasi Velesin suosion ja suojeli mm. taloa palamiselta. Maslenitsalla on hyvin monisyiset juuret.

Maslenitsa – slaavilainen karnevaali

Kreikkalaiskatolisen kirkon levittyä alueelle, Maslenitsalle kävi niinkuin pakanallisille pyhille usein kävi, eli se sulautettiin kristillisiin perinteisiin. Koska Veles oli niin suosittu, sen palvonnasta ei päästy eroon joten sen palvonta käännettiin Pyhän Blasiuksen palvonnaksi ja juhla lyheni ainoastaan viikon mittaiseksi. Nykyisin Maslenitsaa juhlitaan viikkoa ennen 40 päivää kestävää Suurta paastoa. Kristillisenä pyhänä viikon merkityksenä on paastoon laskeutuminen ja maallisista asioista luopuminen, mutta kansalle se on edelleen auringon ja ilon juhla. Maslenitsaa kutsutaan lettuviikoksi ja voiviikoksi, koska silloin syödään runsaasti herkkuja. Juhlaan kuuluu myös ulkona oleminen ja ajanvietto ihmisten parissa. Käytännössä kristillisenä pyhänä se on sukua katolisen kirkon Carnevale-juhlalle joka Venetsiassa synnytti naamiaisperinteen.

Niinkuin Carnevalen vietto Venetsiassa, myös Maslenitsan vietto on paikoitellen hurjaa puuhaa. Tarkkoja kuvauksia esikristillisestä maslenitsan vietosta ei ole säilynyt, mutta joitakin jännittäviä perinteitä viikon mittaisen juhlan vietosta on säilynyt slaavien keskuudessa.

Maslenitsa-viikko jakautuu maanantaista keskiviikkoon kestävään ”kapeaan maslenitsaan” ja torstaista sunnuntaihin kestävään ”leveään maslenitsaan”. Alkupuoliskolla vasta lämmitellään ja valmistaudutaan varsinaiseen bileiden huipentumaan ja torstaina lopetetaan työnteko ja juhlat todella alkavat.

Maanantai. Voiviikon rituaalinen avaus.

Maslenitsa-viikon ohjelma on tarkan perinteen mukainen. Maanantaina toivotetaan voiviikko tervetulleeksi pukemalla oljesta tehty Maslenitsa-nukke naisten vaatteisiin ja sitä vedetään ympäri kylää isossa kelkassa tai ahkiossa. Perinteen juuret ovat esikristillisessä kevään jumalattaren palvonnassa ja olkinukke symboloi Äiti Maata. Ennen ortodoksista kirkkoa kelkassa oli myös alaston mies ja riitin tarkoitus oli saattaa Maaäiti siunattuun tilaan jotta hän voisi synnyttää auringon. Paikoitellen kyseessä ei myöskään ollut olkinukke vaan Maaäidin papitar. Muinaisina aikoina riitissä oli selkeästi eroottinen sävy, josta ortodoksikirkko on vuosisatojen aikana hiljakseen hankkiutunut eroon.

Nykyisinkin pulkkailu on olennainen osa Maslenitsaa. Maanantaina myös nuoriso laskee pulkalla mäkeä. Varsinkin nuorille pareille kuului perinne jossa pisimmälle laskeneet saivat tulevana parhaan pellavasadon. Kuulostaako tutulta? En tiedä miten muinaisslaaviksi huudetaan ”Pitkiä pellavia!”, mutta tutulta kuulostaisi. Ja koko päivä syödään lettuja voilla.

Tiistai eli leikkipäivä

Tiistaita kutsuttiin nimellä zaigrysh eli peli- tai leikkipäivä ja se oli etenkin nuorison päivä. Aikoinaan kyläyhteisöt kokoontuivat yhteen kisailemaan ja syömään. Nykyäänkin kaupunkien ulkopuolella maaseudulla Maslenitsa-viikon tiistaina vietetään perinteistä kyläläiset yhteen kokoavaa kansanjuhlaa. Jo historiallisista ajoista lähtien tiistain ohjelmaan ovat kuuluneet kiertelevät skomorokh-klovniryhmät ja karnevalistinen markkinatunnelma. Monet olivat pukeutuneet naamiaisasuihin ja nuoriso ajoi kilpaa hevosilla kolmivaljakon eli troikan perän valjastetuilla kelkoilla.

Laskiaistiistaisin esikristillisinä aikoina poltettiin myös kokkoja. Pahojen henkien pelotteluksi. Maslenitsan laskiaistiistain kokkoperinteen arvellaan olevan sukua Pohjalaiselle pääsiäiskokkoperinteelle. Etnologit ovat esittäneet että esikristillisinä aikoina Suomessakin kokkoja poltettiin mm. juuri talvipäivänseisauksen aikoihin ja kokon tuhka yhdistettiin hyvään sato-onneen hieman samalla tavalla kuin esihistoriallisessa komoeditsa-perinteessä.

Vielä 1800-luvulla voiviikon tiistaihin kuuluivat perinteenä myös koulutetut karhut, jotka oli opetettu meikkaamaan itsensä tai paistamaan lettuja juhlan teeman kunniaksi. Tapa juontaa juurensa pakanajumala Velesin karhumuodon palvontaan. Yllättäen ortodoksikirkolla ei ollut mitään tätä perinnettä vastaan, vaan se hiipui lähinnä eläinten hyvinvoinnin takia. Tästä kuitenkin mielenkiintoisena kulttuuriviitteenä venäläisessä piirrossarjassa ”Masha ja Karhu”, Karhu paistaa usein Mashalle lettuja. Lettuja, koska siitä tässä juhlassa on kyse. Paljon lettuja.

Keskiviikko eli herkkupäivä ja ”anopinlettupäivä”.

Keskiviikko on se päivä milloin varsinainen herkuttelu alkaa. Lettuja leivotaan metrikaupalla kirjaimellisesti. Moskovassa Kremlin muurin juurella pidetään vuosittain ”Suurin lettupino” kilpailu, jossa kilpailijat paistavat mahdollisimman korkean lettupinon. (Kremlin ennätys Interfaxin mukaan on yli kaksi metriä.)

Siinä missä vielä pari sataa vuotta sitten maaseudulla täytteet olivat edelleen lähinnä pelkkää voita, kaupungeissa rikkaalle yläluokalle oli saatavilla lettuja kaikilla mahdollisilla täytteillä (paitsi lihalla. Maslenitsa-viikkoa kutsutaan myös nimellä мясопустная, lihaton viikko). Juuri 1800-luvun aristokraateilta on peräisin tapa täyttää blinit mitä erilaisemmilla täytteillä kuten kalalla, kaviaarilla, smetanalla ja kaikella ylellisellä. Myös makeita blinejä syötiin runsaasti. Täytteinä ovat usein hillot tai kaukaa tuodut marjat ja hedelmät. Kaikki millä voitiin osoittaa että tarjoajalla on enemmän rahaa kuin muilla. Modernin supermarkettikulttuurin ansiosta herkulliset täytteet ovat saapuneet kaikkien herkkusuiden ulottuville. Nykyisin Maslenitsan maallistuttua myös lihaa syödään lettuviikon täytteenä saslikeina runsaasti.

Keskiviikkoa kutsutaan myös ”anopinlettupäiväksi” sillä perinteisesti nuoren parin tytön äiti kutsui vävypojan ja muita vieraita lettukesteille, mutta vävypoika oli näiden juhlien tärkein vieras. Tämä juontuu niiltä ajoilta, kun tyttäriä oli vaikeampi saada hyviin naimisiin ja hyvä vävy oli juhlimisen arvoinen asia. Keskiviikon lettukestit päättyvät anopinylistyslauluihin. Hyvä näin.

Torstai. Juhlinta- tai riehuntapäivä

Torstaina alkaa ”leveä Maslenitsa” ja työnteko lopetetaan. Lettuja syödään ja rakkaudella pannut kotioluttynnyrit avataan. Juhlinta alkaa ihan tosissaan. Torstain juhlallisuuksia kutsutaan myös nimellä riehuntapäivä ihan syystä. Meininki äityy nimittäin aika hurjaksi.

Torstai on miesten juhlapäivä. Ja se näkyy torstaipäivän rituaaleissa. Monet niistä olivat miesten välisiä turpaanvetokilpailuja. Kirjaimellisesti.

Eräs perinne, vapaasti käännettynä nimeltään ’läpsy’ on leikkimielinen kilpailu missä kaksi miestä istuu sahapukkien varaan nostetulle tukille vastakkain ja lyövät vuorotellen toisiaan avokämmenellä naamaan. Häviäjä on se joka ensimmäisenä putoaa.

Toinen jännittävä esimerkki on laji jossa kaksi miestä asettuu vastakkain seisomaan ja miesten taakse piirretään maahan viiva. Sen jälkeen miehet lyövät toisiaan vuorotellen nyrkillä rintaan ja häviäjä on se joka ensimmäisenä horjuu viivansa yli.

Suomalaisiin vetoava riehuntapäivän perinnelaji taas tunnetaan nimellä ban’ka. Siinä joukko miehiä menee yhdessä saunaan vastojen (tai vihtojen) kanssa ja vihtovat toisiaan kunnes vasta hajoaa. Voittaja on se, jonka vihta hajoaa ensimmäisenä. Siihen että venäläiset ottavat saunomisen vakavissaan, on syynsä.

Miesjoukolla pelattava peli Stenka na stenku eli ’seinä seinää vasten’ on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että miesjoukko jaetaan kahtia ja sen jälkeen tapellaan. Ilman hanskoja.

Nämä väkivaltaiset perinnelajit ovat kertoman mukaan syntyneet kunnioittamaan venäläistä sotahistoriaa. Venäläinen sanonta joka on kääntynyt myös suomeen ”Älä lyö lyötyä” on saanut alkunsa Maslenitsan toverillisista Stenka na stenku nyrkkitappeluista. Tätä tosin ei aina ole noudatetty, kuten Moskovassa asunut tohtori Collins 1600-luvun puolesta välistä kirjoitti eräänä vuonna yli 200 miehen kuolleen Maslenitsan juhlallisuuksissa. 1700-luvulta saakka perinnettä on koetettu kitkeä, sillä sen on koettu olevan yhteiskuntarauhaa rikkova. Kaunat kun eivät aina haihtuneet seuraavaan päivään mennessä. Niin Pietari Suuri kuin Katariina Suurikin ovat yrittäneet kieltää hupia, mutta kansa ei ole totellut. Moderneina aikoina stenka na stenku matsit ovat olleet varsinkin venäläisten jalkapallohuligaanien suosiossa ja niitä harrastetaan muulloinkin kun Maslenitsan aikaan. Torstain juhlallisuudet päättyvät useimmiten mustelmiin. Ja lettuja syödään.

Perjantai eli ”anopin aatto” tai ”sukulaisten päivä”

Perjantaina on vävypoikien vuoro järjestää anopille bileet. Anoppi ja appiukko lähettivät tyttärensä puolisolle edellisenä päivänä lettutarpeet, mistä vävy vastavuoroisesti järjesti anopilleen kunnon blinijuhlat. Tämän perinteen unohtaminen oli vakava asia. Anopinaaton juhlien mokaaminen tai unohtaminen oli valtava loukkaus anoppia kohtaan ja siitä saattoi seurata elinikäinen vihanpito. Anopin kemuihin kutsuttiin koko vaimon puoleinen suku ja perjantaipäivä muutenkin on omistettu sukujen yhteensaattamiselle.

Vastanaineille oli perjantaisin myös erikoisohjelmaa johon liittyi runsaasti julkista suutelua. Vastanaineita pareja ajelutettiin reessä ympäri kylää ja parien piti suudella riittävän kiihkeästi tai luvassa saattoi olla kyläläisten toimesta lumipallokuuro tai jos tilanne näytti oikein pahalta, saatettiin reki pysäyttää ja pariskuntaa heitellä oljilla tai vanhoilla kengillä. Paikoitellen vastanaineilla oli myös velvollisuus suudella ketä tahansa vierailulle saapuvaa kyläläistä hyvän onnen toivotukseksi. Vastalahjaksi vierailija toi luonnollisesti lettuja.

Myös naimattomilla nuorilla oli kuumat oltavat. Jos ei vaimoa tahi miestä ollut edellisen vuoden aikana löytynyt, rangaistukseksi näiden kaulaan tai jalkaan sidottiin köydellä hirren pätkä josta pääsi eroon vaan menemällä naimisiin, maksamalla rahaa tai tarjomalla ihmisille lettuja.

Lauantai eli kälyjen lepyttely.

Venäläisessä kulttuurissa aviomiehen sisaren ajatellaan lähtökohtaisesti vihamielinen veljen vaimoa kohtaan. Tästä kertovat jo kielelliset merkitykset mitä kälyn ja tuoreen vaimon nimityksiin liittyy. Tuoretta vaimoa kutsutaan venäjäksi nimellä nevestka, joka tarkoittaa ’ulkopuolista’. Aviomiehen sisar taas on venäjäksi zolovka, joka tulee venäjän sanasta zlo eli ’paha’.

Tästä syystä lauantai on omistettu kälyjen lepyttelylle. Tuore vaimo kutsui kälynsä kylään ja kestitsi näitä niin että vihanpito lientyi. Pienenä lisäkoukkuna, mikäli käly oli naimaton, tuoreen vaimon tehtävä oli myös kutsua lettukesteille naimattomia miehiä, jotta myös käly saataisiin avioon.

Nykyisin lauantai on omistettu yleensä ottaen sukulaisten luona vierailuille. Yletön juhlaviikko alkaa vähitellen rauhoittua ja keskiviikkona avattu kaljatynnyrikin alkaa jo vähitellen näyttää pohjaa. Lettupino ohenee huolestuttavaa vauhtia.

Sovintosunnuntai

Lettuviikon viimeinen päivä oli jo laskeutumista paaston ankeuteen. Sukulaiset ja ystävät pyysivät toisiltaan anteeksiantoa tehdyistä pahoista ajatuksista ja teoista puhdistuakseen synneistä ennen Suurta paastoa. Esi-isien haudoille vietiin lettuja uhrilahjoina pakanalliseen tapaan ortodoksikirkon kykenemättä estämään. Ystäville jaettiin pieniä lahjoja kiitokseksi anteeksiannosta. Sunnuntaina piti kaikki letut syödä, sillä paasto alkaisi maanantaina.

Illalla Maslenitsan vietto huipentuu suureen kokkoon, jossa olkinen Maslenitsa-nukke ’riisutaan hepeneistä’ ja poltetaan. Mikäli lettuja ja muuta herkkuruokaa jäi yli lettuviikolta, myös se poltettiin roviolla. Kristillisestä näkökulmasta nuken polttaminen on rituaalista puhdistautumista Maslenitsan ylettömyydestä. Ortodoksit eivät ole aivan yhtä herkkänahkaisia pakanaperinteiden kanssa kuin katoliset.

Pakanallisina aikoina sillä oli toisenlainen ritualistinen luonne. Mytologiset lähteet kertovat olkihahmon nimen olevan Morena, joka jumalolentona edusti talvea slaavilaisessa mytologiassa. Talven jumaluuden polttaminen sai aikaan sen uudelleensyntymän Marena-jumalattarena, joka taas on kevään jumalatar. Tästä tavasta on jäljellä se, että nuoret keräävät rovion tuhkaa omalle pihalleen taatakseen kevään nopean koittamisen.

Kristillisen Maslenitsan päätti kokolla käymisen jälkeen syöty ruisleipä ja suola. Sillä muistutettiin että paasto alkaa maanantaina. Seuraavaan 40 päivään ortodoksit eivät syö lihaa, kalaa, munia, maitotuotteita, viiniä eikä öljyä. Eivät myöskään tanssi tai harrasta mitään maallista ajankulua.

Moderni Maslenitsa

Neuvostoliiton aikaan uskontoa karsastettiin joten Venäjällä ortodoksikirkko meni maan alle ja avoin uskonnonharjoitus on vasta nyt tekemässä paluuta Venäjälle. Neuvostoliitto koetti hävittää kaikki uskonnolliset pyhät sosialismin vastaisina, joten juhlan avoin vietto katosi, vaikka myös Neuvostoliitossa syötiin runsaasti lettuja laskiaisena. Neuvostoliiton syntymäkipujen aikaan Venäjältä lähti kuitenkin runsaasti porvaristoa maanpakoon. Heille blinit olivat paksuja ja ylellisiä kaviaarilla maustettua ylellistä herkkua. Tätä kautta myös kansainvälinen käsitys blineistä on muodostunut alkuperäänsä hienostuneemmaksi.

Jos siis haluaa viettää autenttista lettuviikkoa, ei siihen tarvitse sen kummempaa herkkua kuin lettuja, mutta väärin ei ole myöskään syödä blininsä paksuina ja rasvaisina, seitsemän eri täytteen ryydittäminä:

Kuvat: Pixabay, Depositphotos ja Gastrodontti
Maalaukset Public Domain (PD)
Veles: Wikimedia Commons šJů [CC BY-SA 3.0]
Maslenitsa-nukke: Wikimedia Commons Schekinov Alexey Victorovich [CC BY-SA 3.0]